Ajankohtaista

Uutiset

Kuvakollaasi

Nuoret keskustelivat osuustoiminnan tulevaisuudesta Euroopassa

3.10.2024

Nuoret osuustoimijat – ja muutama vähän vanhempikin – kokoontuivat syyskuun lopussa Bulgarian Sofiaan keskustelemaan osuuskuntien johtamisesta ja demokraattisesta hallintomallista. Suomesta mukana olivat OP Uusimaan hallintoneuvoston jäsen Aleksi Lind, joka osallistui myös paneelikeskusteluun sekä Cooperatives Europen ja Pellervon hallituksen jäsen Anu Puusa. European Youth Cooperative Forum – Youth & Cooperative Governance, jonka järjestelyistä vastasi Bulgarian Osuustoimintajärjestö

Järjestö

Osuustoiminnan hallitusohjelma-tavoitteet 2015-2019: Yritysmallien monimuotoisuus lisää talouden suorituskykyä

Yksi yritysmalli ei riitä. Tulee muuttaa ajattelua, että talouselämä on yhdestä muotista ja kaikki toimivat samalla logiikalla. Sijoittajaomisteisen mallin rinnalla on myös jäsenomisteisia yrityksiä, jotka toimivat tuottaakseen mahdollisimmat hyvät palvelut jäsenilleen.

19.12.2014

Tiedote: Osuuskuntien ja jäsenten verotusta koskevat muutokset

Eduskunta hyväksyi 11.12. pidetyssä täysistunnossa hallituksen esityksen osuuskunnan ylijäämänjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta. Olennaisin muutos oli osuustoimintaväen voimakkaasti ajama matalasti verotetun ylijäämän alarajan nostaminen 2.500 eurosta 5.000 euroon

11.12.2014

Pellervon kautta haetut ja myönnetyt valtiolliset kunniamerkit 2014

Tasavallan presidentti on myöntänyt Pellervo-Seuran kautta haettuja valtiollisia kunniamerkkejä yhteensä 21:lle osuustoiminnassa ansioituneelle kansalaiselle.

5.12.2014

Tapahtumat

Miksi osuuskunta? Oikean yritysmuodon valinta -webinaari

Oletko perustamassa yritystä, mutta mietit vielä sopisiko osuuskunta sen yritysmuodoksi? Oletko muuten kiinnostunut yritysmuotojen eroista? Osallistu tunnin mittaiseen webinaariimme, jossa käsittelemme osuuskunnan ja osakeyhtiön keskeisiä eroja ja tarkastelemme, kuinka osuuskuntamuoto voi tukea monenlaisia liiketoimintamalleja. Webinaarissa käsitellään: Liiketoiminnan näkökulma: Missä liiketoiminnassa osuuskunta toimii hyvin ja missä se ei välttämättä ole paras valinta. Eri osuuskuntatyypit: Tutustu erilaisiin

22.10.2024

Kooperatiivi ry 40 vuotta 1984-2024 -teemaseminaari: Osuustoimintatutkimuksen tulevaisuus – ratkaisuja yhteiskunnallisiin kysymyksiin

Ajankohta: perjantai 22.11.2024 klo 15.30/16.00-19.30. Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6. Helsinki. Lähiosallistuminen. Avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille: Kooperatiivi ry:n jäsenet ja sidosryhmät Seminaari tallennetaan jälkikäteen katsottavaksi Kooperatiivi ry:n verkkosivuille Klo 15.30 Kahvia, teetä ja pikkusuolaista Klo 16.00 Tervetuloa! – Siis mikä Kooperatiivi? Puheenjohtaja, Vaasan yliopiston työelämäprofessori Sami Karhu, Kooperatiivi ry Tieteellisten seurain valtuuskunnan tervehdys Toiminnanjohtaja Lea

22.11.2024

Pellervon Päivä 2025

Tapahtumapaikkana on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Kulttuurikasarmi. Aiemmin mm. linja-autoasemana toiminut rakennus sijaitsee Simonkadun naapurissa, Kampin kauppakeskusta vastapäätä. Pellervon Päivä huipentaa YK:n kansainvälisen osuustoimintavuoden. Se on tilaisuus, joka kokoaa laajasti yhteen niin suurten kuin pientenkin osuustoiminnallisten yritysten johtoa, hallinnossa toimivia ja sidosryhmien edustajia. Tarjolla on jälleen tutkittua tietoa, puheenaiheita ja sekä otollinen ympäristö tutustua uusiin ihmisiin.

