Ajankohtaista

Uutiset

Kestävyysraportointi pakolliseksi myös osuuskunnille – paitsi alkutuotantoon liittyville

29.9.2023

Hallitus on eilen antanut esityksen eduskunnalle kestävyysraportointia koskeviksi muun muassa kirjanpito- ja tilintarkastuslain säännösten muuttamiseksi, joilla kestävyysraportointia koskevat EU:n tilinpäätösdirektiivin säännökset saatetaan kansallisesti voimaan. Tähän asti raportointi on ollut pakollista vain isoille pörssiyhtiöille, vaikka monet suuret yhtiöt, myös osuuskunnat, ovat jo vuosikausia raportoineet vapaaehtoisesti vastuullisuudestaan. Mikäli hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa ehdotetun mukaisena, tulee direktiivin kansallinen

Järjestö

Jussi Savander aloittaa Brysselin toimiston EU-asiantuntijana

Jussi Savanderin työaika jakautuu Brysselissä osuustoiminta- ja kotieläin-asioiden kesken. Hän aloittaa toimistolla marraskuussa.

22.9.2023

Pellervolle myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti

Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervolle on myönnetty Ekokompassi-ympäristöjärjestelmäserifikaatti. Ympäristölupauksemme mukaisesti haluamme tiedostaa paremmin ja sitä kautta vähentää ilmastovaikutuksiamme. Pyrimme vaikuttamaan myös siihen, että sidosryhmämme huomioivat paremmin ympäristönäkökulmat. Nämä tavoitteet saavuttaaksemme aiomme: Kaikissa yhteistyökuvioissa miettiä ympäristönäkökulmat, jotka tulee ottaa huomioon ja luoda käytänteet, miten tämä vaikuttaa päätöksiin esimerkiksi hankinnoissa. Vähentää lämpöenergian- ja sähkönkulutusta. Hankkia vain tarpeeseen ja kestävästi

16.8.2023

Aleksi Harmokivi aloitti Pellervon talous- ja HR-päällikkönä

Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon ja Pellervo-Median talous- ja henkilöstöasiat saivat elokuun alusta ohjaksiinsa yhteiskuntatieteiden maisteri Aleksi Harmokiven (34). Hän on aiemmin työskennellyt sekä Kalliolan setlementissa että suomalaisessa partioliikkeessä.

8.8.2023

Vastuullisuus

LPOnetille myönnetty ympäristösertifikaatti – vastuullisuus on konkreettisia arjen tekoja

Vuoden 2023 aikana LPOnet on ottanut käyttöön Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän, jonka avulla voi toteuttaa systemaattisesti ympäristövastuullisuutta ja seurata tavoitteiden toteutumista. Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.  LPOnet ei kuitenkaan ole rajoittanut vastuullisuusohjelmaansa ainoastaan ympäristöohjelmaan, vaan on sisällyttänyt mukaan myös sosiaalisen sekä taloudellisen vastuullisuuden osa-alueet.

29.9.2023

Metsä Group tekee tehdasalueilleen biodiversiteettisuunnitelmat – ensimmäinen kohde Kemissä

Metsä Group vahvistaa luonnon monimuotoisuutta omistamillaan maa-alueilla Kemissä. Yli 650 hehtaarin laajuinen alue käsittää Metsä Groupin tehdasalueen ja maita Kemin kaupunkiympäristössä. Metsä Groupilla on Kemissä rakenteilla oleva biotuotetehdas ja kartonkitehdas. Metsä Groupin tavoitteena on lisätä alueellista biodiversiteettiä kaikilla tehdaspaikkakunnilla, joita on yli 20 eri puolilla Eurooppaa.

28.8.2023

OP Ryhmä on asettanut toimialakohtaiset päästövähennystavoitteet energia-, maatalous- ja asuinkiinteistösektoreille

Energia- ja maataloussektori sekä asuntoluotot muodostavat 90,6 prosenttia OP Ryhmän luottosalkun päästöistä. Olennaisuusanalyysiin pohjaten OP Ryhmä on asettanut sektorikohtaiset päästötavoitteet näille kolmelle toimialalle. 

– Vastuullisuus on OP Ryhmän strategian ytimessä. Suomen suurimpana yritysrahoittajana ja finanssialan toimijana meillä on tärkeä tehtävä tukea asiakkaitamme kohti hiilineutraalia taloutta. Toimialakohtaisilla päästövähennystavoitteilla vauhditamme osaltamme vihreää siirtymää, sanoo OP Ryhmän ESG- ja vastuullisuusjohtaja Annina Tanhuanpää. 

