Uutiset
Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa
Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.
Järjestö
Yrittäjän ei tarvitse pärjätä yksin – osuuskunnasta löytyy yhteistä voimaa
Yrittäjänpäivänä puhutaan usein rohkeudesta, riskinotosta ja yksilön kyvystä rakentaa oma yrityksensä. Yrittäjyys mielletään helposti yksin tekemiseksi. Todellisuudessa yrittäjyyttä voi tehdä myös yhdessä. Osuuskunta tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden yhdistää voimansa.
Uusi EU-asiantuntija nimetty Brysselin toimistolle – Riikka Karjalainen aloittaa lokakuussa
MMM Riikka Karjalainen aloittaa lokakuun puolivälissä Pellervon, MTK:n ja SLC:n Brysselin toimistolla EU-asiantuntijana vastuualueenaan kotieläintalous ja osuustoiminta.
Pellervolainen Shimelles Tenaw palkittiin yhtenä Afrikan vaikutusvaltaisimmista osuustoimintajohtajista
Shimelles Tenaw on palkittu yhtenä Afrikan 50 vaikutusvaltaisimmasta osuustoimintajohtajasta. Tunnustus myönnettiin kesäkuussa Mosambikin Maputossa järjestetyssä ICA Africa Cooperative Excellence Awards 2026 -gaalassa.
Tapahtumat
Pellervon Aamu: Osuustoiminnan Vuosikirja 2026
Miltä osuustoiminnan vuosi 2025 näytti lukujen valossa? Pellervon Aamussa avataan 16.9. ilmestyvän Osuustoiminnan Vuosikirjan tuoreita talous- ja toimialalukuja sekä tarkastellaan, mitä ne kertovat suomalaisen osuustoiminnan kehityksestä. Keskustelussa pureudutaan vuoden keskeisiin muutoksiin, osuustoimintayritysten merkitykseen ja siihen, millaista kuvaa luvut kertovat osuustoiminnan asemasta suomalaisessa taloudessa ja yhteiskunnassa. Keskustelemassa Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko ja väitöskirjatutkija Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja
Pellervon Aamu: Miten Suomen taloudella menee?
Onko Suomen talous vihdoin kääntymässä parempaan? Kasvu on käynnistynyt varovasti, mutta työllisyys, velkaantuminen ja maailmantalouden epävarmuus pitävät talousnäkymät haastavina. Jo perinteeksi muodostuneessa Pellervon Aamussa PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen keskustelee Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokon kanssa ajankohtaisista talousluvuista ja -ennusteista. Samalla pohditaan, mitä nämä näkymät tarkoittavat suomalaisille yrityksille ja millaisen talouden seuraava hallitus perii ja millaisia ratkaisuja
Vastuullisuus
Näin pidetään omistajuus Suomessa: LähiTapiola sijoittaa 200 miljoonaa euroa lisää Suomen kasvuun
Talouskasvun puute on Suomen suurin ongelma ja todellinen syy moneen huonoon uutiseen, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Sari Heinonen. Kotimaisessa rahoituksessa onkin aukko juuri myöhemmän kasvuvaiheen yrityksille, vaikka niissä työn tuottavuus on suurempaa kuin taloudessa keskimäärin. LähiTapiola haluaa sijoittaa juuri näihin yrityksiin. Keskinäisenä yhtiönä sen vahvuudet sijoittajana ovat kotimaisuus ja kärsivällisyys. – Pääomasijoittaja ei tuo yritykseen pelkästään
Osuuskuntien hyvät teot esiin – 2025 on kansainvälinen osuustoiminnan vuosi
Keräämme ja nostamme esiin suomalaisten osuustoimintayritysten hyviä tekoja – tekoja, jotka hyödyttävät niin jäseniä, paikallisyhteisöjä kuin koko yhteiskuntaa. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi nuorten harrastusten tukeminen, turvallisuutta parantavat kampanjat, luonnon monimuotoisuutta edistävät ohjelmat tai valokuituyhteyksien tuominen harvaan asutuille alueille.
OP tuo yritysten käyttöön uuden kestävän rahoitusratkaisun – tukee erityisesti maatilojen vastuullisuutta ja kassavirran hallintaa
OP tuo yritysten käyttöön kestävän maksuaikarahoituksen tukeakseen yritysten ja niiden arvoketjujen vastuullisuustyötä. Ratkaisua on kehitetty yhdessä Bernerin kanssa, joka tukee maatila-asiakkaidensa kestävää maanviljelyä mahdollistamalla joustavat maksuajat kestävyystavoitteisiin sitoutuneille kumppaneille. OP tuo yritysten käyttöön ensimmäisenä pankkina Suomessa uuden kestävyyteen sidotun rahoitusratkaisun, kestävän maksuaikarahoituksen. Maksuaikarahoitus on tyypillisesti käytössä toimialoilla, joiden kassavirrassa on luontaista kausivaihtelua. Ratkaisu mahdollistaa sen,
Blogit
Osuustoimintakeskus Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalon avauspuhe Pellervon Päivässä 2019
Arvoisa Euroopan parlamentin jäsen, arvoisa pääjohtaja, hyvät alustajat. Hyvä Pellervon Päivän 2019 väki, hyvää iltapäivää Teille kaikille.
Toimitusjohtaja Sami Karhun puhe Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokouksessa 2019
Osuustoiminta on suomalaista työtä, omistusta ja investointeja. Se merkitsee palveluja ja arvon lisää koko maahan. Osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt eivät ole vain suuria tai pk-yrityksiä. Ne ovat molempia.
Valtuukunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalon avaus puhe Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokousessa 2019
Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokous 2019Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka UusitaloRadisson Blu Royal, Helsinki 10.4.2019 Arvoisat vuosikokousedustajat Tervetuloa Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokoukseen 2019. Tämä onkin, hyvä yleisö, ensimmäinen vuosikokous tällä uudella nimellä. Erityinen tervehdys teille vuosikokousedustajille, jotka olette valtakirjan kera tulleet edustamaan jäsenyhteisöänne. Tämä kokous on kuitenkin avoin kaikille, joten toivotan myös muutkin tervetulleiksi ja olemaan mieluusti läsnä
Videot
Osuuskuntien tulos ja tarkoitus – miten mitata yhteistä hyvää? Pellervon Aamun tallenne
Pellervon Aamussa 20.11. avattiin Osuustoiminnan Vuosikirjan kokoamia talouslukuja ja keväällä 2025 tehdyn osuuskuntakyselyn tuloksia sekä keskusteltiin miten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden osuustoiminnallista tulosta voidaan mitata ja tuoda näkyväksi.
Keskustelemassa väitöskirjatutkija ja Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.
Pellervon Aamun kirjailijahaastattelussa Anu Puusa: Osuustoiminta eksyksissä?
Haastattelussa aineettoman pääoman johtamisen professori Anu Puusa, joka on yhdessä OP Ryhmän entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen kanssa kirjoittanut kirjan: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä?
Miten Suomen taloudella menee 2025? Pellervon Aamun tallenne
Onko merkkejä kasvun piristymisestä, vai jatkuuko epävarmuus? Entä mitä tämä tarkoittaa yrityksille, osuustoiminnalle ja kotitalouksille?




