Valtion tukemaa asunto-osuuskuntamallia selvitetään

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on nimittänyt Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ylijohtaja Hannu Rossilahden selvityshenkilöksi, joka laatii ehdotuksen sosiaalisen asumisen osuuskuntamallista. Lisäksi ministeri Tiilikainen on asettanut työryhmän arviomaan asuntokannan ja asuinolojen kehittämistä kasvukeskusten ulkopuolella.

Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan selvityshenkilö Rossilahden tehtävänä on kartoittaa, olisiko Suomessa tarvetta valtion tukemalle asunto-osuuskuntamallille ja miten tällainen malli voisi toimia. Rossilahti selvittää myös, tulisiko valtion väliaikaisesti tukea vapaarahoitteisen asunto-osuuskuntamallin liikkeelle lähtöä tai muuten myötävaikuttaa uusien asunto-osuuskuntien syntyyn.

Toimeksiannon taustalla on Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvitys uudesta yhteisöllisen rakentamisen ja asumisen asunto-osuuskuntamallista. Malli toimisi osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti, ja se voisi monipuolistaa asumisen vaihtoehtoja, lisätä asuntojen tarjontaa ja laskea asuntojen hintatasoa. PTT:n luoma malli sopisi kuitenkin ensisijaisesti vapaarahoitteiseen ja markkinaehtoiseen asuntotuotantoon.

Rossilahden selvitys valmistuu maaliskuun loppuun mennessä, ja se laaditaan vuorovaikutuksessa asuntoalan keskeisten toimijoiden kanssa.

Miten kehittää asuntokantaa ja asuinoloja kasvukeskusten ulkopuolella?

Muuttoliike ja väestörakenteen muutos koettelevat kasvukeskusten ulkopuolisia alueita. Väestön keskittyminen suurimmille kaupunkiseuduille jatkuu, syrjäiset seudut menettävät asukkaita ja ikääntyneen väestön osuus niissä kasvaa keskusalueita nopeammin. Asuntojen hinnat laskevat ja varsinkin vuokra-asuntoja jää tyhjilleen, mikä on suuri ongelma kunnille ja muille vuokratalojen omistajille. Toisaalta näillä alueilla on jonkin verran tarvetta myös uusille asunnoille, kun väestö muuttaa reuna-alueilta kunnan keskustaan palveluiden äärelle.

Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa on tunnistettu muuttoliikkeen ja väestörakenteen muutoksen vaikutus kasvukeskusten ja niiden ulkopuolisten alueiden asuntomarkkinoihin. Hallitusohjelman mukaan hallituskaudella etsitään ratkaisuja väestön vähenemisestä aiheutuvaan tyhjien asuntojen ongelmaan.

Työryhmän puheenjohtajana toimii johtaja Jarmo Lindén ARAsta. Työryhmässä on edustajat ympäristöministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, ARAsta, Valtiokonttorista ja Kuntaliitosta. Työn tulee olla valmis 30.6. mennessä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.