Mikä merkitys demokratialla oikeastaan edes on – yhteiskunnassa tai osuuskunnassa?

Demokratiaa ajatellaan usein lähinnä välineenä. Se on menettelytapa, jolla saadaan kansan tai ainakin enemmistön tahto selville ja parhaassa tapauksessa toteutettua. Huono systeemi, mutta ei olla parempaakaan keksitty, kuten tavataan sanoa. Todellisuudessa demokratia pitää sisällään jotain paljon syvällisempää osallisuuden tunteesta yhteisöllisyyteen. Sellaista mikä on ehkä unohdettu myös demokratiakouluiksi aikoinaan kutsutuissa osuuskunnissa.

Onko demokratia kriisissä?

Osuuskunta eroaa muista yritysmuodoista ensisijaisesti juuri sen demokraattisen jäsenhallinnon perusteella. Osuuskunta on sen jäsenten yhteisesti omistama ja demokraattisesti hallitsema yritys, jossa äänivalta ei perustu osakkeiden määrään (disclaimer: äänimäärät voisivat osuuskuntalain mukaan olla kyllä erilaiset). Jokainen jäsen pääsee siis vaikuttamaan osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä jäsen-ääni periaatteen mukaan. Ongelma vain on, että harvaa jäsentä kiinnostaa.

Haaste on sama kaikkialla: valtiotason vaaleissa, yhdistyksissä ja seurakunnissa. Edes äänestäminen ei kiinnosta, saati ehdolle asettuminen. Onko demokratia kriisissä? Miten osuustoimintayritykset voivat hyödyntää demokratiaa erottautumistekijänä, jos se ei edes kiinnosta (potentiaalisia) jäseniä?

Mehän tiedämme jo vastauksen siihen miksi osallistuminen ei kiinnosta. Koska sillä ei koeta olevan mitään merkitystä. Itselle tärkeisiin asioihin ei pystytä vaikuttamaan tarjolla olevien demokraattisten mekanismien kautta.

Edustavatko osuuskunnat vain post-demokratiaa?

Jäsenet ovat periaatteessa oikeassa. Suurissa (osuustoiminta)yrityksissä tärkeimmät päätökset tehdään käytännössä – ja luonnollisesti – johtoportaassa. Tähän voi höpistä kaikkea strategiasta ja suurista linjoista ja siitä miten osuuskunnan kokous – tai sitä edustava edustajisto – on ylin päättävä elin ja viime kädessä jäsenet kyllä ”päättävät”. Mutta ollaanpa nyt rehellisiä…

Pelkät rakenteet eivät riitä ja yhteiskunnallisella tasolla on alettu puhua jopa post-demokratiasta, missä ylläpidetään demokraattisia muotoja, mutta varsinainen vallankäyttö siirtyy niiden ulkopuolelle. Itä-Suomen yliopiston yliopistolehtori Teppo Eskelinen kirjoittaa mainiosti: ”Taustalla on ajatus demokraattisten prosessien vaivalloisuudesta: vaikka länsimaissa vaalidemokratialla on käytännössä universaali kannatus, monet pitävät hierarkkisia komentoketjuja, ammattijohtamista ja pienempää avoimuutta ”toimivina” ja tehokkaina toimintatapoina.”

Tämä ajattelumalli on helppo tunnistaa osuuskunnistakin, jotka toki ymmärrettävästi joutuvat pelaamaan samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin yritykset. Osuustoimintaa on historian saatossa myös kritisoitu sen demokraattisuudesta ja päätöksenteon hitaudesta.

Eskelinen muistuttaa, että pätevyyden korostuessa osallistavan ja tasa-arvoisen päätöksenteon tila kapenee. ”Tällöin on vaarana, että päätöksenteolla lakkaa olemasta ihmisille väliä. Muodollisten instituutioiden säilyminen kun ei yksin riitä takaamaan demokratian elinkelpoisuutta.”

Suuret massat eivät voi tehokkaasti pyörittää yritystoimintaa. Sehän on selvä. Voiko yhtään suurempi yritys koskaan siis edes olla aidosti demokraattinen?

Osuustoiminnassa demokratia on arvo itsessään

Demokratiaa ja osallistumista ei pitäisi nähdä osuuskunnissa vain jäsenhallinnon ominaisuuksina. Jos äänestysprosentti ei lähentele sataa ja hallinnollisiin elimiin ei ole tunkua, ollaan epäonnistuttu.  

Eskelinen muistuttaa, että demokratian liian usein sivuutettuja ydinkäsitteitä ovat osallisuus ja toivo. ”Osallisuus tarkoittaa yksinkertaisesti kaikkien kokemusta oman äänensä kuulumisesta. Sen edellytys on aidosti osallistavien mekanismien luominen ja ylläpitäminen sekä avoimuus.”

Demokratia on yksi osuustoiminnan arvoista. Yhtä tärkeitä ovat myös muun muassa avoimuus, solidaarisuus, tasa-arvo ja muista ihmisistä välittäminen. Osuustoiminnan erityislaatuisuus ei kulminoidu siis niinkään demokraattiseen päätöksentekoon vaan keskeistä on sen ihmiskäsitys; että kaikkien ääntä halutaan aidosti kuulla ja jäsenten ajatuksilla on merkitystä.

Tästä potentiaalista on vielä paljon hyödyntämättä. Miljoonien jäsenten osuuskunnissa syvällinen osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunne on pakostakin aika rajattua, mutta avoimuutta ja rohkeampaa keskustelukulttuuria voi aina edistää.

Miten ihmiset haluavat vaikuttaa?

