Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus ilmaista oma mielipide ja vaikuttaa osuuskuntaidentiteetin määrittelyyn. Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on aloittanut 2021 arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää tulisiko osuuskunnan määritelmää tai osuustoiminnan periaatteita ja arvoja muuttaa. ICA teki oman kyselynsä vuosi sitten, mutta Pellervo kartoittaa nyt suomenkielisellä kyselyllään suomalaisten näkemyksiä osuuskuntaidentiteetistä.
Pohjanmaan Arvo Sijoitusosuuskunnan hallitus on päättänyt hakea Osuuskunnan osuudet kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland markkinapaikan Osuuskunnat -segmentille ja Osuuskunta on jättänyt listalleottohakemuksen Nasdaq Helsinki Oy:lle.
Kevään ja alkukesän aikana on seurattu Petteri Orpon hallituksen muodostumista. Suomen hallituksen ja osuuskunnan perustamisessa on samoja piirteitä.
Kestävyysraportointidirektiivi, joka hyväksyttiin Euroopan parlamentissa viime vuoden lopulla, tulee saattaa kansallisesti voimaan viimeistään vuoden 2024 alusta. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi oli juuri lausuntokierroksella. TEM:n mukaan hallituksen esitys tultaneen antamaan heti alkusyksystä. Tavoitteena on, että kestävyysraportointia koskevat säädökset tulevat Suomessa voimaan 1.1.2024 alkaen. Kansallisesti on tarkoitus säätää siitä, että myös osuuskunnat tulisivat
Mikä on osuuskunta? -teemaisen kampanjan kolmas aalto nähtiin sosiaalisessa mediassa touko-kesäkuun vaihteessa. Asian sanoittajia eli yhteistyökumppaneita ovat tänä vuonna tiktokkaajat Weksii ja Nino sekä Instagramissa toimivat somevaikuttajat Jasmin Muurinen ja Laurrenna. Pellervon kanssa tämän vuoden kampanjan taustalla ovat SOK, OP Uusimaa ja Valio. Yhteensä nämä neljän vaikuttajan kampanjasisällöt ovat keränneet Instagramissa noin 95 000 näyttökertaa, jolla
14.6. järjestetyssä webinaarissa keskityttiin pienosuuskuntien yhteisen edun ajamiseen ja sen tarpeisiin.
Pellervo ja Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus ovat saaneet uuden työntekijän kesäkuun alkupuolella, kun Franseska Kärkkäinen (23) aloitti hanketyön määräaikaisissa asiantuntijatehtävissä. Koulutukseltaan Franseska on kesällä Turun yliopistosta valmistuva valtiotieteiden maisteri, pääaineenaan sosiologia. Hänellä on kokemusta monenlaisesta hanke- ja järjestötyöstä muun muassa Nuorten Akatemialla ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:llä. Franseskan toimeenkuvaan kuuluu YYO-hankkeeseen kuuluvan tiedon käsittely ja analysointi sekä
Mitä osuuskunnan säännöissä tulee ottaa huomioon? Miksi niiden laatimiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa ja ajatusta?
Mihin ja missä identiteetti vaikuttaa? Mikä on tässä ajassa merkityksellistä? Keskustelua osuuskuntien arvoista käydään nyt eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelä ja Uudenmaan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Annukka Nikola olivat Pellervon Aamun vieraina kertomassa, miten he oman yrityksensä näkevät, millainen on osuustoiminnan rooli sen johtamisessa? Tallenne Youtubessa
Osuustoimintaopetus ja tutkimus sekä ilmastonmuutokseen vastaaminen olivat keskusteluteemoina, kun eurooppalaiset osuustoimijat kokoontuivat Cooperatives Europen yleiskokoukseen Norjaan 31.5.–1.6.
EU-yritysvastuudirektiivi otti kesäkuussa jälleen tärkeän askeleen eteenpäin, kun parlamentti hyväksyi oman kantansa komission ehdotukseen yritystoiminnan kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta (CSDDD). On todennäköistä, että direktiivi saadaan maaliin viimeistään kevään 2024 aikana, jolloin nykyinen parlamenttikausi päättyy. Toteutuessaan laki tulee asettamaan yrityksille velvoitteen tunnistaa toimintaansa liittyvät riskit ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta, ehkäistä näiden riskien toteutumista sekä lieventää ja
Maailman myllerryksestä huolimatta osuustoimintayritykset ovat valtaosin hyvässä kunnossa. Tämä selviää vuoden 2022 tilinpäätösanalyyseistä, joita osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo teetti yritysanalyytikoilla.
