Ilmastokriisin juurisyy on liian ihmiskeskeinen maailmankuvamme

Ilmastokriisistä ja luontokadosta on helppo syyttää kapitalismia. Onhan sen ytimessä pyrkimys jatkuvaan varallisuuden kartuttamiseen ja lähes loputtomaan kasvuun, mikä on johtanut maapallon sen kantokyvyn äärirajoille. Joten syyttää saakin, mutta ratkeaako ongelma, jos kapitalismia ei enää olisi? Mikä talousjärjestelmä sen tilalle voisi tulla, joka olisi luonnon näkökulmasta parempi?

Ongelma on syvemmällä. Se on siinä, että ihminen ja tämän tarpeet määrittävät käytännössä kaikkea toimintaamme ja sen motiiveja. Yksi tämän asenteen merkittävimpiä ilmentymiä on juuri se, että taloudellinen näkökulma – tällä hetkellä sen kapitalistisessa muodossa – on asettanut raamit sille miten ylipäänsä tulkitsemme meitä ympäröivää maailmaa.

Olemme luoneet talousmallin, joka on paitsi luonnonvaroja tuhoava myös kaikesta rahapuheesta huolimatta täysin epäonnistunut toimintojensa ulkoisvaikutusten hinnoittelemisessa. Kärjistäen: kaikki on olemassa vain ihmistä varten.

”Kyllähän me ihmiset maksamme, mutta vain toisillemme. Ihmiskunta ei ole koskaan maksanut luonnolle mitään luonnonvarojen hyödyntämisestä. Kaikki on pelkkää tilisiirtoa ihmisten välillä, oli kyse sitten metsäkaupoista, päästöoikeuksista, kaivosmaksuista tai hiilitulleista,” kirjoittaa kirjalilja, johtamisvalmentaja Pekka Seppänen erinomaisessa Ylen kolumnissaan.

Myös Sitra muistuttaa, että luonnonvarojen tuhlaamiselle, eliölajien sukupuuttokuolemille ja ilmaston kuumentamiselle ei ole laskettu hintaa. Talousjärjestelmä päinvastoin palkitsee omien mittariensa kuten bruttokansantuotteen puitteissa toimintaa, joka kiihdyttää ekologista kestävyyskriisiä.

Yritykset ovat tietenkin osa samaa kapitalistista markkinataloutta ja ne ovat aivan itsestään selvästi täysin ihmiskeskeisiä eli vain ihmisiä varten luotuja. Onko niiden mahdollista muuttua ja ottaa liiketoiminnassaan aidosti huomioon koko maapallon hyvinvointi?

Osuustoiminta – osa ongelmaa vai ratkaisua?

Osuustoiminta on ihmisten välistä yhteistoimintaa. Mikä rooli luonnolla on tässä yhtälössä? Tarkemmin määriteltynähän osuustoiminta on osuuskunnan puitteissa tapahtuvaa taloudellista, sosiaalista ja/tai kulttuurista toimintaa, jonka tarkoituksena on tarjota jäsenilleen näiden tarvitsemia hyödykkeitä ja palveluksia mahdollisimman edullisin ehdoin sekä jäsenten hyvinvoinnin turvaaminen.

Tästä näkökulmasta ei näytä maapallon elonkehä ja sen hyvinvointi olevan osuustoiminnankaan ytimessä. Voima-lehden Talous-liitteessä tutkijatohtori Timo Harjuniemi huomauttaa, että teollisuusyhteiskuntien demokraattiset instituutiot ovat syntyneet fossiilienergian vauhdittaman talouskasvun ympärille. Osuustoiminta on osa samaa tarinaa. Sehän syntyi 1800-luvun alussa nimenomaan varmistamaan, että vähäväkisetkin saavat osansa (fossiilisen) talouskasvun hedelmistä.

Osuustoiminta on siis tästä näkökulmasta osa samaa ongelmaa, jossa ihmiset asetetaan kaikessa etusijalle. Mutta toivoa on! Osuustoimintaan on aina kuulunut tietynlainen kohtuullisuus sekä pitkän aikavälin perspektiivi, jossa voiton maksimointi ei ole ensisijainen päämäärä. Ei voi väittää, että ympäristön ja luontoarvojen huomioonottaminen olisi mitenkään sisäänrakennettua tähän yritysmuotoon. Mutta sen voi sanoa, että lähtökohdat ovat osuuskunnissa huomattavasti paremmat.