25.8.2023

Blogit

Yrittäminen on yhteistyötä

Yrittäjyys nähdään usein yksilösuorituksena. Tämän vuoden valtakunnallisen Yrittäjän Päivän yksi teemoista on Yrittäminen on yhteistyötä. Se korostaa, ettei menestyvä yritys ole usein yhden henkilön saavutus, vaan monien henkilöiden ja yhteistyötahojen tulosta.   Tätä kulmaa yrittäjyydestä on tarpeen vahvistaa. Se on niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta kestävämpää.   Yksi lähestymispiste asialle on yrityksen perustamisen vaihe. Silloin on hyvä

5.9.2023

Monimuotoisuus yhteiskunnan ja yritysten voimavarana

Monimuotoisuuden edistäminen ja rasismiin kielteisesti suhtautuminen ovat välttämättömiä toimia kestävälle ja eteenpäin pyrkivälle yhteiskunnalle. Rasismi ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Rasistiset teot ja asenteet loukkaavat ihmisarvoa. Toisten kunnioittaminen, positiivisen vuorovaikutuksen tavoitteleminen ja toisen asemaan asettuminen tekevät maailmasta paremman paikan niin yksilölle kuin yhteisölle. Tarvitaan puheiden lisäksi myös tekoja. Yksi polku on kiinnittää huomiota syrjäyttäviin rakenteisiin

31.7.2023

Mihin Pellervo pyrkii vaikuttamaan 2023-2027?

Suomen taloudellisen tilan kohentaminen ja julkisen talouden sopeuttaminen ovat uuden eduskunnan ja kesällä muodostettavan hallituksen keskeisimpiä tavoitteita. Yhden toimen taikasauvaa ei ole vaan nippu erilaisia kipeitäkin ratkaisuja.  

26.4.2023

Videot

Pellervo NYT. Näkökulma: Stefan Saaristo

Videoblogissa ajatuksia osuustoiminnan tilasta Suomessa ja tulevaisuudendotuksista. Ruotsinkielisen osuustoimintajärjestö Andelsförbundetin puheenjohtajaksi tasan vuosi sitten valittu Stefan Saaristo kiittelee yhteistyötä Pellervon kanssa.

30.11.2020

Pellervon Aamu Goes International 29.10. -tallenne

Suomalainen osuustoiminta on upeasti edustettuna kolmen merkittävän kansainvälisen osuustoimintaforumin hallituksessa – Tiina Linnainmaa tuottajaosuuskuntien Cogecassa, Marjaana Saarikoski kansainvälisen osuustoiminnan kattojärjestö ICA:ssa ja Anu Puusa sen alajärjestö Cooperatives Europessa. Katso yläpuolelta tallenne 29.10. lähetetystä webinaarista, jossa esitellään toimintaa näissä järjestöissä. Tallenteelta löytyvässä keskustelussa mm: Mikä on näiden järjestöjen anti suomalaiselle osuustoiminnalle? Mitä me voisimme ottaa opiksi maailmalta? Mitä vinkkejä kansainvälisestä osuustoiminnasta

29.10.2020

Perustaisinko osuuskunnan? -webinaarin 22.10. nauhoite

Osuuskunnan alkuvaiheisiin perehdyttävä Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari järjestettiin 22. lokakuuta. Asiantuntijavieraana oli yritysneuvoja Mirja Taipale Tampereen Ensimetristä. Aiheina: Mikä osuuskunnan perustamisessa on tärkeää? Mikä on työosuuskunnan ja kevytyrittäjyyden ero?

22.10.2020

Uutiskirjeet

Uutiskirje 24.8. Pellervo osuuskuntien asialla

Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on nostaa yrittäjyyden ja omistajuuden arvostusta ja vahvistaa yritysten kasvua tukevaa elinkeinopolitiikkaa.   Pellervon tehtävänä on vaikuttaa, että päätöksenteko on osuuskuntien toimintaedellytyksiä edistävää. Kyse on myös yhteiskunnan kokonaisedusta. Väestön ikääntyminen, kasvava julkinen velka ja pula osaavasta työvoimasta haastavat Suomen taloutta ja tulevaisuutta. Suomi tarvitsee pitkäjänteisesti toimivia osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka ovat osa suomalaisten

24.8.2023

Lukuvinkkejä elokuun iloksi

Tiesithän, että OT-lehti on talousmedia osuustoiminnallisten ja keskinäisten yritysten johdolle ja hallinnon jäsenille. Näitä näkökulmia ja perspektiivejä et muualta löydä! Juttuja on paljon myös verkossa. Lehden omilta sivuilta voit perehtyä muun muassa isoon määrään yritysanalyysejä ja toimialavertailuja, joiden kirjoittajina on osuuskuntien eritysluonnetta syvällisesti ymmärtäviä taloustutkijoita. Akateemisista tutkimuksista uusimpana esitellään osuuskaupan hallintoon liittyvä. Pienemmistäkin osuuskunnista kerrotaan

2.8.2023

Uutiskirje 16.6. Toimitusjohtajan terveiset: Uusi hallitus

Kevään ja alkukesän aikana on seurattu Petteri Orpon hallituksen muodostumista. Suomen hallituksen ja osuuskunnan perustamisessa on samoja piirteitä.  

16.6.2023

Tapahtumat

Starting a Cooperative -webinar

Are you interested in a co-operative as a form of business? Welcome to this free webinar to learn more. Introduction to the business form and founding a cooperative in FinlandDirector of Cooperation Kari Huhtala, Pellervo what is a co-operative? comparison of different forms of business in Finland why choose co-operative as a form of business?

25.10.2023

Pellervon Päivä 2024

Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon vuoden päätapahtuma tarjoaa mielenkiintoisia aineksia ajattelulle ja mahdollisuuksia kohtaamisille kaikille osuustoiminnasta kiinnostuneille tai osuuskunnissa toimiville. Päivän aikana pidetään myös Pellervon vuosikokous.

11.04.2024