Ajankohtaista

Uutiset

Mari Kokko: Välinpitämättömyys on demokratian suurin uhka

9.6.2026

Nuorten heikentynyt usko tulevaisuuteen on yksi vakavimmista viesteistä Suomen suunnasta. Kyse ei ole vain nuorten mielialoista. Kyse on kehityksestä, joka vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Se näkyy taloudessa, syntyvyydessä, osaamistasossa ja maanpuolustustahdossa. Jos oma tulevaisuus näyttää epävarmalta, on vaikea uskoa myös siihen, että yhteisiin asioihin vaikuttamisella olisi merkitystä. Demokratian suurin uhka on se, että ihminen ajattelee, ettei

Järjestö

Satu Pentikäinen Pellervon uudeksi lakijohtajaksi 

Pellervon uudeksi lakijohtajaksi on valittu OTM Satu Pentikäinen. Hän aloittaa tehtävässään 1.9.2026. Pentikäinen tuo tehtävään monipuolisen kokemuksen julkiselta sektorilta yhtiöoikeuden kysymysten parista. Hän työskentelee parhaillaan erityisasiantuntijana oikeusministeriössä yhtiöoikeuden lainvalmistelijana.  Aiemmin Pentikäinen on toiminut erityisasiantuntijana työ- ja elinkeinoministeriössä yrityssääntelyn kehittämisen osa-alueella sekä yritysverotuksen asiantuntijatehtävissä Verohallinnossa.  Pentikäinen on töidensä ohella aktiivinen yhtiöoikeuden tutkimuksen parissa. Hän viimeistelee parhaillaan oikeustieteen väitöskirjaansa yhtiöoikeudellisesta lainvalmistelusta, jossa tarkastelee osakeyhtiölain asemaa muun muassa osuuskuntalain mallilakina. Pentikäinen

10.6.2026

Brysselin toimisto etsii uutta EU-asiantuntijaa

Etsimme Pellervon, MTK:n ja SLC:n yhteiseen Brysselin toimistoon määräaikaiseen tehtävään EU-asiantuntijaa, kotieläintalous ja osuustoiminta / Senior Policy Advisor, Animal Production and Cooperatives EU-asiantuntijana toimit keskeisessä roolissa maito- ja lihasektoreiden edunvalvonnassa omistajatuottajien ja maatalousosuuskuntien näkökulmasta. Seuraat ja pääset vaikuttamaan läheltä EU:n toimielimissä käytävään keskusteluun sekä lainsäädännön valmisteluun erityisesti kotieläintaloudesta ja maatalousosuuskunnista. Pidät toimeksiantajat ajan tasalla ajankohtaisista

27.5.2026

Nyt etsitään Euroopan osuustoiminnan suunnannäyttäjiä – ehdota osuuskuntaasi mukaan kilpailuun

Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe etsii vaikuttavimpia osuuskuntia juhlistaakseen järjestön 20-vuotista taivalta. Myös suomalaisilla osuuskunnilla on mahdollisuus osallistua kilpailuun ja nostaa oma toimintansa näkyville Brysselissä ja koko Euroopassa. Kilpailussa etsitään osuuskuntia, jotka ratkaisevat yhteiskunnallisia haasteita ja näyttävät, miten osuustoiminta rakentaa taloudellisesti kestävää, demokraattista ja yhteisöllistä Eurooppaa. Tavoitteena on nostaa esiin osuustoiminnan esimerkillisiä toimijoita eri puolilta Eurooppaa.

13.5.2026

Tapahtumat

Emme löytäneet hakuasi vastaavia artikkeleita. Muokkaa hakua ja yritä uudelleen.

Vastuullisuus

Näin pidetään omistajuus Suomessa: LähiTapiola sijoittaa 200 miljoonaa euroa lisää Suomen kasvuun

Talouskasvun puute on Suomen suurin ongelma ja todellinen syy moneen huonoon uutiseen, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Sari Heinonen. Kotimaisessa rahoituksessa onkin aukko juuri myöhemmän kasvuvaiheen yrityksille, vaikka niissä työn tuottavuus on suurempaa kuin taloudessa keskimäärin. LähiTapiola haluaa sijoittaa juuri näihin yrityksiin. Keskinäisenä yhtiönä sen vahvuudet sijoittajana ovat kotimaisuus ja kärsivällisyys. – Pääomasijoittaja ei tuo yritykseen pelkästään

11.2.2026

Osuuskuntien hyvät teot esiin – 2025 on kansainvälinen osuustoiminnan vuosi

Keräämme ja nostamme esiin suomalaisten osuustoimintayritysten hyviä tekoja – tekoja, jotka hyödyttävät niin jäseniä, paikallisyhteisöjä kuin koko yhteiskuntaa. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi nuorten harrastusten tukeminen, turvallisuutta parantavat kampanjat, luonnon monimuotoisuutta edistävät ohjelmat tai valokuituyhteyksien tuominen harvaan asutuille alueille.

