Ruralia-instituutissa tarjolla rahoitettu väitöskirjatutkijan paikka työosuuskunnista

Helsingin yliopiston Ruralia-instituuttiin on avautunut hakuun paikka väitöskirjatutkijalle osana tutkimushanketta. 

”Väitöskirjatutkijana STRAWOCO-hankkeessa käytät laadullisia menetelmiä tutkiaksesi, miten suomalaiset ja hollantilaiset työosuuskunnat rakentavat ja hallinnoivat strategisia resursseja”, kerrotaan väitöskirjatutkijan hakuilmoituksessa. 

”Tehtävän ensimmäiset kaksi vuotta ja neljä kuukautta rahoitetaan Wihuri säätiön apurahalla. Lisäksi Ruralia instituutti on budjetoinut varat väitöskirjatutkijan palkkaa varten kahdeksaksi kuukaudeksi. Rahoitusta on yhteensä kolmeksi vuodeksi.”

Paikkaan valittu henkilö työskentelee kestävän talouden ja osuustoiminnan tutkimusryhmässä, jota johtaa yliopistotutkija Taneli Vaskelainen. Tutkimusryhmä tutkii miten ja missä olosuhteissa vaihtoehtoiset organisaatiomuodot ja etenkin osuuskunnat voivat edistää sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävämpää taloutta.

Hakuilmoitus Helsingin Yliopiston Ruralia-instituutin kotisivuilla

Jaa artikkeli

Lue myös

Kansainvälinen osuustoimintapäivä: Osuuskunnat rakentavat parempaa tulevaisuutta kaikille

Osuuskunnat juhlistavat jälleen 6. heinäkuuta Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Tämän vuoden teeman ”osuuskunnat rakentavat parempaa tulevaisuutta kaikille" mukaisesti osuustoiminnallisilla yrityksillä on tilaisuus esitellä nykyisiä ja historiallisiakin panostuksiaan, joita ne ovat tehneet kestävän tulevaisuuden rakentamisen eteen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.