Ajankohtaista

Uutiset

Turun kauppakorkeakoulun osuustoiminnan ja keskinäisyyden työelämäprofessuurille jatkoa lahjoitusvaroin

23.6.2026

Kauppatieteiden tohtori Kari Huhtala on nimitetty työelämäprofessoriksi Turun yliopiston kauppakorkeakouluun 1. syyskuuta alkaen.Työelämäprofessuuri sijoittuu Turun yliopiston kauppakorkeakouluun. Työelämäprofessuuri mahdollistaa osaamisen kasvattamisen esimerkiksi tarjoamalla opiskelijoille ymmärrystä eri yhtiömuotojen vahvuuksista ja haasteista sekä johtamisesta erilaisissa yhtiömuodoissa. Dekaani Markus Granlund kiittää lahjoittajia professuurin jatkokauden mahdollistamisesta. – Asiakasomisteisuus ja omistaja-asiakkuus ovat yleisiä Suomessa, mutta osuustoiminnallisuuden ja keskinäisyyden tutkimusta ja

Järjestö

Mari Kokko: Rauha rakentuu arjessa

Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään jälleen Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Teema on tänä vuonna rauha.   Rauhasta puhutaan usein sotien, kriisien ja maailmanpolitiikan kautta. Samalla rauha kuitenkin näkyy myös siinä, miten arki toimii. “Cooperatives for a Peaceful World” – osuuskunnat rauhan rakentajina – muistuttaa siitä, että rauha rakentuu juuri arjen teoissa, yhteisöissä ja siinä, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa.  Kansainvälisen osuustoimintaliikkeen globaalissa, yhteisessä viestissä korostuu ajatus osuuskunnista sillanrakentajina. Ne kokoavat ihmisiä yhteisten tarpeiden äärelle ja tarjoavat

1.7.2026

Nyt etsitään Euroopan osuustoiminnan suunnannäyttäjiä – ehdota osuuskuntaasi mukaan kilpailuun

Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe etsii vaikuttavimpia osuuskuntia juhlistaakseen järjestön 20-vuotista taivalta. Myös suomalaisilla osuuskunnilla on mahdollisuus osallistua kilpailuun ja nostaa oma toimintansa näkyville Brysselissä ja koko Euroopassa. Kilpailussa etsitään osuuskuntia, jotka ratkaisevat yhteiskunnallisia haasteita ja näyttävät, miten osuustoiminta rakentaa taloudellisesti kestävää, demokraattista ja yhteisöllistä Eurooppaa. Tavoitteena on nostaa esiin osuustoiminnan esimerkillisiä toimijoita eri puolilta Eurooppaa.

22.6.2026

What, mikä se osuuskunta oikein olikaan?

Kesätyöntekijämme Lumi pääsi kahden viikon ajan tutustumaan tarkemmin osuuskuntiin ja tutkimaan millaista toimistotyö tällaisessa organisaatiossa on. Kaikista ei tarvitse kouluttaa osuustoiminnan asiantuntijoita, mutta osuustoiminnasta pitäisi tarjota enemmän kiinnostavaa ja innostavampaa tietoa!

16.6.2026

Tapahtumat

Emme löytäneet hakuasi vastaavia artikkeleita. Muokkaa hakua ja yritä uudelleen.

Vastuullisuus

Kestävää ruokaa kasvavalle väestölle ilman peltopinta-alan lisäämistä: Valio tutkii tulevaisuuden ruoantuotantoa solumaatalouden keinoin

Valio aloittaa yhdessä VTT:n kanssa projektin, jossa tutkitaan, millaisia ainesosia solumaatalouden avulla voitaisiin tuottaa elintarviketeollisuuden käyttöön. Tutkimusprojektissa kehitetään teknologiaa bioteknisesti tuotetuille proteiineille. Solumaataloudessa ruoka tuotetaan bioreaktoreissa, joissa ne kasvavat mikrobien avulla fermentoimalla. Fermentointi on Valiolle ennestään tuttu prosessi, sillä sitä käytetään perinteisesti hapanmaitotuotteiden ja juustojen valmistuksessa.

