Pellervon Päivän Jatkot peruttiin koronatilanteen takia, teema esillä vuosikokouksessa

Syyskuun 30. päivälle valmisteltu Pellervon Päivän Jatkot on päätetty tältä syksyltä perua. Sen piti olla tapahtuma, joka kokoaisi osuustoimintaväen yhteen pitkän koronatauon päätteeksi. Kohtaamisia on kaivattu, sillä Pellervon Päivä on jouduttu järjestämään pelkkänä etätoteutuksena jo kaksi kertaa peräkkäin. 

Koronatilanne ei kuitenkaan elokuussa vastannut toiveita: Ison ihmisjoukon jälleennäkeminen sisätiloissa, maskitta, ei ollut realistinen tavoite alkusyksylle. Niinpä tilaisuuden yhteiseksi osioksi suunniteltu teema Monimuotoisuus yrityksen menestystekijänä päätettiin siirtää ensi kevään Pellervon Päivään. Aiheen osalta kuitenkin päästään hyvään vauhtiin Leena Linnainmaan pitämässä vuosikokousesitelmässä, joka kuullaan 30.9. kello 13-13.30. Sähköisenä pidettävän kokouksen tämä osio striimataan kaikkien nähtäville.   

Aamupäivälle suunniteltu Pienosuuskuntaforum järjestetään virtuaaliversiona 13. lokakuuta. Johdon tapaamiselle haetaan uutta aikaa myöhemmin, sillä se halutaan toteuttaa läsnätilaisuutena.

Pellervon Aamut jatkavat osuustoiminnasta kiinnostuneiden kohtauspaikkana ajankohtaisteemojen äärellä – webinaarikeskusteluja on tarjolla syksylläkin kuukausittain.  

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje