Ajankohtaista

Uutiset

Kymmenen suomalaisyritystä maailman 300 suurimman joukossa

2.12.2021

Kansainvälinen osuustoimintaliitto on jälleen julkistanut World Cooperative Monitorin, nyt 10. kertaa. Laaja selvitys kokoaa globaalisti yhteen osuustoiminnan talousluvut vuodelta 2019 sekä toimialoittain että yleisellä tasolla. Listoille yltäneiden suomalaisten yritysten joukko ei ole muuttunut edellisestä vertailusta. 

Järjestö

Pellervo palkitsi työntekijöitään: Jarmo Hänniselle ja Hanna Muukalle ansiomerkit

Osuustoimintakeskus Pellervo ry palkitsi työntekijöitään pitkäaikaisesta urasta osuustoiminnan parissa.

29.11.2021

Ilkka Uusitalo ennustaa kotieläintuotannolle kustannuskriisiä

Osuuskunnilla menee tällä hetkellä pääsääntöisesti hyvin. Yritysmuoto on käytössä laajasti hyvin monenlaisilla toimialoilla, mutta Osuustoimintakeskus Pellervon 30. syyskuuta pidetyssä vuosikokouksessa nousi tällä kertaa vahvasti esiin huoli kotieläintuottajien tilanteesta: Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo totesi puheessaan, että näin suuria huolia ei tuottajien keskuudessa ole koettu vuosikausiin. ”Viljasadon määrä Suomessa oli kenties alhaisin koko EU-aikana, mikä on johtanut

30.9.2021

Vuosikokous valitsi neljä uutta jäsentä valtuuskuntaan

Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokous pidettiin Helsingissä 30.syyskuuta. Suurin osa  kokousosanottajista oli kuitenkin läsnä Teamsin välityksellä. Kokouksessa valittiin uudet jäsenet erovuoroisten tilalle Pellervon 29-jäseniseen valtuuskuntaan vuosiksi 2021-2024.  Tuoreita tekijöitä ovat seinäjokelainen Pasi Pärnänen Munakunnasta, siilinjärveläinen Anna Lappalainen Fabasta, oulunsalolainen Antto Joutsiniemi Tyrnävän Osuuspankista ja riihimäkeläinen Miia Nahkuri Tradekasta. Vanhoina jäseninä jatkamaan samaksi ajaksi valittiin erovuorossa olleet Ilkka

30.9.2021

Blogit

Vaan rahan takii – voiko vastuullisuus ja kestävyys olla yritykselle koskaan itseisarvo?

Miksi monet yritykset haluavat olla vastuullisuuden edelläkävijöitä? Koska ne aidosti kokevat, että niillä on – yhteiskunnallisesti merkittävinä toimijoina – vastuukin toimia kestävästi? Toisaalta tekisikö yritys vastuullisuustoimia, jos niille ei olisi osoitettavissa minkäänlaisia taloudellisia hyötyjä? Ja tarvitseeko yrityksen vastuullisuustyön edes olla pyyteetöntä? Panokset maksavat itsensä takaisin – usein moninkertaisesti On toisaalta vaikea keksiä vastuullisuustekoa, jolla ei

12.10.2021

Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalon avauspuhe vuosikokouksessa 30.9.2021

Arvoisat vuosikokousedustajat  Tervetuloa Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokoukseen 2021. Minun nimeni on Ilkka Uusitalo ja toimin Pellervon valtuuskunnan puheenjohtajana.  Tämä onkin, hyvä yleisö, jo toinen koronapandemian aikainen vuosikokous. Emme edelleenkään kohtaa kasvokkain, vaan näin verkon välityksellä. Toki täällä paikanpäälläkin on läsnä kokousedustajia. Toivottavasti jo ensi keväänä pääsemme viettämään Pellervon vuosikokousta ja Pellervon Päivää kasvokkain.  Hyvät vuosikokousedustajat,  Vuonna 2020 Pellervossa tapahtui paljon niin osuustoiminnan edunvalvonnassa, osuustoimintamallin kehittämisessä, osuustoiminnan tunnetuksi tekemisessä kuin järjestön omassa kehittämisessä. Nämä ovatkin yhdistyksen vuonna 2017 hyväksytyn strategian pääkohdat. Toimintavuotemme 2020

30.9.2021

Toimitusjohtaja Sami Karhun puhe vuosikokouksessa 30.9.2021

Arvoisat vuosikokousedustajat, Kerron Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n toiminnasta vuonna 2020. Puhe käsittelee vaikuttamista poliittiseen päätöksentekoon ja hallintoon, lainsäädännön uudistustoimia, osuustoiminnan kehittämistä, yliopistoyhteistyötä ja kestävän kehityksen kysymyksiä. Tuon esiin Pellervon uudistumista sekä viestinnän tärkeää roolia. Jotain on myös tästä vuodesta, koska sitä on kulunut jo paljon. Lopuksi käyn läpi taloutta, jossa on tavallista enemmän kerrottavaa koronaepidemian vaikutusten

30.9.2021

Pellervon Aamut

Pellervon Aamu tallenne: Mitä kuuluu yritysvastuuseen 2022?

Pellervon Aamun vieraana 4.11. oli Sari Kuvaja, joka toimii yritysvastuukysymyksiin erikoistuneen konsulttiyritys ThirdRockin osakkaana, johtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yritysvastuun ja vastuullisuusviestinnän kehittämisestä. Lisäksi mukana kooltaan pieni, mutta suureen vastuullisuusvaikuttamiseen pyrkivä Osuuskunta Lumimuutos. Se sai juuri skotlantilaisen St Andrews’in yliopiston ympäristöpalkinnon, jonka suuruus on 100 000 euroa. 

