Uutiset
Kajaanin ammattikorkeakoulussa syvennyttiin osuuskuntien merkitykseen aluetaloudessa ja työnantajina
Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Pellervo toteuttivat 19. huhtikuuta 3,5 tunnin mittaisen osuustoimintawebinaarin. Tapahtuma houkutteli yli 140 osallistujaa, joista suurin osa oli KAMK:n opiskelijoita, tarjoten heille tilaisuuden syventää ymmärrystään osuuskuntien roolista taloudessa ja työmarkkinoilla.
Järjestö
Uusi korkeakouluharjoittelija tutkii oppilaitos- ja opiskelijaosuuskuntia
Pellervolla aloitti 8. huhtikuuta uusi korkeakouluharjoittelija Helena Kykkänen. Pääasiallisena tehtävänään hänellä on selvittää lukioissa, ammattioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa toimivien oppilaitos- ja opiskelijaosuuskuntien nykytilaa ja kehittämistarpeita.
Marjo Kolehmainen ja Janne Tiiri uusiksi jäseniksi valtuuskuntaan
Pellervon vuosikokous nimesi kymmenen jäsentä erovuorossa olleiden tilalle järjestön 29-henkiseen valtuuskuntaan. Uusina tulivat valituiksi Sijoitusosuuskunta Arvon hallituksen puheenjohtaja Marjo Kolehmainen kaudelle 2024-27 ja OP Harjuseudun hallituksen puheenjohtaja Janne Tiiri kaudelle 2024-25. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Kolehmainen asuu Oulussa ja maatalousyrittäjä Tiiri Oripäässä. Kolmivuotiselle toimikaudelle valittiin vanhoina jäseninä jatkamaan Anna Lappalainen Faba osuuskunnasta, Ilkka Uusitalo LSO Osuuskunnasta, Juha
Pellervo 125 vuotta – Ilkka Uusitalon katsaus historiaan
Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo kiteytti suomalaisen osuustoiminnan ydinkohdat avauspuheessaan Pellervon Päivässä 11. huhtikuuta 2024: Pellervon perustamisesta on 125 vuotta. Siitä lasketaan suomalaisen organisoidun osuustoimintaliikkeen alkujuuri. Olemme saaneet edeltäjiltämme osuustoiminnan idean ja rakenteet. Tehtävämme on viedä liikettä kappaleen matkaa eteenpäin. Se on oikeus, velvollisuus ja vastuu. Meidän tulee muuttaa mitä on muutettava ja pitää kiinni siitä,
Tapahtumat
Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari: Osuuskunnan säännöt
Oletko kiinnostunut osuuskunnan perustamisesta ja osuustoiminnasta liiketoimintamallina? Tule avoimeen webinaariin mukaan kuulemaan tästä yhteisyrittäjyyteen perustuvasta yrittämisen muodosta! Mitä osuuskunnan säännöissä tulee ottaa huomioon? Miksi niiden laatimiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa ja ajatusta? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastaa webinaarissa Pellervon lakiasianjohtaja Anne Ekonoja. Mukana myös yritysasiantuntija Matti Ketola Pellervosta. Tervetuloa mukaan! Osuuskunnan perustajan opas mallisääntöineen on saatavilla
Pellervon Aamu: Omistajan tahto hallitustyöskentelyssä
Pellervon Aamun vieraana Suvi Honkanen ja Stefan Saaristo. Miten jäsenomisteisen yrityksen hallinnossa toimiminen eroaa muista yrityksistä? Miten hallituksissa kuullaan omistajan ääntä, miten sen kuulemista voisi kehittää?
Kari Huhtalan väitöstilaisuus tuottajaosuuskuntien hallituksen jäsenten valinnasta
Pellervon osuustoimintajohtaja Kari Huhtala väittelee LUT-yliopistossa, aiheenaan tuottajaosuuskuntien hallinto.
Vastuullisuus
Osuustoimintayritykset edelleen suomalaisten mielestä Suomen vastuullisimpia brändejä
Valio on jälleen suomalaisten mielestä ykkönen ja S-ryhmä toiseksi vastuullisisin Sustainable Brand Index -vertailussa, joka mittaa kuluttajien käsityksiä brändien vastuullisuudesta. Top kympistä löytyvät myös Prisma ja S-market. Tutkimus tehdään vuosittain Suomessa ja muissa Euroopan maissa.
