Ajankohtaista

Uutiset

Järjestö

Osuustoiminnan vuosikirja: Eekoo taas osuuskauppojen kärjessä

Pellervo-Seura Ry Osuustoiminnan vuosikirja 2013 Lehdistötiedote   Eekoo taas osuuskauppojen kärjessä   Etelä-Karjalan Eekoo saavutti jo kolmannen kerran peräkkäin kärkisijan Osuustoiminta-lehden osuuskauppavertailussa. Hopealle ponnisti Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, PKO, kun viime vuoden kakkonen pohjoissavolainen PeeÄssä jäi tällä kertaa pronssille. Viime vuoden kolmonen keskipohjalainen KPO oli tällä kertaa kuudentena. Osuuskaupat arvioitiin vertailussa viidellä mittarilla: liikevaihdon ja jäsenmäärän muutos

2.11.2013

Luonnos hallituksen esitykseksi yhteisöjen elinkeinotulon ja yhteisöjen varojenjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta julkaistu

Valtiovarainministeriö julkaisi 15.10. luonnoksen hallituksen esityksestä eduskunnalle, elinkeinotulon ja yhteisöjen varojenjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta. Luonnoksessa ehdotetaan muutoksia mm. osuuskunnan ylijäämän jaon vähennyskelpoisuuteen ja jaetun ylijäämän verotukseen. Luonnos on luettavissa valtiovarainministeriön verkkosivuilta.

30.10.2013

Uusi osuuskuntalaki astuu voimaan vuoden alusta – PI-johtamiskoulu järjestää koulutusta

Ensi vuoden alusta astuu voimaan uusi osuuskuntalaki. Pi-Johtamiskoulun järjestämissä osuuskuntalaki koulutuksissa lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen ja Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen sekä muut asiantuntijat kertovat mikä muuttuu ja mitkä ovat uuden lain mahdollisuudet. Koulutus järjestetään Helsingissä 16.1. Ilmoittautuminen koulutuksiin on jo alkanut www.johtamiskoulu.fi -sivustolla. Sivustolta löydät myös koulutusten ohjelmat.

14.10.2013

Blogit

Sivistyksen taloudellinen ulottuvuus

Sivistys ja sivilisaatio tarvitsevat taloudellisen pohjan. Ja toisin päin, ihmisen sivistys talouden pohjana luo vastuullisia yrityskansalaisia, joka edelleen kohottaa sivilisaatiota, kirjoittaa Sami Karhu.

25.6.2020

Osuustoiminnan merkitys kirkastuu kriisiaikoina

”Suomalaisen omistuksen, yritysten yhteiskuntavastuun ja terävästi toimivan osuustoiminnan ja keskinäisyyden merkitys kirkastuu nyt, kun on tiukempi paikka. On aika pitää järjestelmää pystyssä ja on aika luoda uutta”, sanoo Sami Karhu Pellervon Päivän avauspuheeseensa perustuvassa blogitekstissään.

3.4.2020

Osuustoiminta on nyt vahvassa myötätuulessa

Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo: ”Sanna Marinin hallitus jatkaa pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmalla, joka huomioi hyvin osuustoimintamallin. Lähdemme Osuustoimintakeskus Pellervossa siitä, että osuustoimintaa koskevat kirjaukset ja toimenpiteet pätevät myös uuden hallituksen aikana.”

20.12.2019

Videot

Uusi videoblogi Pellervo NYT. Näkökulma: Perttu Puro

Mitä Pellervolle kuuluu ja miltä tulevaisuus näyttää? Mihin pitää satsata, missä ollaan jo hyvällä tiellä? Mitä Tradeka toivoo Pellervolta? Entäpä muilta osuustoiminnallisilta yrityksiltä? Katso Pellervon hallituksen jäsen, Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puron ajankohtainen videoblogi. Kesto 4 min 13 s.

5.10.2020

Pellervon Aamu 1.10.: Iiro Jussila ja osuustoimintajohtaminen -tallenne

https://youtu.be/tnWKiDDhjT8

1.10.2020

Paasikiven elämäntyö – keskustelutilaisuus 29.8.2020

Keskustelijoina Professori Martti Häikiö, Kirjailija Kirsti Manninen, Suurlähettiläs René Nyberg, Dosentti Mikko Majander, Tohtori Juha Tarkka, Tohtori Hannu Immonen.

29.8.2020

Uutiskirjeet

Uutiskirje 23.9.2020

Uutiskirjeessä mm. Suomen akatemian rahoittamasta osuustoimintatutkimuksesta, Pellervon vuosikokouksen valinnoista ja Ilkka Uusitalon sote-painotteisesta avauspuheesta.

23.9.2020

Uutiskirje 18.9.2020

Uutiskirjeessä mm. LUT:in rehtori Juha-Matti Saksa: Osuustoiminnan paikka? 18.9.; Pellervon vuosikokous 18.9.
Rauli Albert aloitti asiamiehenä Brysselissä 1.9.
Paasikivi -seminaarit nyt tallenteena

31.8.2020

Uutiskirje 28.8.2020

Uutiskirjeessä:
Paasikivi Talousmiehenä -seminaari 28.8.
Pellervon vuosikokous 18.9.
Uudistunut OT-vuosikirja ilmestyy 3.9.
Uutta Pellervossa: Kansainvälisyysryhmä ja vastuullisuusverkoon

10.8.2020

Tapahtumat

Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari

Osuuskunnan alkuvaiheisiin perehdyttävä Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari järjestetään seuraavan kerran 22. lokakuuta klo 13. Asiantuntijavieraana on yritysneuvoja Mirja Taipale Tampereen Ensimetristä.

22.10.2020

Pellervon Aamu Goes International: Kv-teemasta keskustelemassa Puusa, Linnainmaa ja Saarikoski 29.10. klo 9

Pellervon Aamun teemana on 29. lokakuuta kansainvälisyys – missä osuustoimintajärjestöissä suomalaiset vaikuttavat maailmalla ja miksi. Mitä muualta on otettavissa opiksi? Mikä on ajankohtaista juuri nyt?
Pellervon Aamu on 45 minuuttia kestävä verkkotilaisuus, jossa alustuksen jälkeen on tilaa keskustelulle ja kysymyksille. Tervetuloa mukaan!

29.10.2020

Digitaliseringens potential i matkedjan – vilka är våra nästa steg

Digitalisering är dagens ord. Men hur skulle man kunna utnyttja det i den finländska matkedjan, bättre än hittills? Det händer mycket i branschen. Digitala plattformar har utvecklats. Kom med i ett webbinarium där man diskuterar digitaliseringens potential!

04.11.2020