Hannu Krook SOK:n pääjohtajaksi

SOK:n hallintoneuvosto nimitti keskiviikkona 16. joulukuuta SOK:n uudeksi pääjohtajaksi Osuuskauppa Varuboden-Oslan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Hannu Krookin. Hän aloittaa tehtävässään vuoden 2021 alussa.

SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkaraisen mukaan Hannu Krook valikoitui prosessissa, jossa oli mukana vahvoja kandidaatteja niin S-ryhmän sisältä kuin suomalaisen elinkeinoelämän muilta sektoreiltakin.

”Loppusuoran ehdokkailla oli kullakin omat vahvuusalueensa. Hannu Krookin eduksi koitui hänen äärimmäisen monipuolinen kokemuksensa eri toimialojen johtotehtävissä S-ryhmän ulkopuolella ja myös kansainvälisissä tehtävissä. Hannu on johtanut hyvin erilaisia yrityksiä läpi vaihtelevien haasteiden huolehtien samalla henkilöstötyytyväisyydestä. Se on iso meriitti”, Pikkarainen toteaa SOK:n tiedotteessa.

Uusi pääjohtaja Krook on syntynyt vuonna 1965. Hän on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1992 pääaineenaan kansainvälinen markkinointi.

Krookin ehdoton valtti tehtävään on SOK:n mukaan monipuolinen johtajakokemus markkinoiden johtavien brändien parissa yhdistettynä vahvaan asiakasnäkemykseen. Ennen toimitusjohtajuuttaan Varuboden-Oslassa Krook on työskennellyt toimitusjohtajana niin perheyritys Oy Otto Brandt Ab:ssa, globaalissa bränditalossa Cola Cola Juomat Oy:ssä kuin teleoperaattorimaailmassakin. Haastavan johtamiskokemuksen tarjosi kriisiyhtiö Tiimarin luotsaaminen 2009-2011.

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.