Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.
Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.
PI-johtamiskoulun järjestämässä HLJ-Akatemia 2024 teemana on tulevaisuus – miltä siellä näyttää ja miten siihen voisi valmistautua. Innostavia puheenvuoroja tekoälystä ja teknologiasta, työstä ja taloudesta sekä ympäristöstä ja yhteiskunnasta,
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt koko Itä-Uudellamaalla toimivalle asiakasomisteiselle LPOnet Osk:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Paikallisena asiakasomisteisena digipalveluoperaattorina tuomme missiomme mukaisesti lisää elinvoimaa Itä-uusmaalaisille asukkaille ja yrityksille. Kotimaisuudesta viestivä Avainlippu-tunnus on meille tärkeä tapa konkretisoida kuinka vastuullinen, asiakaslähtöinen ja pitkäjänteinen toimintatapamme on.
Asiantuntijoiden varoittaessa tekoälyn aiheuttamista vaaroista Eurooppa osuuskuntana pian perustettava Cosy AI pyrkisi luomaan tekoälyn omistukselle, kehitykselle ja käytölle osuuskuntamallin. Kansainvälisinen verkkojulkaisu Co-op Newsin toimittaja Miles Hadfield kirjoitti aiheesta. Uudet teknologia-aallot ovat historian saatossa muuttaneet yhteiskuntaamme syvällisellä ja usein ennalta arvaamattomalla tavalla. 1800-luvun rautatiebuumin, 1900-luvun polttomoottoriauton leviämisen ja 2000-luvun vaihteen internet-vallankumouksen tapauksissa, nämä teknologiat olivat huonosti
Dubaissa marras-joulukuun vaihteessa 2023 järjestetyssä YK:n ilmastonmuutoskonferenssissa (COP28) hallitusten, yritysten, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan johtajat kokoontuivat löytääkseen konkreettisia ratkaisuja ilmstonmuutokseen ja säilyttääkseen elinkelpoisen maailman. Myös osuuskunnat olivat mukana näissä keskusteluissa, ja osuuskuntien edustajat osallistuivat useisiin tapahtumiin. Ympäristökestävyyttä ja ruokaturvaa Brasilian osuuskuntien järjestö (OCB) järjesti paneelikeskustelun teemalla Osuuskunnat: liittolaisia ympäristökestävyydessä ja ruokaturvassa. Tilaisuuden ydinviesti oli, että kestävä
”S-ryhmässä mielenkiintoista on sen tylsyys”, kirjoittaa toimittaja Ryan Cooper. Hän vieraili vuonna 2023 Suomessa ja kirjoitti amerikkalaiseen Prospect-julkaisuun suomalaisesta osuustoiminnasta ja S-ryhmästä.
Vuoden 2024 alkaessa ja paukkupakkasten paukkuessa Pellervossa hehkuu innostus ja lupaus olla osuustoiminnan eturintamassa. Uudenvuodenlupaus kietoutuu vahvasti strategiaamme ja yhteiseen arvopohjaamme, jota viime vuonna terävöitimme yhdessä henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa. Se on lupaus uteliaisuudesta, aktiivisuudesta ja yhteistyökyvystä.
Eduskunta hyväksyi 28. marraskuuta kirjanpito- ja tilintarkastuslain muutokset, jolla EU:n kestävyysraportointia koskevan direktiivin säännökset saatetaan kansallisesti voimaan. Laki vahvistettiin presidentin esittelyssä 21.joulukuuta ja se tulee voimaan kuluvan vuoden päättyessä. Kestävyysraportointia koskevia säännöksiä sovelletaan suurten pörssiyhtiöiden ja muiden suurten yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen ohella: kaikkiin osakeyhtiöihin ja osuuskuntiin, joilla täyttyy vähintään kaksi seuraavista kolmesta raja-arvosta:
Soilfood Oy valittiin voittajaksi Metsä Groupin toimittajien vastuullisuuskilpailussa. Yritys valmistaa muun muassa metsäteollisuuden jäte- ja sivuvirroista maanparannusaineita maatiloille ja uusioraaka-aineita teollisuudelle. Metsä Group haastoi tänä vuonna palvelu- ja tavarantoimittajat ensimmäistä kertaa vastuullisuuskilpailuun, johon osallistui yhteensä 92 ehdotusta.