Millaista osaamista tarvitaan osuuskunnan hallituksessa, hallintoneuvostossa tai edustajistossa? Millaisia taitoja pitäisi niiden puheenjohtajilla olla? Miten nämä ovat muuttuneet 2020-luvulla? Millaisia muutospaineita on nähtävissä? Näistä teemoista keskustelemassa 24.5. järjesttyssä webinaarissa olivat osuuskuntien johtamiseen erikoistuneen PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja Pauli Keränen ja osuuskuntien hallinnosta väitöskirjaa viimeistelevä Pellervon osuustoimintajohtaja Kari Huhtala. Video Youtubessa
Ensimmäisessä 17.5. lähetetyssä pienosuuskuntawebinaarissa teemana oli osuuskunnan jäsenyhteisön johtaminen: miten jäsenyhteisöä johdetaan ja kuka siitä on vastuussa? Keskustelemassa helsinkiläisestä Musiikkiteatteri Kapsäkki Osuuskunnasta toiminnanjohtaja Stiina Laakso ja tuore hallituksen puheenjohtaja Tuija Rantalainen. Webinaarin juontaa osuustoimintajohtaja Kari Huhtala Pellervosta.
Atria rakentaa yhdessä Atria Sika -ketjun sopimustuottajiensa kanssa sikatilojen vastuullisuustyötä todentavan mallin ensimmäisenä Suomessa. Mallin rakentamiseen osallistuu yhteensä 35 sopimustuottajaa. Tavoitteena on rakentaa vastuullisuuden todentamiseen malli, joka helpottaa vastuullisuusasioiden mittaamista, kehittämistä sekä raportointia. Vuoden 2025 aikana pilottiryhmän kehittämä lopullinen todentamisen malli laajennetaan koskemaan koko sikaketjua. Vastaava malli luodaan myös muihin tuotantosuuntiin kunkin ketjun ominaispiirteet huomioiden.
Osku podkussa on KSL-opintokeskuksen vuonna 2021 aloittama podcastsarja, jossa keskustellaan osuustoiminnasta. Keskustelut juontaa KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja Jukka Peltokoski. Vieraina jaksoissa on vaihtuvia asiantuntijoita ja osuuskunta-aktiiveja. Toisella tuotantokaudella keskustellaan pienosuuskunnista reilun ja kestävän talouden rakentajina.
Tervetuloa lukemaan ensimmäistä pienosuuskuntien uutiskirjettä. Tämä kirje on osa uutta Pellervoa. Tavoitteemme on olla aktiivinen ja yhdistävä toimija erilaisille ja -kokoisille osuuskunnille. Haluamme olla osuuskuntien luotettu kumppani ja yhdistäjä.
Luontokadon pysäyttäminen edellyttää yrityksiltä luontohaittojen eli luontojalanjäljen minimoimista, mutta työkalut luontojalanjäljen mittaamiseksi ovat puuttuneet. Nyt Jyväskylän yliopiston, S-ryhmän ja Sitran hankkeessa on kehitetty mallia, joka viitoittaa tietä yrityskentälle ja on kansainvälisestikin uraauurtava.
Pellervo jätti 8. toukokuuta lausunnon hallituksen esitysluonnokseen kestävyysraportointidirektiivin (CRSD) kansallisesta voimaansaattamisesta.
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖLLE Lausuntopyyntö VN/30930/2022 RYHMÄMUOTOISESTI TOIMIVAN OSUUSKUNTARYHMÄN OIKEUS SOPIA KESTÄVYYSRAPORTOINNIN TOTEUTTAMISESTA KESKITETYSTI Kiitämme mahdollisuudesta lausua kestävyysraportointidirektiivin (EU/2022/2464 kansallista täytäntöönpanoa koskevaan hallituksen esitysluonnokseen. Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo ry (jäljempänä Pellervo) on suomalaisen osuustoiminnan ja osuuskuntien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö. Pellervo edustaa laajasti suomalaista osuustoimintakenttää kaikilta toimialoilla. Pellervon jäseninä on yli puolet osuuspankeista ja osuuskaupoista, merkittävimmät keskinäiset vakuutusyhtiöt,