Uutiset
Pellervo-lehdet juhlivat 125-vuotista taivaltaan!
Pellervo-lehti on ilmestynyt vuodesta 1899. Lähes sata vuotta Maatilan Pellervo ja Kodin Pellervo kulkivat samoissa kansissa, Kodin Pellervo pitkään maanviljelyyn keskittyvän Maatilan Pellervon kodinosastona. Sittemmin sisältö on laajentunut ja eriytynyt, ja osuustoimintaliikkeen asialle perustetusta vihkosesta on kasvanut vaikuttava mediatalo: Maanviljelylle on oma mediansa, kotieläintuotannolle omansa (Eläin), ja elämänmakuisille, ylin kyllin ilonaiheita arkeen tarjoavalle Kodin Pellervolle
Järjestö
Petri Pitkänen jatkaa Pellervon hallituksen puheenjohtajana
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon hallituksen puheenjohtajaksi on nimetty LähiTapiola -ryhmän johtaja, espoolainen Petri Pitkänen.
Pellervon valtuuskunta linjasi tulevan vuoden painopisteitä
Pellervon valtuuskunnan syyskokouksessa 12.-13.12.2024 keskityttiin ensi vuoden toiminnan painopisteisiin, jotka ovat osuustoiminnan YK:n teemavuoden viestintä, kunta- ja aluevaalit ja osuuskunnille keskeisten lakihankkeiden edistäminen.
Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä
Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.
Tapahtumat
Pellervon Päivä 2025
Pellervon Päivän 2025 teemana on: Osuuskuntien uusi aika! Arvopohjaisuus ja kiinnostus yritysten yhteiskunnallista roolia kohtaan ovat kasvaneet, ja vaatimus kohti kestävää ja uudistavaa taloutta voimistuu. Tämä avaa osuustoiminnalle mahdollisuuden erottua ja toimia jopa muutosjohtajana, sillä osuuskuntien ytimessä on kestävyys, kohtuullisuus ja yhteisöllisyys. Pellervon Päivässä haluamme keskustella siitä, miten nämä arvot näkyvät yritystoiminnassa ja ottavatko osuuskunnat
Vastuullisuus
HKScan ja Gasum suunnittelevat yhteistyössä Huittisten biokaasulaitoksen syötteen vaihtamista lantapohjaiseksi
Laitos olisi Suomen ensimmäinen teollisen kokoluokan lantaa pääasiallisena raaka-aineenaan käyttävä biokaasulaitos.
Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanja auttaa yhteen yli 101 000 keskisuomalaista
Osuuskauppa toteuttaa jo neljännen kerran kampanjan, jossa keskitytään keskisuomalaisille iloa ja hyvää mieltä tuottaviin konkreettisiin tekoihin.
Atria tuo ensimmäisenä lihayhtiönä maailmassa kanatuotteidensa hiilijalanjäljestä kertovan merkinnän pakkauksiin
Liharaaka-aineen jäljitettävyys tilalle asti mahdollistaa hiilijalanjäljen merkitsemisen yksittäisessä tuotepakkauksessa. Atria on laskenut hiilijalanjäljen muutamalla broileri-, sika- ja nautatilalla.
Blogit
Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana
Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.
Vaalikevät 2025 – paikallinen päätöksenteko ratkaisee alueiden menestyksen
Huhtikuussa 2025 järjestetään kuntavaalit sekä aluevaalit. Kun sote-palvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueiden vastuulle, kuntien rooli on muuttunut. Mutta mitkä ovat kuntien keskeisimmät tehtävät tulevaisuudessa, ja miksi paikallinen päätöksenteko on niin tärkeää erityisesti osuuskunnille?
Onko euro ainoa arvo sote-palveluissa?
Hyvinvointialueet ovat tilanteessa, jossa hoitojonot pitenevät, henkilökunnan saatavuus heikkenee ja rahoituksen alijäämät kasvavat. Näiden akuuttien ja kroonistuneiden ongelmien ratkaiseminen vaatii enemmän kuin pelkkää taloudellista tasapainoilua. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat elintärkeitä, aina ennaltaehkäisevästä työstä hengenpelastukseen. Siksi on syytä kysyä: onko raha ainoa arvo, jolla näitä ongelmia ratkotaan?
Videot
Miksi osuuskunta? Oikean yritysmuodon valinta -webinaarin tallenne nyt saatavilla
22. lokakuuta 2024 järjestetyssä webinaarissamme lakiasianjohtaja Anne Ekonoja ja vastuukoordinaattori Jarmo Hänninen syvensivät ymmärrystä osuuskuntamuodosta ja sen eroista osakeyhtiöön verrattuna.
Miten Suomen taloudella menee? Pellervon Aamun webinaarivideo (45 min)
Pellervon Aamussa PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen keskusteli Pellervon toimitusjohtajan Mari Kokon kanssa Suomen Talouden tilasta. Lahtisen mukaan Suomen talous on ensi vuonna suuntaamassa kasvuun, mutta kasvun jatkuminen ei ole itsestäänselvyys. Hän korosti laskevien korkojen ja inflaation hidastumisen parantavan suomalaisten ostovoimaa, mutta epävarmuus rajoittaa kulutusta. Lahtinen nosti esiin myös työperäisen maahanmuuton merkityksen, sillä ilman ulkomaista työvoimaa Suomi
Omistajan tahto hallitustyöskentelyssä – Pellervon Aamu -tallenne (46 min)
Tallenne 5.6. pidetystä webinaarista. Miten jäsenomisteisen yrityksen hallinnossa toimiminen eroaa muista yrityksistä? Miten hallituksissa kuullaan omistajan ääntä, miten sen kuulemista voisi kehittää?