Pellervoon on perustettu Osuuskuntalähettiläiden verkosto. Sitä markkinoidaan etenkin ammattikorkeakouluille, mutta myös lukioille ja ammattiopistoille. Mukana on sekä osuuskuntien ylempää johtoa että viestinnän tekijöitä. Oppilaitokset voivat tilata vieraan omalta alueeltaan kertomaan osuuskunnista ja osuustoiminnan ideasta. Osa lähettiläistä on lupautunut olemaan myös etäkäytössä eli heidän vierailunsa voidaan toteuttaa myös virtuaalisesti. Hedelmällisintä kuitenkin on, jos opiskelijat pääsevät suoraan
Suomessa on viime viikkojen aikana käyty vilkasta keskustelua Pisa-tuloksista ja niiden laskun syistä. Yhtenä merkittävänä tekijänä on nostettu lasten ja nuorten puhelimen käyttö ja sosiaalinen media. Ei me aikuiset kyllä puhelimen tuijottamisessa ihan viattomia olla itsekään. Jos puhelinajan sääntely on vaikeaa nuorille, niin sitä se on myös aikuisille. Kysymys kuuluu: heikentääkö puhelimen jatkuva tuijottelu ja
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon hallituksen puheenjohtajaksi on nimetty LähiTapiola -ryhmän johtaja, espoolainen Petri Pitkänen. Hänen valintansa uudelle kolmevuotiskaudelle eli vuosiksi 2023-26 hallituksessa teki järjestön valtuuskunta, joka kokousti perjantaina Helsingissä.
Viimeksi kokoontuessamme eduskuntavaaleihin oli jäljellä enää muutama viikko. Vaalitulos toi meille hallituksen, joka rakensi ohjelmaansa historiallisen pitkään. Elinkeinoelämälle muutos on ollut myönteinen. On valitettavaa, että tiettyjen ryhmien tyytymättömyys vaalitulokseen elää kuitenkin niin vahvana, että eilen meistä moni joutui turvautumaan poikkeusjärjestelyihin tänne Helsinkiin päästäkseen. Vaalit ovat vaalit, ja niitä on meillä Suomessa perinteisesti kunnioitettu. Pellervon edunvalvonnan
5.12. järjestetyssä webinaarissa keskusteltiin hinnoittelusta pienosuuskunnassa ja hieman myös myynnistä. Mitkä asiat vaikuttavat hintaan ja mitä kannattaa pyytää? Kuka hinnan päättää ja myynnin tekee? Miten hinnoittelu vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen? Webinaarin vetää Yritysneuvonnan kehittämispäällikkö Jarmo Hänninen ja mukana keskustelemassa ovat Mediakunta osk:n Hanna Kokkonen ja Osuuskunta Värkkäyksen Pia Reipas
Suuryritykset ovat alkaneet kiinnittää huomiota luontokadon pysäyttämiseen, selviää OP:n Suuryritystutkimuksesta. Edistääkseen luonnon monimuotoisuutta sekä paikallisesti että asiakasvaikutustensa osalta OP Ryhmä julkaisee luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartta on osa OP Ryhmän vastuullisuusohjelman toteutusta ja sisältää toimenpiteet, joilla luonnon monimuotoisuutta edistetään OP Ryhmässä lähivuosina.
Tiistaina 5. joulukuuta Ylen TV1-kanavalla näytetään kello 19 uusi Kyösti Kallio-dokumentti. Pellervo on ollut mukana mahdollistamassa sen tekemistä Hannes Gebhardin rahaston kautta. Suomen neljäs presidentti oli kansakunnan eheyttäjä, joka ehti sotien välisenä aikana toimia myös neljästi pääministerinä ja kuudesti eduskunnan puhemiehenä. Hän oli keskeisellä tavalla rakentamassa Suomesta demokraattista oikeusvaltiota vuoden 1918 sodan jäljiltä. Vähemmän tunnettua
Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan havusellusta valmistettu Kuura-tekstiilikuitu saavutti ”Green Shirt” -luokituksen voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestö Canopyn auditoinnissa. Järjestön vuosittainen Hot Button Ranking -luokitus on vakiintunut työkalu, jota käytetään globaalissa tekstiili- ja muotiteollisuudessa arvioitaessa puupohjaisten tekstiilikuitujen vastuullisuutta.
Ruoantuotanto kärsii ilmastonmuutoksen voimistamista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista ja lisääntyvistä kuivuusjaksoista. Ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön etsitään nyt myös uudenlaisessa yritysten välisessä yhteistyössä.
S-ryhmä, pohjoismaisten osuustoiminnallisten yritysten hankintayhtiö Coop Trading sekä kolme muuta eurooppalaista kaupparyhmää osallistuvat kestävään vedenkäyttöön liittyvään pilotointihankkeeseen. Hanke toteutetaan vesikriittisellä Huelvan ja Doñanan alueella Etelä-Espanjassa.
Energian kotimaisuus ja huoltovarmuus ovat korostuneet Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Keskiöön on noussut myös energian hinta ja energiayhtiöiden voiton maksimointi tilannetta hyödyntäen. Tällä viikolla on puhuttanut pörssisähkön hinta. Tilanne on korostanut sitä, että tarvitaan vaihtoehtoisia tapoja sähkön tuotantoon ja hinnoitteluun. Yksi niistä on osuuskuntamuotoinen toteutustapa. Suomen suurimpana sähköosuuskunta Oulun Seudun Sähkö on erinomainen esimerkki osuuskuntayrityksestä, jossa