9.12.2021

OP:n suuryritystutkimus: Suuryritysten vastuullisuustavoitteet heiluttavat myös pk-sektoria – 84 % suuryrityksistä kokee painetta uudistaa alihankintaketjujaan

Suuryritysten vastuullisuustavoitteet heijastuvat yhä enemmän pieniin ja keskisuuriin yrityksiin suuryritysten kokiessa kasvavia paineita päivittää alihankintaketjujaan. OP:n tutkimuksen mukaan suuryritykset ovat nyt valmiita tekemään vastuullisuuden nimissä myös yrityksen talouteen negatiivisesti vaikuttavia toimia.

8.12.2021

Suomalaiset osuustoimintayritykset ilmastotyön kansainvälisessä ykkösluokassa

S-ryhmän tekemä ilmastotyö ylsi tänä vuonna arvosanaan A- maailmanlaajuisessa CDP-arvioinnissa. Metsä Board sai erinomaisen kolminkertaisen A-luokituksen ympäristöjohtajuudestaan ilmastonmuutoksen, vesiturvallisuuden ja metsien alalla.Se on yksi vain 14 yrityksestä, jotka saavuttivat kolminkertaisen A:n lähes 12 000 yrityksestä.

7.12.2021

Blogit

Mari Kokko: Rauha rakentuu arjessa

Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina vietetään jälleen Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Teema on tänä vuonna rauha.   Rauhasta puhutaan usein sotien, kriisien ja maailmanpolitiikan kautta. Samalla rauha kuitenkin näkyy myös siinä, miten arki toimii. “Cooperatives for a Peaceful World” – osuuskunnat rauhan rakentajina – muistuttaa siitä, että rauha rakentuu juuri arjen teoissa, yhteisöissä ja siinä, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa.  Kansainvälisen osuustoimintaliikkeen globaalissa, yhteisessä viestissä korostuu ajatus osuuskunnista sillanrakentajina. Ne kokoavat ihmisiä yhteisten tarpeiden äärelle ja tarjoavat

1.7.2026

What, mikä se osuuskunta oikein olikaan?

Kesätyöntekijämme Lumi pääsi kahden viikon ajan tutustumaan tarkemmin osuuskuntiin ja tutkimaan millaista toimistotyö tällaisessa organisaatiossa on. Kaikista ei tarvitse kouluttaa osuustoiminnan asiantuntijoita, mutta osuustoiminnasta pitäisi tarjota enemmän kiinnostavaa ja innostavampaa tietoa!

16.6.2026

Jussi Linnarannan kolumni: Pyöreän pöydän osuustoimintaritarit

Osuuskunnat ymmärtävät merkityksensä yhteiskunnalle, mutta saammeko äänemme kuulumaan, kysyy Pellervon hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Linnaranta kolumnissaan.

20.5.2026

Videot

Osuuskuntien tulos ja tarkoitus – miten mitata yhteistä hyvää? Pellervon Aamun tallenne

Pellervon Aamussa 20.11. avattiin Osuustoiminnan Vuosikirjan kokoamia talouslukuja ja keväällä 2025 tehdyn osuuskuntakyselyn tuloksia sekä keskusteltiin miten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden osuustoiminnallista tulosta voidaan mitata ja tuoda näkyväksi.

Keskustelemassa väitöskirjatutkija ja Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.

20.11.2025

Pellervon Aamun kirjailijahaastattelussa Anu Puusa: Osuustoiminta eksyksissä?

Haastattelussa aineettoman pääoman johtamisen professori Anu Puusa, joka on yhdessä OP Ryhmän entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen kanssa kirjoittanut kirjan: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä?

27.10.2025

Miten Suomen taloudella menee 2025? Pellervon Aamun tallenne

Onko merkkejä kasvun piristymisestä, vai jatkuuko epävarmuus? Entä mitä tämä tarkoittaa yrityksille, osuustoiminnalle ja kotitalouksille?

22.9.2025
Tilaa uutiskirje