LUT:n rehtoriksi osuustoimintatohtori

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) rehtori vaihtuu. Nykyinen rehtori Anneli Pauli jättää tehtävänsä, ja uudeksi rehtoriksi on valittu LUT:n provost Juha-Matti Saksa.

Pauli jättää rehtorin tehtävän omasta halustaan. Syynä vaihdokseen on se, että uusi rehtori pääsee parhaalla mahdollisella tavalla valmistelemaan vuodeksi 2018 suunniteltua LUT-konsernia, jossa kansainvälisen mallin mukaisesti tiedeyliopistoa täydentää college.

”Oma rehtorikauteni olisi päättynyt kutakuinkin samaan aikaan, eli kesäkuussa 2018. Muutos on LUT:lle historiallisen tärkeä. Pidän yliopiston tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävänä sitä, että rehtorin tehtävää hoitaa henkilö, jolla on syvällinen kokemus ja asiantuntemus alueellisesta toimintaympäristöstä ja sidosryhmistä,” Pauli kertoo.

Paulin rehtorikausi alkoi 1.7.2014. Hän lopettaa työskentelyn rehtorina tämän viikon lopussa, ja Juha-Matti Saksa aloittaa rehtorina maanantaina 15.2. Saksan kausi jatkuu vuoden 2018 loppuun asti.

Juha-Matti Saksa, 40, on kauppatieteiden tohtori ja LUT:n kasvatti. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa professorina ja hallintojohtajana. Saksa valmistui kauppatieteiden tohtoriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta 2007. Väitöskirja koskee osuustoimintaa ja on aiheesta ”Organisaatiokenttä vai paikallisyhteisö: OP-ryhmän strategiat institutionaalisten ja kilpailullisten paineiden ristitulessa.”

”Olen aina ollut LUT:n mies, ja tulen hyvällä mielellä jatkamaan Anneli Paulin tekemää uudistustyötä. Haluan edesauttaa LUT:tä tekemään kansainvälisesti vaikuttavaa tiedettä ja akateemista koulutusta ydinaloillamme: puhdas energia ja vesi, kiertotalous sekä kestävä liiketoiminta ja yrittäjyys”, Saksa kertoo.

Lue lisää osuustoimintatutkimuksesta LUT:ssa, Saksan kommentein, OT-lehden 6/2014 jutusta http://otlehti.pellervo.fi/2014/12/19/tulevaisuuden-liiketaloustiede-ei-syrji-eri-yritysmuotoja/

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.