Osuuskunta Kototuotteelle myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki
Ylivieskassa toimivalle Osuuskunta Kototuotteelle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Osuuskunta Kototuote tarjoaa monipuolisia palveluita kotona asumisen tueksi eri elämänvaiheissa.
Atrian aurinkopuiston laajennusosa lähes kaksinkertaistaa aurinkosähköntuotannon
Atria Suomen yhdessä Solarigo Systems Oy:n kanssa toteuttama aurinkovoimalan laajennus Nurmon tehtaan yhteyteen on otettu käyttöön. Vuonna 2018 käyttöönotetun Atrian ensimmäisen aurinkovoimalan paneeliteho lähes kaksinkertaistuu. Se tuottaa vuodessa noin 4 100 MWh aurinkosähköä, mikä vastaa noin 2100 kerrostaloyksiön vuosikulutusta.
Blogit
Yritysten rooli järjestöjen ja tapahtumien kumppanina kasvaa
Vapaaehtoissektorin ja yritysten välinen suhde on muutoksessa. Monet sote-sektorin, kulttuurialan ja urheilutoiminnan toimijat ovat perinteisesti olleet riippuvaisia julkisesta rahoituksesta. Valtion ja kuntien talouden säästöt vaikuttavat näiden toimijoiden toimintaan merkittävästi.
Hanna Muukka: Yhteiskunnalliset haasteet vaativat yhteisötaloutta
Ruokaläheteille elämiseen riittävä palkka itse omistetun alustan kautta, yhteiskäyttöautot naapureiden kanssa ja kohtuuhintaista hoivapalvelua kotiovelle myös haja-asutusalueella. Kuulostaako haihattelulta? Nämä ovat esimerkkejä yhteisötaloudesta, jolla voisi olla merkittäviä – mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnettyjä – mahdollisuuksia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman talouden rakentajina Suomessa ja koko EU:n alueella.
Vahva ja yhtenäinen Euroopan unioni on osuuskuntien etu
Vaikka osuustoiminta on vahvasti paikallista, EU on osuuskunnille tärkeä. EU:n yhtenäismarkkinat ovat luoneet taloudellisen alueen, joka edistää kauppaa, investointeja ja talouskasvua. Tämä hyödyttää yrityksiä ja kuluttajia. EU tarjoaa myös vaikuttavan yhteistyömahdollisuuden yhteisten suurten haasteiden ratkaisemiseen kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto, talouden kasvu ja digitalisaation myötä tiedon suojaaminen. Jotta EU:n parhaat puolet tulisivat esille, niin kesän Euroopan parlamentin
Videot
Tallenne: Jäsensopimus osuuskunnassa – Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari (kesto 1 h)
Tallenne 15.4. järjestetystä webinaarista. Mitä perustettavan osuuskunnan jäsensopimuksessa tulee ottaa huomioon? PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja OTM Pauli Keränen kertoo mitä on hyvä käsitellä jäsensopimuksessa.
Webinaaritallenne: Onko hinnalla väliä – myyttekö tehokkaasti? (45 min)
5.12. järjestetyssä webinaarissa keskusteltiin hinnoittelusta pienosuuskunnassa ja hieman myös myynnistä. Mitkä asiat vaikuttavat hintaan ja mitä kannattaa pyytää? Kuka hinnan päättää ja myynnin tekee? Miten hinnoittelu vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen? Webinaarin vetää Yritysneuvonnan kehittämispäällikkö Jarmo Hänninen ja mukana keskustelemassa ovat Mediakunta osk:n Hanna Kokkonen ja Osuuskunta Värkkäyksen Pia Reipas
Pellervon Aamu -tallenne: Arvon matka pörssiin (42 min)
Pohjalainen sijoitusosuuskunta Arvo pääsi kilisyttämään Nasdaq Helsingin pörssikelloa 20. kesäkuuta merkiksi siitä, että kaupankäynti osuuskunnan osuuksilla alkoi.