Uutiset
Kyösti Kallio -dokumentti kertoo Suomen tarinan
Tiistaina 5. joulukuuta Ylen TV1-kanavalla näytetään kello 19 uusi Kyösti Kallio-dokumentti. Pellervo on ollut mukana mahdollistamassa sen tekemistä Hannes ja Hedvig Gebhardin rahaston kautta. Suomen neljäs presidentti oli kansakunnan eheyttäjä, joka ehti sotien välisenä aikana toimia myös neljästi pääministerinä ja kuudesti eduskunnan puhemiehenä. Hän oli keskeisellä tavalla rakentamassa Suomesta demokraattista oikeusvaltiota vuoden 1918 sodan jäljiltä.
Järjestö
YK:n päätöslauselma: vuonna 2025 vietetään toista Kansainvälistä osuustoimintavuotta
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on hyväksynyt uuden päätöslauselman osuuskunnista sosiaalisen kehityksen edistäjinä ja vaatii vuoden 2025 julistamista Kansainväliseksi osuustoimintavuodeksi. Päätöslauselma rohkaisee kaikkia jäsenvaltioita, YK:ta sekä muita sidosryhmiä hyödyntämään Kansainvälistä osuustoimintavuotta osuuskuntien tukemisessa ja erityisesti niiden roolin tiedostamisessa kestävän kehityksen tavoitteiden edistäjinä. Mutta myös laajemmin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen myötävaikuttajina. Mongolian hallitus esitteli päätöslauselman ja se hyväksyttiin
Pienosuuskuntia perustetaan eniten kasvukeskuksiin – joka neljäs pienosuuskunta toimii jo Uudellamaalla
Pellervo on julkaissut uuden pienosuuskuntia käsittelevän tutkimuksen. Se keskittyy Suomen 3400 osuuskunnasta kahteen tuhanteen eli muihin kuin keskisuuriin ja suuriin yrityksiin sekä vesiosuuskuntiin. Kävi ilmi, että neljäsosa näistä pienosuuskunnista sijaitsee Uudellamaalla. Tehty selvitys osoittaa myös, että uudet osuuskunnat perustetaan voittopuolisesti taajamiin ja kasvukeskuksiin. -Osuuskunta on yhteisöllinen yritysmuoto, joka sopii erityisesti joustavasta yrittäjyydestä kiinnostuneille. Perustajat ovat
Pellervo toivoo kestävyysraportointiin selvennyksiä vapautettavien osuuskuntien kriteereistä
Hallituksen esitys kestävyysraportointidirektiivin kansallisesta sääntelystä on eduskunnassa edennyt talousvaliokunnan käsittelyyn. Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen oli aiheesta kansanedustajien kuultavana ja jätti valiokunnalle kirjallisen lausunnon. Sen keskeisin viesti on, että kriteerit raportoinnista vapautettavien alkutuotannon osuuskunnista tulee määritellä tarkemmin. Pellervon toiveena on, että kirjanpitolakiin lisättäisiin hankintaosuuskunnan määritelmä esimerkiksi seuraavanlaisesti: Hankintaosuuskunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä niitä tuottajaosuuskuntia, jotka hankkivat
Vastuullisuus
Luontokadon pysäyttäminen vaatii suuryrityksiltä ja finanssialalta välittömiä toimia – OP Ryhmä julkaisee tiekartan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi
Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.
Metsä Groupin Kuura-tekstiilikuitu sai tärkeän tunnustuksen vastuullisuusarvioinnissa
Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan havusellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu saavutti ”Green Shirt” -luokituksen voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn auditoinnissa. Järjestön vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta.
S-ryhmä kehittää vesivastuutyötään – Yritysten yhteinen vesihanke käynnistyy ennätyskuivuudesta kärsineessä Espanjassa
Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä.
S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa.
Blogit
Edullista sähköä aatteen voimalla
Energian kotimaisuus ja huoltovarmuus ovat korostuneet Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Keskiöön on noussut myös energian hinta ja energiayhtiöiden voiton maksimointi tilannetta hyödyntäen. Tällä viikolla on puhuttanut pörssisähkön hinta. Tilanne on korostanut sitä, että tarvitaan vaihtoehtoisia tapoja sähkön tuotantoon ja hinnoitteluun. Yksi niistä on osuuskuntamuotoinen toteutustapa. Suomen suurimpana sähköosuuskunta Oulun Seudun Sähkö on erinomainen esimerkki osuuskuntayrityksestä, jossa
Korkea työllisyys lääkitsee hyvinvointia ja julkista taloutta
Yrityksille yhtiömuodosta riippumatta on tärkeää työmarkkinoiden joustavuus ja toimivuus sekä työvoiman saatavuuden vahvistaminen. Nyt odotetaan poliittisilta päättäjiltä rohkeutta toteuttaa toimia, joilla Suomi elpyy. Syksystä povattiin kuumaa työmarkkinasyksyä. Orpon hallituksen suunnitelmat työmarkkinauudistukset erityisesti SAK:n ja sen liittojen puolelta on saaneet kritiikkiä. Suuriin ulosmarsseihin ei ole vielä tässä vaiheessa ollut suurta innokkuutta. Tällä hetkellä työmarkkinasyksy vaikuttaa haalealta.