4.11.2021

Pellervon Aamussa todettiin, että keskinäisyydellä on painava kansallinen merkitys ja kilpailuetuna nykyarvoja puhutteleva yritysmalli

”Keskinäinen yhtiö on asiakkaidensa omistama riskienhallinnan työkalu, jonka toiminnot ja arvot on optimoitu tuottamaan asiakkaille hyötyä ja arvoa kuluttajina”, määritteli Helsingin yliopiston tutkijatohtori Antti Talonen Pellervon Aamussa 16. syyskuuta. Hänen kanssaan tästä heikosti tunnetusta osuustoiminnan muodosta oli keskustelemassa LähiTapiola Pääkaupunkiseudun hallituksen puheenjohtaja, moniyrittäjä Tom Nickels. Syksyn ensimmäisen Pellervon Aamun ajatustenvaihto lainehti vilkkaana keskinäisyyden perusolemuksesta digitaalisuuden

17.9.2021

Pellervon Aamussa julkistettiin Kari Huhtalan kirjoittama Hyvä hallinto osuuskunnissa -opas

Osuustoimintayrityksen ja osakeyhtiön hallinnossa on eroja. Keskeistä on muun muassa ymmärtää osuustoimintayrityksen kaksoisrooli toisaalta taloudellisen hyödyn ja toisaalta jäsenyhteisön edun tavoittelijana.

17.6.2021

Videot

Osuuskunnan säännöt – Perustaisinko osuuskunnan? -webinaarin tallenne (1 h 2 min)

Osuustoimintakeskus Pellervon Perustaisinko osuuskunnan? -webinaarisarjaan kuuluva Osuuskunnan säännöt webinaari pidettiin 25.11. Asiantuntijana oli lakiasianjohtaja Anne Kontkanen Pellervosta.

26.11.2021

Pellervon Aamu tallenne: Mitä kuuluu yritysvastuuseen 2022?

Pellervon Aamun vieraana 4.11. oli Sari Kuvaja, joka toimii yritysvastuukysymyksiin erikoistuneen konsulttiyritys ThirdRockin osakkaana, johtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yritysvastuun ja vastuullisuusviestinnän kehittämisestä. Lisäksi mukana kooltaan pieni, mutta suureen vastuullisuusvaikuttamiseen pyrkivä Osuuskunta Lumimuutos. Se sai juuri skotlantilaisen St Andrews’in yliopiston ympäristöpalkinnon, jonka suuruus on 100 000 euroa. 

4.11.2021

Pellervo NYT. Näkökulma: Petri Pitkänen, hallituksen puheenjohtaja

Miltä näyttää Pellervon ensi vuosi? Mitä hallituksen puheenjohtaja ajattelee jäsenistöstä nyt? Petri Pitkäsen katsaus ajankohtaisiin teemoihin ja tunnelmia syyskuun hallituskokouksen jäljiltä. (Kesto 3:09 min)

30.9.2021

Uutiskirjeet

Uutiskirje 23.2.

Uutiskirjeessä mm. Kuntavaalit: Osuustoiminta lisää alueellista elinvoimaa!
Pellervon Päivä 2021 on kevään tärkein verkkotapahtuma, osuustoimintajohto keskusteli yritysvastuusääntelystä Heidi Hautalan kanssa.

23.2.2021

Uutiskirje 26.1.

Uutiskirjeessä mm: Pellervon Aamu 9.2: Miten yhtiömuoto vaikuttaa strategiaan ja markkinointiin? Sirpa Pietikäinen vieraili Pellervon aamussa, MEP Näkökulma: Silvia Modig

26.1.2021

Uutiskirje 22.12.

Uutiskirjeessä mm. MEP Näkökulma: Alviina Alametsä, seuraavat Pellervon aamut, OT 5/20 ilmestyi.

22.12.2020

Tapahtumat

Pellervon Aamu – tuottajaosuuskunta ja osuustoimintaidentiteetin murros

Miltä maailmanlaajuinen keskustelu osuustoimintaidentiteetistä kuulostaa  Suomessa? Mitä päivitystarpeita näemme täällä? Mitä aiheesta ajattelevat kahden tuottajaosuuskuntien omistaman  suuryrityksen puhemiehet, Atrian hallituksen puheenjohtaja Seppo Paavola ja Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto?

12.01.2022

HLJ-Akatemia

PI-johtamiskoulu järjestää HLJ-Akatemian tammikuussa 2022 Sokos Hotel Presidenttissä Helsingissä. Aiheena osuustoiminnan johdon vuosittaisessa kohtaamisessa on Kasva tai kuihdu hallitusten strategia-agendalla. HLJ-Akatemia tunnetaan korkeatasoisista ja ajankohtaisista teemoista. Tasokkaat akatemiakeskustelut ovat tapahtuman suola. Senasiantuntijat on valittu asiantuntemuksen ja kokemuksen perusteella. Mukana on HLJ-koulutuksesta tuttuja luennoitsijoita ja muita kärkiasiantuntijoita. Akatemian asiantuntijat tunnetaan myös kiinnostavasta esittämistavastaan. Kohderyhmä on HLJ-koulutuksen

24.01.2022 - 25.01.2022

Pellervon Päivä 2022

Osuustoimintaväen vuosittain kohtaamispaikka – kevään huipputapaaminen! Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokous.

07.04.2022