5.6.2025

OP tuo yritysten käyttöön uuden kestävän rahoitusratkaisun – tukee erityisesti maatilojen vastuullisuutta ja kassavirran hallintaa

OP tuo yritysten käyttöön kestävän maksuaikarahoituksen tukeakseen yritysten ja niiden arvoketjujen vastuullisuustyötä. Ratkaisua on kehitetty yhdessä Bernerin kanssa, joka tukee maatila-asiakkaidensa kestävää maanviljelyä mahdollistamalla joustavat maksuajat kestävyystavoitteisiin sitoutuneille kumppaneille. OP tuo yritysten käyttöön ensimmäisenä pankkina Suomessa uuden kestävyyteen sidotun rahoitusratkaisun, kestävän maksuaikarahoituksen. Maksuaikarahoitus on tyypillisesti käytössä toimialoilla, joiden kassavirrassa on luontaista kausivaihtelua. Ratkaisu mahdollistaa sen,

5.4.2025

Blogit

Kesä-Suomen infra nojaa yhteisomistajuuteen

Kesä on aktiivista aikaa eri puolilla Suomea, ja se tuo esiin monia maaseudun yhteisöllisyyden piirteitä. Monet palvelut, kuten juokseva vesi, laajakaista ja tiet, ovat eri lailla yhteisön omistamia ja ylläpitämiä kuin kaupungeissa.

18.6.2024

Yritysten rooli järjestöjen ja tapahtumien kumppanina kasvaa

Vapaaehtoissektorin ja yritysten välinen suhde on muutoksessa. Monet sote-sektorin, kulttuurialan ja urheilutoiminnan toimijat ovat perinteisesti olleet riippuvaisia julkisesta rahoituksesta. Valtion ja kuntien talouden säästöt vaikuttavat näiden toimijoiden toimintaan merkittävästi.

16.5.2024

Hanna Muukka: Yhteiskunnalliset haasteet vaativat yhteisötaloutta

Ruokaläheteille elämiseen riittävä palkka itse omistetun alustan kautta, yhteiskäyttöautot naapureiden kanssa ja kohtuuhintaista hoivapalvelua kotiovelle myös haja-asutusalueella. Kuulostaako haihattelulta? Nämä ovat esimerkkejä yhteisötaloudesta, jolla voisi olla merkittäviä – mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnettyjä – mahdollisuuksia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman talouden rakentajina Suomessa ja koko EU:n alueella.

13.5.2024

Videot

Osuuskuntien tulos ja tarkoitus – miten mitata yhteistä hyvää? Pellervon Aamun tallenne

Pellervon Aamussa 20.11. avattiin Osuustoiminnan Vuosikirjan kokoamia talouslukuja ja keväällä 2025 tehdyn osuuskuntakyselyn tuloksia sekä keskusteltiin miten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden osuustoiminnallista tulosta voidaan mitata ja tuoda näkyväksi.

Keskustelemassa väitöskirjatutkija ja Osuustoiminta-lehden yritysanalyytikko Pasi Saarnivaara sekä Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko.

20.11.2025

Pellervon Aamun kirjailijahaastattelussa Anu Puusa: Osuustoiminta eksyksissä?

Haastattelussa aineettoman pääoman johtamisen professori Anu Puusa, joka on yhdessä OP Ryhmän entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen kanssa kirjoittanut kirjan: Osuustoiminta eksyksissä? Ovatko osuuskunnat kadottaneet perustehtävänsä?

27.10.2025

Miten Suomen taloudella menee 2025? Pellervon Aamun tallenne

Onko merkkejä kasvun piristymisestä, vai jatkuuko epävarmuus? Entä mitä tämä tarkoittaa yrityksille, osuustoiminnalle ja kotitalouksille?

22.9.2025
Tilaa uutiskirje