02.04.2025

Vastuullisuus

Metsä Group: Luonnon tilan vahvistaminen metsissä edellyttää uusia toimenpiteitä

Luonnonvarakeskuksen ensimmäiset tulokset Metsä Groupin omistajajäsenten metsistä osoittavat uusien luonnon monimuotoisuutta lisäävien aloitteiden tarpeellisuutta. Monimuotoisuus metsissä on indikaattorien mukaan kehittynyt sekä positiivisesti että negatiivisesti viime vuosikymmenten aikana. Tulosten perusteella sekä puuston että lehtipuuston määrä on kasvanut merkittävästi. Luontaisiin puulajeihimme perustuva puuston määrän kasvu indikoi myönteistä kehitystä niiden seuralaislajien kannalta. Lehtipuiden osuuden kasvattaminen on tärkeä toimenpide

21.10.2024

Valio aloittaa Hiilineutraali maitotila -pilotin: tavoitteena nollata maidontuotannon hiilijalanjälki pilottitiloilla

Valio on käynnistänyt viisivuotisen Hiilineutraali maitotila -pilotin, jossa testataan hiilineutraalin maidontuotannon toimenpiteitä käytännössä. Pilottiin osallistuu neljä Valion maitotilaa eri puolilla Suomea. Pilotin tavoitteena on selvittää, miten tiloilla tehtävät konkreettiset ilmastotoimet vaikuttavat maidontuotannon päästöihin, toimivat maatilan arjessa sekä millaisia kustannushyötyjä ja -vaikutuksia niillä on. Koko elintarvikeketjun päästövähennystavoitteet luovat kysyntää hiilineutraalille maidolle.  Valion tähänastisen ilmastotyön ja ilmasto-ohjelman

14.10.2024

OP Ryhmä saavutti oman toiminnan päästötavoitteensa etuajassa

OP Ryhmän yhtenä ilmastotavoitteena on ollut vähentää sen omasta toiminnasta syntyneet päästöt nollaan vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteeseen päästiin yli vuosi etuajassa pääasiassa lisäämällä energiatehokkuutta ja kasvattamalla uusiutuvan energian osuutta kiinteistöissä.    OP Ryhmän oman toiminnan päästötavoitteeseen sisältyneillä päästöillä tarkoitetaan OP Ryhmän käytössä olevien kiinteistöjen energiankulutuksesta syntyviä päästöjä. Päästöt syntyvät lämmitysöljystä, varavoimakoneiden käyttämästä öljystä, sähköstä, kaukolämmöstä

11.10.2024

Blogit

Vaalikevät 2025 – paikallinen päätöksenteko ratkaisee alueiden menestyksen

Huhtikuussa 2025 järjestetään kuntavaalit sekä aluevaalit. Kun sote-palvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueiden vastuulle, kuntien rooli on muuttunut. Mutta mitkä ovat kuntien keskeisimmät tehtävät tulevaisuudessa, ja miksi paikallinen päätöksenteko on niin tärkeää erityisesti osuuskunnille?

1.10.2024

Onko euro ainoa arvo sote-palveluissa?

Hyvinvointialueet ovat tilanteessa, jossa hoitojonot pitenevät, henkilökunnan saatavuus heikkenee ja rahoituksen alijäämät kasvavat. Näiden akuuttien ja kroonistuneiden ongelmien ratkaiseminen vaatii enemmän kuin pelkkää taloudellista tasapainoilua. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat elintärkeitä, aina ennaltaehkäisevästä työstä hengenpelastukseen. Siksi on syytä kysyä: onko raha ainoa arvo, jolla näitä ongelmia ratkotaan?

30.8.2024

Kesä-Suomen infra nojaa yhteisomistajuuteen

Kesä on aktiivista aikaa eri puolilla Suomea, ja se tuo esiin monia maaseudun yhteisöllisyyden piirteitä. Monet palvelut, kuten juokseva vesi, laajakaista ja tiet, ovat eri lailla yhteisön omistamia ja ylläpitämiä kuin kaupungeissa.

18.6.2024

Videot

Miten Suomen taloudella menee? Pellervon Aamun webinaarivideo (45 min)

Pellervon Aamussa PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen keskusteli Pellervon toimitusjohtajan Mari Kokon kanssa Suomen Talouden tilasta.  Lahtisen mukaan Suomen talous on ensi vuonna suuntaamassa kasvuun, mutta kasvun jatkuminen ei ole itsestäänselvyys. Hän korosti laskevien korkojen ja inflaation hidastumisen parantavan suomalaisten ostovoimaa, mutta epävarmuus rajoittaa kulutusta. Lahtinen nosti esiin myös työperäisen maahanmuuton merkityksen, sillä ilman ulkomaista työvoimaa Suomi

27.9.2024

Omistajan tahto hallitustyöskentelyssä – Pellervon Aamu -tallenne (46 min)

Tallenne 5.6. pidetystä webinaarista. Miten jäsenomisteisen yrityksen hallinnossa toimiminen eroaa muista yrityksistä? Miten hallituksissa kuullaan omistajan ääntä, miten sen kuulemista voisi kehittää?

17.6.2024

Osuuskunnan säännöt -webinaaritallenne (57 min)

Mitä osuuskunnan säännöissä tulee ottaa huomioon? Miksi niiden laatimiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa ja ajatusta? Esimerkiksi näihin kysymyksiin vastasi 23.5. pidetyssä webinaarissa Pellervon lakiasianjohtaja Anne Ekonoja. 

14.6.2024
Tilaa uutiskirje