Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. Miten niin, niiden vastuullisuudesta ei tiedetä?
Yksittäisen osuustoimintayrityksen vastuullisuus tunnistetaan kyllä hyvin. Kilpailuetuakin tuntuu olevan, kun monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.
Vastuullisuuspotentiaalia löytyy
Kysymykseen mistä osuuskunnat voisivat saada kilpailuetua vastuullisuudessa, kärkeen nousi ihmisten asettaminen keskiöön ja se että pääasiallisena tavoitteena on jäsenten palvelu ja pitkän tähtäimen edut. Vahva paikallisuus ja demokraattinen jäsenhallinto ovat keskustelijoiden mukaan myös osuustoiminnan ytimessä.
Lisäksi tuotiin esille tulevaisuuden jatkuvasti kasvava avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimus. Osuuskuntia ei rajoita pörssiyritysten tiukat vaatimukset, joten ne voisivat paljon laajemminkin kertoa omasta tekemisestään. Tosin osuustoimintayrityksiä on myös pörssissä. Ja erottautumistekijäksi suhteessa perheyrityksiin tästä ei ole, kuten ei myöskään pitkäjänteisyydestä. Samasta ”25 vuoden kvartaalista” puhutaan myös siellä.
Alustuksessaan Helsingin yliopiston kestävän yritystalouden ja osuustoiminnan tutkija Taneli Vaskelainen pohti, että osuustoiminnan vastuullisuuspotentiaali on kuitenkin merkittävä. Pellervon muutaman vuoden takaisessa osuustoimintatutkimuksessa ihmiset liittävät osuustoimintaan ihmisistä välittämisen, sijaintipaikkakunnan kehittämisen, oikeudenmukaisen voitonjaon ja – ehkä vähän yllättäenkin – myös ympäristövastuun.
Mutta kun osuuskuntien yritysmuodosta johtuvaa vastuullisuutta yrittää tutkia, on vaikea löytää mitään tutkittavaa. Vaskelainen sanoo, ettei dataa osuuskuntien osuustoiminnallisuudesta oikein ole. Vastuullisuuspotentiaalia löytyisi erityisesti naisten sitouttamisessa ja heidän saamisestaan mukaan hallintoon. Monimuotoisuus ja osallisuus laajemminkin ovat jo nousseet isoissa osuustoimintayrityksissä yritysvastuun kehittämisen ytimeen. Mutta osuustoiminnallinen, jäsendemokratiasta lähtevä monimuotoisuuden edistäminen on lapsenkengissä.
Tutkimusten mukaan miehet haluavat enemmän hallintoon kuin naiset. Mielikuva pörssimaailman raadollisuudesta saattaa vaikuttaa naisten mielenkiintoon. Voisiko siis olla osuustoiminnan kilpailuetu, että ihmiskeskeisten osuuskuntien luottamustehtävät voisivat kiinnostaa enemmän?
Kestävästi kannattavaa
Vaskelaisen mukaan kilpailuetua voisi löytyä myös siitä, että osuustoiminnassa ihmiset ovat talouden toimijoita eivät kohteita. Nykypäivänä meistä on tehty lähinnä kuluttajia. Tämä ajatus sai vastakaikua keskustelijoissa. Pohdittiin, ymmärtävätkö jäsenet, että he osallistuvat itse paikallisen elinvoiman rakentamiseen osuuskuntansa kautta. He eivät ole vain asiakkaita.
Sijoittajaomisteisissa yrityksissä olemassaolon lähtökohdat ovat erilaisia kuin osuuskunnissa, mutta voiton tavoittelu on osa kestävää taloutta myös osuuskunnissa. Sen sijaan voiton maksimointi ei. Keskustelua synnytti kuitenkin se, miten tämä sanoitetaan. Kun voittoa ei maksimoida, tarkoittaako se joillekin, että ei tehdä kunnollista liiketoimintaa?
Kysymys kuuluu, mitä ollaan valmiita tekemään voiton eteen. Osuuskunnissa haetaan hyvää kannattavuutta, mutta yritysmuodolle oleellisinta on nimenomaan voiton jako. Keskusteluissa nousi esiin, että oikeudenmukaisuus ja ihmisistä välittäminen ovat tärkeitä erityisesti nuorille. Käytetäänkö osuuskunnissa nyt tarpeeksi sellaista retoriikkaa, joka avaa osuuskuntien tehtävää talousdemokratian ja ihmisten osallisuuden edistäjinä?
Miten osuuskunnan arvo määritetään?
Päivän toinen alustaja, Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaansa tekevä Pasi Saarnivaara avasi sitä, kuinka hyvin valtavirran talousluvut kertovat osuustoiminnasta. Lyhyt vastaus on: hyvin huonosti, jos ollenkaan.
Saarnivaaran mukaan jäsenomisteisissa osuuskunnissa omistajan hyötyä on hankala mitata, sillä omistajien etu ja hyöty ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Osuuskunnan kaksoisroolia liiketoimintaa harjoittavana yrityksenä ja jäsenyhteisönä on pyritty ymmärtämään muun muassa sidosryhmäteorian kautta, mutta sekään ei sovellu hyvin osuuskuntiin.
Tilinpäätökset ja vuosikertomukset eivät käytännössä kerro omistajan hyödystä. Osuuskunnat avaavat kyllä sanallisesti jäsenhyötyjä kuten bonuksia, ylijäämänpalautuksia tai maksettua tuottajahintaa. Mutta miten osuuskunnan arvon voi määrittää varsinkin, jos se perustuu hyötyyn, jota ei saisi ilman osuuskuntaa? Saarnivaara huomauttaa, että ytimessä on kysyä, miksi jäsenet ovat jäseniä, mutta tiedostaa, että moni jäsen ei välttämättä edes itse ymmärrä kaikkea sitä hyötyä mitä osuuskunnasta saa.
Kestävyys ja yritysten vastuullisuus sisältää sosiaalista ja ympäristövastuuta, mutta taloudellinen vastuu tarkoittaa yleensä sitä hyötyä mitä yritys tuottaa yhteiskunnalle. Saarnivaaran mukaan osuuskunnassa taloudellinen vastuu on paljon laajempaa ja se on eri lailla merkityksellinen juuri jäsenille. Näitä mittareita tulisi kehittää, sillä tällä hetkellä emme oikeastaan tiedä miten vastuullista osuustoiminta on.
Kestävyystavoitteet vaativat yhteiskunnalta kuitenkin systeemistä muutosta. Keskusteluissa todettiin, että osuuskunnilla on vaikutusmahdollisuuksia nimenomaan jäsenistönsä kautta. Ne voisivat toimia paljon suurempina muutoksen draivereina esimerkiksi kulutustottumusmuutosten ajamisessa. Vaskelainen huomautti, että osuustoiminta on radikaalisti erilaista. Kysymys kuuluu, uskalletaanko osuuskunnissa olla erilaisia, toimia valtavirtaa vastaan ja esimerkiksi kehittää omia, osuustoiminnan erityispiirteistä kertovia mittareita.