Yrittäminen on yhteistyötä
Yrittäjyys nähdään usein yksilösuorituksena. Tämän vuoden valtakunnallisen Yrittäjän Päivän yksi teemoista on Yrittäminen on yhteistyötä. Se korostaa, ettei menestyvä yritys ole usein yhden henkilön saavutus, vaan monien henkilöiden ja yhteistyötahojen tulosta. Tätä kulmaa yrittäjyydestä on tarpeen vahvistaa. Se on niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta kestävämpää. Yksi lähestymispiste asialle on yrityksen perustamisen vaihe. Silloin on hyvä
Videot
Pellervo NYT. Näkökulma: Stefan Saaristo
Videoblogissa ajatuksia osuustoiminnan tilasta Suomessa ja tulevaisuudendotuksista. Ruotsinkielisen osuustoimintajärjestö Andelsförbundetin puheenjohtajaksi tasan vuosi sitten valittu Stefan Saaristo kiittelee yhteistyötä Pellervon kanssa.
Pellervon Aamu Goes International 29.10. -tallenne
Suomalainen osuustoiminta on upeasti edustettuna kolmen merkittävän kansainvälisen osuustoimintaforumin hallituksessa – Tiina Linnainmaa tuottajaosuuskuntien Cogecassa, Marjaana Saarikoski kansainvälisen osuustoiminnan kattojärjestö ICA:ssa ja Anu Puusa sen alajärjestö Cooperatives Europessa. Katso yläpuolelta tallenne 29.10. lähetetystä webinaarista, jossa esitellään toimintaa näissä järjestöissä. Tallenteelta löytyvässä keskustelussa mm: Mikä on näiden järjestöjen anti suomalaiselle osuustoiminnalle? Mitä me voisimme ottaa opiksi maailmalta? Mitä vinkkejä kansainvälisestä osuustoiminnasta
Perustaisinko osuuskunnan? -webinaarin 22.10. nauhoite
Osuuskunnan alkuvaiheisiin perehdyttävä Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari järjestettiin 22. lokakuuta. Asiantuntijavieraana oli yritysneuvoja Mirja Taipale Tampereen Ensimetristä. Aiheina: Mikä osuuskunnan perustamisessa on tärkeää? Mikä on työosuuskunnan ja kevytyrittäjyyden ero?
Uutiskirjeet
Uutiskirje 24.8. Pellervo osuuskuntien asialla
Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on nostaa yrittäjyyden ja omistajuuden arvostusta ja vahvistaa yritysten kasvua tukevaa elinkeinopolitiikkaa. Pellervon tehtävänä on vaikuttaa, että päätöksenteko on osuuskuntien toimintaedellytyksiä edistävää. Kyse on myös yhteiskunnan kokonaisedusta. Väestön ikääntyminen, kasvava julkinen velka ja pula osaavasta työvoimasta haastavat Suomen taloutta ja tulevaisuutta. Suomi tarvitsee pitkäjänteisesti toimivia osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka ovat osa suomalaisten
Lukuvinkkejä elokuun iloksi
Tiesithän, että OT-lehti on talousmedia osuustoiminnallisten ja keskinäisten yritysten johdolle ja hallinnon jäsenille. Näitä näkökulmia ja perspektiivejä et muualta löydä! Juttuja on paljon myös verkossa. Lehden omilta sivuilta voit perehtyä muun muassa isoon määrään yritysanalyysejä ja toimialavertailuja, joiden kirjoittajina on osuuskuntien eritysluonnetta syvällisesti ymmärtäviä taloustutkijoita. Akateemisista tutkimuksista uusimpana esitellään osuuskaupan hallintoon liittyvä. Pienemmistäkin osuuskunnista kerrotaan
Uutiskirje 16.6. Toimitusjohtajan terveiset: Uusi hallitus
Kevään ja alkukesän aikana on seurattu Petteri Orpon hallituksen muodostumista. Suomen hallituksen ja osuuskunnan perustamisessa on samoja piirteitä.
Tapahtumat
Turhaa byrokratiaa vai uusia liiketoimintamahdollisuuksia – miten pk-osuuskuntien tulisi valmistautua tulevaisuuden kestävyyssääntelyyn?
Yritysten toimintakenttä on suuressa muutoksessa. Vaikka jatkuvasti lisääntyvä ja kiristyvä sääntely ei välttämättä suoraan koske pieniä ja keskisuuria yrityksiä, välillisesti pankkien ja rahoittajien kautta sekä osana arvoketjuja vaikutuksilta ei voi välttyä. Erityisesti kestävyysraportointidirektiivi sekä yritysten kestävää toimintaa koskeva huolellisuusvelvoite eli niin kutsuttu EU-yritysvastuudirektiivi tulee vaikuttamaan myös pk-osuuskuntiin. Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan siitä mitä pk-osuuskunnat
Pellervon Päivä 2024
Pellervon Päivän teemana 2024 on Merkityksellinen muutos. Seminaarilavalla mm. Hannu Krook ja Juha Ruohola, Ilkka Halava, Anu Ubaud, Martin Nordell ja Niklas Jensen-Eriksen. Tilaisuuden juontaa Nina Hirvensalo.