Osuustoiminnan aluevaaliohjelma 2022: Osuuskunta on loistoratkaisu sotepalveluiden tarjoamiseen!

Aluevaaleissa 23. tammikuuta 2022 suomalaiset valitsevat uusien hyvinvointialueiden ylintä päätäntävaltaa käyttävät aluevaltuustot. Haluamme painottaa, että osuus- kuntamalli tarjoaa monia mahdollisuuksia järjestää sosiaali-, terveys- ja pelastus-toimen palvelut. Hankinnoissa tulisi painottaa hinnan lisäksi laatua ja vaikuttavuutta.

Osuustoiminnassa kantavana ajatuksena on ihmisten tasa-arvoinen kohtaaminen, ja sen takeena on demokraattinen päätöksenteko. Osuustoiminnan ihmisläheiset arvot ovat niitä arvoja, joita suomalaiset arvostavat myös sosiaali-, terveys- ja pelastus-toimen palvelutuotannossa. Osuuskuntamallin ideana on menestyvän liiketoiminnan avulla tuottaa alueellisia palveluja ja hyötyjä.

Hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen kunnilla korostuvat sivistys-, infrastruktuuri- ja elinvoimatehtävät. Tämä luo uusia mahdollisuuksia kuntien elinvoiman kehittämi-selle ja voimavarojen kohdentamiselle. Myös työllisyyspalveluiden siirto kuntiin avaa mahdollisuuksia. Osuuskuntamallin avulla kunnissa voidaan lisätä monipuolisesti ihmisten ja alueiden hyvinvointia ja työllisyyttä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje