Journalistiliitto perustaa työosuuskunnan jäsentensä tueksi

Suomen Journalistiliitto tiedotti sen valtuuston päättäneen media-alalla toimivan osuuskunnan perustamisesta.

Voittoa tavoittelematon osuuskunta auttaa journalistiliiton jäseniä free- ja pätkätyön tekemisessä. Osuuskunta toimii jäsenensä työnantajana ja hoitaa työnantajavelvollisuuksia, kuten palkanmaksun, sotu- ja eläkemaksujen maksamisen, verojen maksamisen sekä kirjanpidon ja tilinpäätöksen.

”Työosuuskunnassa toimiminen säästää paperityöltä ja byrokratialta. Näin aikaa jää enemmän omaan ydinosaamiseen”, sanoo Journalistiliiton työehtoasiamies Jussi Salokangas.

Journalisti on osuuskunnassa palkansaajan asemassa, mikä helpottaa hänen asemaansa työmarkkinoilla, Salokangas korostaa.

”Osuuskunta voi muun muassa auttaa riittävän palkkiotason määrittelyssä.”

Osuuskunnan toiminta alkaa aikaisintaan syksyllä 2016.

Suomen freelance-journalistien (SFJ) puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen kuvailee SJL:n valtuuston päätöstä historialliseksi ja ainutlaatuiseksi.

”Yksikään suomalainen ammattiliitto ei ole tätä ennen perustanut jäsenilleen osuuskuntaa. Muut tulevat seuraamaan Journalistiliittoa tässä. Kuvaavaa on, että osuuskuntahanke on herättänyt suurta kiinnostusta Tanskaa, Hollantia ja Ruotsia myöten.”

Hämäläisen mukaan tässä ajassa tarvitaan uusia, rohkeita avauksia.

”Osuuskunta ratkaise kaikkia työelämän silppuuntumisen ongelmia. Journalistiliiton jäsenille se kuitenkin antaa työkalun itsensä työllistämiseen.”

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje