Pellervon valtuuskunnan uusi jäsen Marjo Kiukkonen: Naiset mukaan osuustoimintaan!

”Olen osuustoimintakonkari!”. Näin määrittää itsensä heti alkuun Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n valtuuskunnan uusi jäsen, varatuomari Marjo Kiukkonen. Osuuskunta Tradekan edustajiston jäsenenä toimiva Kiukkonen aloitti valtuuskunnassa syyskuussa 2020.

Toiselta puolelta hyvinkääläinen Kiukkonen on osuuspankkivaikuttaja. Hän kuuluu Uudenmaan Osuuspankin hallintoneuvostoon. Ennen vuoden takaista fuusiota hän ehti olla Keski-Uudenmaan Osuuspankin hallintoneuvostossa vuodesta 1998 ja siitä vuodet 2004-2019 hallintoneuvoston varapuheenjohtaja. Hän oli siis pankkifuusion avainvaikuttajia.

Kiukkonen toimi työelämässä 41 vuotta pääosin oman asianajotoimiston leivissä. Hän toimi myös Suomen Asianajajaliitossa eri luottamustehtävissä; valittiinpa hänet ensimmäisenä naisena sen valtuuskunnan puheenjohtajaksi.

Kiukkonen kertoo olevansa tyypillinen oman aikansa ilmentymä, joka jo ruohonjuuritasolla kasvoi osuustoimintaan. ”Olen Osuusliike Laatokan perustajasukua Lahdenpohjasta, rajan takaisesta Karjalasta. Siellä suvun naapureina eleli mm. Vennamon suku, joista Veikko nousikin sodan jälkeen valtakunnanjulkisuuteen.”

Kiukkonen kertoo, että muuhun kuin osuuskauppaan meneminen oli vaikeaa hänen suvullaan. Norjalainen puoliso totesikin, että ”kummallista, teillä Suomessa ruokakaupassa käyntikin on politiikkaa”.

Hallintohenkilöura alkoi 1970-luvun lopulla Osuusliike Ahjon edustajistossa ja hallituksessa. Tehtävät jatkuivat suuren fuusion jälkeen Osuuskunta Eka-yhtymän hallintoneuvostossa. Kiukkonen toimi Osuuskunta Tradekan hallituksen toisena varapuheenjohtajana vuosina 2014-2020 aina viime syyskuun lopulle saakka.

Osuusliike Ahjossa Kiukkonen pääsi sisään osuustoimintayrityksen johtamiseen. Jäsenten odotukset olivatkin kovat, sillä Kiukkosen noustua hallitukseen uskottiin kaiken olevan osuuskaupassa tuoretta ja vihreää. Toivomuksia luultavimmin nosti se, että Kiukkonen oli ensimmäinen nainen yrityksen hallituksessa. Koko Suomessa oli siihen aikaan osuusliikkeissä Kiukkosen mukaan vain kaksi naista samassa asemassa.    

Karjalais-pohjalaisella taustalla Kiukkonen on määrittänyt urallaan johtolauseen: ”jäsenen hyvä – osuuskunnan hyvä!”. Omien kokemustensa kannustamana Kiukkosen suuri ajatus on innostaa naisia lähtemään mukaan osuustoiminnan vaikuttajaksi. Lyhyesti ja ytimekkääsi ”Naiset mukaan!”,  päättää varatuomari Marjo Kiukkonen, Rochdalen Ritari vuodelta 1997.

Sami Karhu

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.