Eikä pidä myöskään unohtaa seitsemättä osuustoimintaperiaatetta, jonka mukaan osuuskunnilla on vastuu aina myös toimintaympäristöstään. On eri asia, miten osuuskunnat eri aikoina ovat tulkinneet tätä periaatetta: Usein ajatellaan, että kyse on nimenomaan taloudellisen, sosiaalisen tai kulttuurisen hyvinvoinnin edistämisestä paikallisesti, ei niinkään ympäristön huomioimisesta. Tämä toki on muuttumassa.

Osuustoiminnan kolmoisluonne?

Yksi muista yritysmuodoista poikkeava piirre osuuskunnissa on niiden kaksoisluonne eli, että ne ovat sekä demokraattinen jäsenyhteisö että tehokkuutta ja tulosta tavoitteleva liikeyritys. Mitä tämä tarkoittaa ilmastokriisin ja luontokadon näkökulmasta? Onko kaksoisluonteesta löydettävissä toimintatapa, joka ottaisi myös luonnon paremmin huomioon?

Kun on jo tottunut toimimaan kahden päämäärän hyväksi, voisi kuvitella että kolmannen – luonnon – lisääminen yhtälöön ei ole niin vaikeaa. Ja kun yritysmuoto rakentuu sille ajatukselle, että taloudellinen tulos ei ole menestyvän yritystoiminnan ainoa määrittävä tekijä, on luonnolla paremmat mahdollisuudet tulla huomioiduksi. Ainakin helpommin kun niillä yrityksillä, jotka ovat aina miettineet vain mistä saa parhaimman taloudellisen tuoton.

Osuustoiminnalla on siis potentiaalia aidosti huomioida luonnon hyvinvointi liiketoiminnassaan, mutta itsestään se ei aktualisoidu. Luontoa tarkastellaan edelleen lähtökohtaisesti vain välineellisestä ja hyötynäkökulmasta oli yritysmuoto mikä tahansa: pidetään huolta luonnosta ja eläimistä niin tuotto on parempaa eikä tuhota tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia. Luonnolla ei ole itseisarvoa.

Osuustoiminnan arvot, kuten solidaarisuus, oikeudenmukaisuus ja muista ihmisistä välittäminen, ovat määritelleet nimenomaan ihmisten välistä kanssakäymistä. Nyt olisi aika laajentaa ne koskettamaan myös koko maapallon elonkehää.

Osuustoiminnan edistämä yhteisöllisyys vie parempaan suuntaan

Kun puhutaan ihmiskeskeisyydestä, on nimenomaan yksilökeskeisyys vaikuttanut ilmastokriisin pahenemiseen. Tämähän ei ole uusi syytös: ahneet, itsekeskeiset ihmiset edistävät vain omaa etuaan muiden – erityisesti luonnon – kustannuksella, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Me kuluttajat myös rakennamme identiteettiämme aivan liikaa ulkoisten tekijöiden kautta: haluamme uusinta teknologiaa, isomman talon ja hienomman auton. Ja vaikka ne ostaisi miten ekologisina ja vähäpäästöisinä, se on silti lisää tavaraa maapallolle. Elintason kasvaessa tarpeetkin, kas kummaa, tuppaavat lisääntymään. Ja saavutetuista eduistahan ei tietenkään haluta luopua. Kaikkein vähiten siitä näkemyksestä, että maailma on meitä varten ja itseään saa toteuttaa juuri sillä tavalla kun itse lystää.

Vaikka osuustoiminnasta on tietenkin löydettävissä me-muut vastakkainasettelua ja oman edun tai ryhmän etujen ajamista, on sen ytimessä kuitenkin demokratia, tasa-arvo ja yhdessä tekeminen. Kaikkien ääni ansaitsee tulla tasapuolisesti kuulluksi, kaikkia tulee osallistaa, löytää kompromisseja sekä ajaa harmoniaa. Yksilöt saattavat joutua taipumaan yleisemmän hyvän vuoksi. Osuustoiminta ei ole vahvojen ylivaltaa heikompien yli. Jos tämän saman filosofian valjastaa koskemaan koko elonkehää, ollaan jo hyvällä tiellä.

Toki ruohonjuuritasolla on jo paljon osuuskuntia, joille luonto on itseisarvo. Esimerkiksi ruokaosuuskunnat ovat luoneet avoimia, verkostoituneita ja paikallisia ruokatalouksia, joiden tavoitteena on edistää laajemmin kestävää, ekologista elämää.

Ilmastokriisi ja luontokato ovat tietenkin systeemitason ongelmia, mutta osuustoimintafilosofia olisi erinomaisesti valjastettavissa osaksi ratkaisua. Eli ajatellaan ensisijaisesti yhteistä ja yleistä hyvää, ei omaa napaa, jaetaan hyviä ideoita (ja vaikka niitä patentteja) avoimesti kaikkien käyttöön, tehdään yhteistyötä ja mikä tärkeintä – ollaan kohtuullisia.

