Pellervon valtuuskunnan varapuheenjohtajuus siirtyi perjantaina 10. joulukuuta pidetyssä kokouksessa oululaiselta, SOK:n Matti Pikkaraiselta hattulalaiselle Jussi Suomaalle. Hänen taustayhteisönsä on osuuskauppa Hämeenmaa, jonka hallituksen jäsen hän on. Valtuuskunnassa on 29 jäsentä.
Hallituksen jäsenistä valtuuskunta valitsi jatkamaan kaikki erovuoroiset eli Tiina Linnainmaa Länsimaidosta, Vesa Kaunisto Valiolta ja Jussi Linnaranta Metsäliitosta.
Jussi Suomaa Pellervon valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi
