Suur-Savon Osuuspankki lahjoittaa LUT-yliopistolle 50 000 euroa

Suur-Savon Osuuspankki lahjoittaa LUT-yliopistolle 50 000 euroa. Lahjoituksellaan osuuspankki haluaa toimia luonnon ja ympäristön sekä nuorten työllistymisen ja koulutuksen hyväksi. Paikalliset vastuullisuusteot ovat pankin omistaja-asiakkaiden vahva toive.

”LUT-yliopisto on aktiivinen toimija Etelä-Savossa ja läsnä myös fyysisesti paikan päällä. Tämän vuoksi halusimme kohdistaa tukemme heille. Yhteistyömme on jatkunut pitkään muun muassa osuustoiminta- ja yrittäjyyden professuurien tukemisen muodossa”, Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himanen kertoo.

Varainkeruukampanja on päättynyt

Suomalaisyliopistoilla oli vuosina 2020–2022 vastinrahallinen varainhankintakampanja, jonka perusteella Suomen valtio pääomittaa yliopistoja. Jokainen kampanjan aikana lahjoitettu euro voi tuottaa yliopistoille jopa 2,5 euroa valtion vastinrahaa. Keräysaika päättyi 30. kesäkuuta.

”Olemme Suur-Savon Osuuspankin lahjoituksesta erittäin kiitollisia. On hienoa, että osuuspankki haluaa tukea koulutusta ja tutkimusta, joilla etsitään kestäviä ratkaisuja tulevaisuuden ongelmiin”, rehtori Juha-Matti Saksa toteaa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Atria todentaa ensimmäisenä Suomessa kotieläintilojen vastuullisuustyötä

Atria rakentaa yhdessä Atria Sika -ketjun sopimustuottajiensa kanssa sikatilojen vastuullisuustyötä todentavan mallin ensimmäisenä Suomessa. Mallin rakentamiseen osallistuu yhteensä 35 sopimustuottajaa. Tavoitteena on rakentaa vastuullisuuden todentamiseen malli, joka helpottaa vastuullisuusasioiden mittaamista, kehittämistä sekä raportointia. Vuoden 2025 aikana pilottiryhmän kehittämä lopullinen todentamisen malli laajennetaan koskemaan koko sikaketjua. Vastaava malli luodaan myös muihin tuotantosuuntiin kunkin ketjun ominaispiirteet huomioiden. 

Osku podkussa -podcastsarjan toinen tuotantokausi julkaistu

Osku podkussa on KSL-opintokeskuksen vuonna 2021 aloittama podcastsarja, jossa keskustellaan osuustoiminnasta. Keskustelut juontaa KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja Jukka Peltokoski. Vieraina jaksoissa on vaihtuvia asiantuntijoita ja osuuskunta-aktiiveja. Toisella tuotantokaudella keskustellaan pienosuuskunnista reilun ja kestävän talouden rakentajina.

Suomalaistutkijat kehittivät luontojalanjälkimittarin yrityksille – kansainvälisesti uraauurtava pilottihanke kartoitti S-ryhmän luontohaitat

Luontokadon pysäyttäminen edellyttää yrityksiltä luontohaittojen eli luontojalanjäljen minimoimista, mutta työkalut luontojalanjäljen mittaamiseksi ovat puuttuneet. Nyt Jyväskylän yliopiston, S-ryhmän ja Sitran hankkeessa on kehitetty mallia, joka viitoittaa tietä yrityskentälle ja on kansainvälisestikin uraauurtava.