Koko talousajattelua tulee uudistaa

Tällä hetkellä osuustoimintayritysten taloudellista menestymistä mitataan aivan samoilla mittareilla kuin muissakin yrityksissä. Yritysvastuusta toki raportoidaan kasvihuonekaasupäästöineen ja energiankulutuslukuineen, mutta talous nähdään yhä taloutena. Siellä merkitsevät vain asiat kuten liikevaihto ja pääoman tuottoprosentit.

Palataan vielä alussa mainittuun faktaan, että luonnonvarojen tuhlaamiselle, eliölajien sukupuuttokuolemille ja ilmaston kuumentamiselle ei ole laskettu hintaa. Talousnäkökulman eli ihmiskeskeisen näkökulman ylivalta maailmassa on ongelmallinen, joten onko sitä tarpeellista levittää koskemaan luontoakin? Sanoisin, että on koska ei ihmisten tarpeet huomioiva näkökulma ole pahasta, se on pahasta vain silloin, kun se on ainoa merkitsevä tekijä. Ongelmat alkoivat siitä, kun kuvittelimme olevamme luonnon ulkopuolella ja erityisesti sen yläpuolella. Me ihmiset olemme sopimuksillamme talousajattelumme ja -järjestelmämme luoneet, joten voimme sen lainalaisuuksia myös muuttaa.

Se, miten yrityksissä kyettäisiin luomaan uusia taloudellisia mittareita, jotka ottaisivat myös luonnon paremmin huomioon, on lähitulevaisuuden suurimpia kysymyksiä. Helppoa se ei ole. Suurimmat (osuustoiminta)yritykset haluavat kaikki olla vähintään oman alansa edelläkävijöitä vastuullisuudessa. Tässä olisi oiva paikka.

Luonnosta, taloudesta ja ihmiskeskeisyydestä ei voi puhua mainitsematta tänä vuonna ilmestynyttä taloustieteen professori Partha Dasguptan raporttia The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review. Päätän tämän blogin suoraan lainaukseen BIOS-tutkimusyksikön Dasguptan raportin analyysistä (suosittelen lämpimästi lukemaan), joka avaa hyvin aiheen monimutkaisuutta:

”Dasguptan tärkein yleisö ovat hänen kollegansa, joille hän pyrkii lukuisin tavoin osoittamaan, miten taloustiede on mennyt harhaan maailman ymmärtämisessä. Hän ei siis väitä, että elonkirjon ongelmat voidaan hahmottaa ja hoitaa kuntoon olemassa olevilla taloustieteen käytännöillä, vaan hän esittää lähtökohtia koko taloustieteen ja taloudellisten ajattelu- ja toimintatapojen uudistamiseen. Kuten raportissa useaan kertaan todetaan, tämä urakka on hädin tuskin alussa.

Raportti korostaa tiettyjä luonnon yleisiä ominaisuuksia, jotka tekevät sen yksioikoisen hinnoittelun tai palastelun “omaisuudeksi” mahdottomaksi ja tällaiset yritykset tuhoisiksi. Luonto on liikkuvaista (mobility), inhimilliset rajanvedot ylittävää. Se on hiljaista (silence), kyvytöntä puolustamaan omaa etuaan tai kertomaan selkeästi, milloin ja missä sen järjestelmät ovat vaarassa häiriintyä. Se on usein myös näkymätöntä (invisibility), eli lukemattomat luonnon prosessit tapahtuvat mikroskooppisella tasolla, jonka seuraaminen on vaikeaa ja usein käytännössä mahdotonta. Luonnon kompleksiset järjestelmät toimivat epälineaarisesti (non-linearity), eli yllättävät muutokset laadullisesti uudenlaiseen tilaan tai “regiimiin” (regime shift) ovat mahdollisia. Luonnon järjestelmissä on myös vastavuoroisuutta tai limittäisyyttä (complementarity), minkä vuoksi sen toimintaa ei voi ymmärtää erillisinä osasina. Sen vuoksi monet luonnon piirteet eivät myöskään ole korvattavissa toisilla tai teknologisilla korvikkeilla (non-substitutability).

“Ulkoisvaikutusten sisäistäminen” ei sen vuoksi voi olla simppeliä markkinahintojen rukkaamista jonkinlaisella ympäristökalkyylillä, koska biodiversiteetin merkitys luonnon monisyistä toiminnallisuutta mahdollistavana piirteenä ei taivu moisiin laskelmiin.”

Hanna Muukka
Kirjoittaja on Osuustoimintakeskus Pellervon vastuullisuusasiantuntija

Jaa artikkeli

Lue myös