Yhteiskunnallisella tasolla käytetään jo esimerkiksi osallistavaa budjetointia ja kansalaisaloitteita. Myös osa osuuskunnista, kuten Tradeka, on pyrkinyt kehittämään vastaavia jäsenten osallistamistapoja.

Jäseniltä kannattaa kysyä suoraan mitä he toivovat. Sitra on julkaissut juuri mielenkiintoisen Demokraattiset osallistumismahdollisuudet Suomessa –kyselytutkimuksen, jonka mukaan kansalaisten ja päättäjien ymmärrys siitä, millaisiin vaikuttamisen tapoihin suomalaiset olisivat kiinnostuneita osallistumaan, eroavat merkittävästi toisistaan.

”Kansalaiset haluaisivat suosia anonyymejä, helppoja ja digitaalisia osallistumisen tapoja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Päättäjät puolestaan haluaisivat, että ihmisten panos tulisi esiin kasvokkaisissa kohtaamisissa. Vain 15 prosenttia kuntien ja hyvinvointialueiden luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista haluaisi edistää kansalaisten osallistumista nettiadressien allekirjoittamiseen. Sen sijaan kansalaisista 68 prosenttia harkitsisi osallistuvansa juuri tällä tavalla. Lisäksi vain 20 prosenttia päättäjistä kannattaa kansalaisten nettikeskusteluihin osallistumisen edistämistä, kun samaan aikaan 42 prosenttia kansalaisista arvioi, että voisivat osallistua kyseisellä tavalla”.

Päteekö tämä osuuskuntiinkin? Onko sielläkin vääriä oletuksia sen suhteen miten jäsenten odotetaan haluavat osallistua? Toki niin yhteiskunnalliset kuin yrityksen liiketoimintaankin liittyvät kysymykset voivat olla hyvin monimutkaisia ja vaativat asiantuntijuutta, mutta ei kansaan ja jäseniin kannata suhtautua kuin heillä ei olisi mitään annettavaa. Tyhmyys ei aina tiivisty joukossa.

Osuuskuntien yritysvallan tulisi olla suurempaa

Loppuun kuitenkin kunnianpalalutus osuustoiminnalliselle jäsenhallinnolle. Post-demokratian käsitteellä, missä varsinainen vallankäyttö on siis siirtynyt demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle viitataan tietenkin yritysvaltaan. Valtiot eivät aseta tahtia nykyajassa vaan enenevässä määrin yritykset.

Tästä näkökulmasta, se että meillä olisi maailmassa mahdollisimman paljon, mahdollisimman suuria osuuskuntia, joissa valta olisi edes periaatetasolla ”kansalla” on tärkeä tavoite. Ehkä osuustoimintayrityksillä voisi olla saumaa tehdä perinteisestä ”äänestä tai asetu ehdolle” -osallistumisesta jäsenille kiinnostavaa muistuttamalla, että tarvitsemme vastavoimaa maailman muskeille, zuckerbergeille ja bezoksille.

Hyvää kansanvälistä demokratiapäivää!

Hanna Muukka
Kirjoittaja on Osuustoimintakeskus Pellervon vastuullisuusasiantuntija

Jaa artikkeli

Lue myös

Yhteisöexit – Mitä jos perustajat myisivät alustansa käyttäjille?

Maailmalla on esimerkkejä yrityksistä, joiden valtava menestys on tapahtunut asiakasomisteiseksi muuttumisen myötä. Voi olla että ilmiö yleistyy. Ajatuksen ympärille onkin muodostunut muutama vuosi sitten käynnistynyt “yhteisöexit” (exit to community) liike joka pyrkii tekemään tämänkaltaisista omistajanvaihdoksista suositumpia, etenkin teknologiayhtiöiden perustajien parissa. Sen lisäksi että yhteisöexit voisi olla ratkaisu moniin teknologiayhtiöiden ongelmiin, jotka kumpuavat niiden perinteisesti osakeyhtiömuotoisesta omistusmallista, se voisi myös ratkaista haasteita, jotka liittyvät osuuskuntamuotoisten yhtiöiden perustamiseen toimialoille, joilla ne ovat perinteisesti olleet harvinaisia.

Vastuullisen osuustoimintayrityksen tulisi edistää kunnianhimoista yritysvastuulainsäädäntöä

Yritysten win-win strategat, joiden ajatellaan luovan sekä voittoa omistajille että samalla ratkaisevan ekologisia ja sosiaalisia ongelmia, on pitkälti osoittautuneet toimimattomiksi. Vastuullinen toiminta ei aina ole taloudellisesti kannattavaa. Tämä korostaa lainsäädännön merkitystä. Vastuullisten osuustoiminnallisten yritysten olisikin hyvä nähdä itsensä myös poliittisina toimijoina, jotka osallistuvat kestävyysongelmien ratkaisuun myös lainsäädäntöön vaikuttamalla.

Yritysten luotava nyt strategioita, joilla ei tähdätä jatkuvaan kasvuun

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on alettu yhä laajemmin keskustella siitä, miten jatkuva kasvu ei ole enää mahdollista yrityksillekään. Uudehko ajattelutapa on nDegrowth-talous, josta on käytetty suomennoksia kuten kohtuutalous, ei-kasvu tai negatiivinen kasvu. Se tarkoittaa vapaaehtoista talouden koon rajoittamista, ympäristön ja luonnonvarojen talouskasvulle asettamien rajojen tunnistamista ja pyrkimystä pois sokeasta uskosta talouskasvun ja hyvinvoinnin yhteyteen.