Suomen osuustoiminnan perustajan, taloustieteilijä Hannes Gebhardin syntymästä tuli tiistaina 8.4.2014 kuluneeksi 150 vuotta.

”Hannes Gebhardilla oli moninaisia rooleja suomalaisessa yhteiskunnassa. Elämäntyön lähtökohtana olivat Suomen kansan eheyttäminen ja vähäväkisten elinmahdollisuuksien turvaaminen. Maanhankinta tilattomille, torpparikysymys, osuustoiminta ja pienviljelijöiden aseman parantaminen olivat hänelle tärkeitä johtotähtiä”, sanoi Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja, maanviljelysneuvos Timo Komulainen Pellervon Päivässä 2014. Tilaisuus pidettiin keskiviikkona Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä, jossa Gebhard piireineen perusti Pellervo-Seuran lokakuussa 1899.

Gebhard vaikutti myös lukuisten yritysten ja järjestöjen syntyyn sekä kansanvallan ja puoluelaitoksen kehitykseen. Hän toimi monissa yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä mm. yliopistossa maanviljelystalouden professorina.

Komulainen muistutti, että Hannes Gebhardin työ elää vahvana: ”Osuustoiminta merkitsee investointeja koko maahan. Viime aikojen suurimpien investoijien joukossa on paljon osuustoimintayrityksiä. Osuuskunnat ovat keskeisiä ankkuriomistajia, jotka maksavat verot Suomeen eivätkä paratiiseihin.” Osuustoiminta merkitsee Komulaisen mukaan yrittäjyyttä sielläkin, missä rahavirrat ovat ohuet. ”Osuustoiminta on avoin kanava tulla mukaan. Se on osallisuutta, työtä ja toimeliaisuutta. Se merkitsee taloudellista sivistystä laajoihin kansanjoukkoihin, tasapainoista yhteiskuntaa, kansan taloutta.”

Osuustoimintayrityksillä on jäseniä yli seitsemän miljoonaa. Kyseessä on laajimmin omistuksellisin sitein yhteiskuntaan kiinnittynyt yritysmalli. Yrityksiä on kaikkiaan yli 4000 ja ne lisääntyvät. Osuustoimintayritysten liikevaihto on yli 30 miljardia euroa.

”Kun osuustoiminnan kvartaali on 25 vuotta, yksi vuosi on silloin 100 vuotta. Se on ihan toimiva aikaperspektiivi osuustoimintaomistajuudelle”, päätti Komulainen.

Pellervo-Seura ry:n valtuuskunnan jäsenten valinnat:

Pellervon vuosikokous teki valinnat järjestön 25-jäseniseen valtuuskuntaan. Seuraavat erovuorossa olleet valtuuskunnan jäsenet valittiin uudestaan:

Jarmo Juutinen
Timo Komulainen
Reijo Hämäläinen
Timo Saukkonen
Juha Marttila

Uusina jäseninä valtuuskuntaan valittiin:

Jari Mäkilä
Raimo Kielenniva
Vesa Arvonen
Jouni Parkkonen

Heidän toimikautensa alkaa valinnasta ja päättyy vuoden 2017 vuosikokoukseen.

Lisäksi valtuuskuntaa valittiin uusina jäseniä Pentti Neitola ja Tuula Merikivi. Pentti Neitolan toimikausi alkaa valinnasta ja päättyy vuoden 2016 vuosikokoukseen. Tuula Merikiven toimikausi alkaa 1.1.2015 ja päättyy vuoden 2016 vuosikokoukseen.

Osuustoiminnan yhteistyöjärjestönä toimivan Pellervo-Seuran valtuuskunnan jäsenet edustavat osuuspankkeja, LähiTapiola-ryhmää, osuustoiminnallista päivittäistavarakauppaa, osuusmeijereitä, osuustoiminnallisia lihataloja, Munakuntaa, kotieläinjalostusta, Metsäliittoa, Finlands Svenska Andelsförbundia, yhteiskuntapalveluita sekä pienosuustoimintaa. Pellervoon kuuluu yli 300 osuustoiminnallista yritystä ja muuta yhteisöä.

Lisätietoja Pellervosta:
valtuuskunnan puheenjohtaja Timo Komulainen, 0440 170 813
toimitusjohtaja Sami Karhu sami.karhu@pellervo.fi, puh. 0400 545 989.

 

Jaa artikkeli