Uudistunut Osuustoiminta-lehti ilmestyi

Juuri ilmestynyt OT-lehti on täysin uudistunut. Lehdeltä toivottiin uudistuksen pohjaksi tehdyissä lukijakyselyissä kevyempää lukukokemusta ja modernimpaa ulkoasua. Sisällöllisesti toiveissa oli saada lisää esimerkiksi yritysreportaaseja ja menestystarinoita sekä toimintaympäristön muutosta käsitteleviä artikkeleita ja talousaiheita.

”Näihin toiveisiin pyrimme vastaamaan. Tavoitteenamme on tarjota sisältöä, joka innostaa ja luo menestystä. Punaisena lankanamme on pitää kiinni asiantuntijuudesta, monipuolisuudesta ja omaperäisyydestäkin”, Pellervo-Media Oy:n vastaava päätoimittaja Anna Malk kertoo.

Kussakin numerossa on teema, jota käsitellään monissa lehden artikkeleissa.

”Viisi kertaa vuodessa ilmestyvän OT-lehden perustehtävä osuustoiminta- ja keskinäisten yritysten johdon ja hallinnon talouslehtenä säilyy. Lehtemme tavoittaa kaikki osuustoiminnan lohkot Suomessa tuottajaosuustoiminnasta kauppoihin, vakuutusyhtiöihin, pankkeihin sekä pk-sektorin osuuskuntiin”, toteaa OT-lehden toimituspäällikkö Riku-Matti Akkanen.

Vuosittain ilmestyvään Vuosikirja-erikoisnumeroon OT-lehden analyytikkotiimi laatii kattavat yritysanalyysit keskeisistä osuustoimintayrityksistä.

Lehden konseptin uudistamistyössä toimitusta tukivat Otavamedia OMAn asiantuntijat, tuottaja Anne Penttilä ja AD Nora Kolari.

Lue lisää www.otlehti.fi

Jaa artikkeli

Lue myös

Ny arbetslivsprofessur vid Åbo Akademi

Åbo Akademi inrättar en ny arbetslivsprofessur vid Handelshögskolan. Professurens fokus kommer att ligga på hållbart entreprenörskap och kooperation inom små och medelstora företag och glesortsutveckling. Den affilierade professuren möjliggörs genom donationer som tillfallit universitetet genom den statliga motfinansieringskampanjen som avslutades i juni.

Tänä vuonna vietetään jo 100. Kansainvälistä osuustoimintapäivää

Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause "Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa" toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.