Uutiset
Kestävyysraportointi pakolliseksi myös osuuskunnille – paitsi alkutuotantoon liittyville
Hallitus on eilen antanut esityksen eduskunnalle kestävyysraportointia koskeviksi muun muassa kirjanpito- ja tilintarkastuslain säännösten muuttamiseksi, joilla kestävyysraportointia koskevat EU:n tilinpäätösdirektiivin säännökset saatetaan kansallisesti voimaan. Tähän asti raportointi on ollut pakollista vain isoille pörssiyhtiöille, vaikka monet suuret yhtiöt, myös osuuskunnat, ovat jo vuosikausia raportoineet vapaaehtoisesti vastuullisuudestaan. Mikäli hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa ehdotetun mukaisena, tulee direktiivin kansallinen
Järjestö
Uusi osuuskuntalaki ilmestyi – erillispainos tilattavissa Pellervolta
Suomi saa uuden osuuskuntalain vuoden 2014 alusta. Kyseessä on vasta neljäs suuri osuuskuntalain muutos vuoden 1901 voimaan tulleen ensimmäisen osuustoimintalain jälkeen.
Osuuskunnat tuottamaan julkisia palveluja
Tiedote 19.12.2013 Pellervo-Seuran joulukuussa julkaiseman raportin mukaan Suomessa tarvitaan kiireellisesti avointa keskustelua yleishyödyllisiä palveluja tuottavien yhteiskunnallisten yritysten mahdollisuuksista. ”Vaikka Suomi on maailmallakin tunnettu osuuskuntamaa, emme valitettavasti pärjää vertailussa näille suurille pioneerimaille, jotka ovat käyttäneet erilaisia osuuskuntamalleja menestyksekkäästi laadukkaiden julkisten ja yleishyödyllisten palvelujen eettisessä tuottamisessa”, todetaan Anne Blandin toimittamassa raportissa Osuuskunnat julkisten palvelujen tuottamisessa – kokemuksia
Osuuskunnat julkisten palvelujen tuottamisessa – kokemuksia viidestä eurooppalaisesta maasta –raportin julkistamistilaisuus
Pellervo-Seuran tilaama raportti Osuuskunnat julkisten palvelujen tuottamisessa – kokemuksia viidestä eurooppalaisesta maasta julkistetaan torstaina 19.12. klo 13.00 Pellervossa.
Vastuullisuus
LPOnetille myönnetty ympäristösertifikaatti – vastuullisuus on konkreettisia arjen tekoja
Vuoden 2023 aikana LPOnet on ottanut käyttöön Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän, jonka avulla voi toteuttaa systemaattisesti ympäristövastuullisuutta ja seurata tavoitteiden toteutumista. Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. LPOnet ei kuitenkaan ole rajoittanut vastuullisuusohjelmaansa ainoastaan ympäristöohjelmaan, vaan on sisällyttänyt mukaan myös sosiaalisen sekä taloudellisen vastuullisuuden osa-alueet.
Metsä Group tekee tehdasalueilleen biodiversiteettisuunnitelmat – ensimmäinen kohde Kemissä
Metsä Group vahvistaa luonnon monimuotoisuutta omistamillaan maa-alueilla Kemissä. Yli 650 hehtaarin laajuinen alue käsittää Metsä Groupin tehdasalueen ja maita Kemin kaupunkiympäristössä. Metsä Groupilla on Kemissä rakenteilla oleva biotuotetehdas ja kartonkitehdas. Metsä Groupin tavoitteena on lisätä alueellista biodiversiteettiä kaikilla tehdaspaikkakunnilla, joita on yli 20 eri puolilla Eurooppaa.
OP Ryhmä on asettanut toimialakohtaiset päästövähennystavoitteet energia-, maatalous- ja asuinkiinteistösektoreille
Energia- ja maataloussektori sekä asuntoluotot muodostavat 90,6 prosenttia OP Ryhmän luottosalkun päästöistä. Olennaisuusanalyysiin pohjaten OP Ryhmä on asettanut sektorikohtaiset päästötavoitteet näille kolmelle toimialalle.
– Vastuullisuus on OP Ryhmän strategian ytimessä. Suomen suurimpana yritysrahoittajana ja finanssialan toimijana meillä on tärkeä tehtävä tukea asiakkaitamme kohti hiilineutraalia taloutta. Toimialakohtaisilla päästövähennystavoitteilla vauhditamme osaltamme vihreää siirtymää, sanoo OP Ryhmän ESG- ja vastuullisuusjohtaja Annina Tanhuanpää.
Blogit
Yrittäminen on yhteistyötä
Yrittäjyys nähdään usein yksilösuorituksena. Tämän vuoden valtakunnallisen Yrittäjän Päivän yksi teemoista on Yrittäminen on yhteistyötä. Se korostaa, ettei menestyvä yritys ole usein yhden henkilön saavutus, vaan monien henkilöiden ja yhteistyötahojen tulosta. Tätä kulmaa yrittäjyydestä on tarpeen vahvistaa. Se on niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta kestävämpää. Yksi lähestymispiste asialle on yrityksen perustamisen vaihe. Silloin on hyvä
Monimuotoisuus yhteiskunnan ja yritysten voimavarana
Monimuotoisuuden edistäminen ja rasismiin kielteisesti suhtautuminen ovat välttämättömiä toimia kestävälle ja eteenpäin pyrkivälle yhteiskunnalle. Rasismi ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Rasistiset teot ja asenteet loukkaavat ihmisarvoa. Toisten kunnioittaminen, positiivisen vuorovaikutuksen tavoitteleminen ja toisen asemaan asettuminen tekevät maailmasta paremman paikan niin yksilölle kuin yhteisölle. Tarvitaan puheiden lisäksi myös tekoja. Yksi polku on kiinnittää huomiota syrjäyttäviin rakenteisiin
Mihin Pellervo pyrkii vaikuttamaan 2023-2027?
Suomen taloudellisen tilan kohentaminen ja julkisen talouden sopeuttaminen ovat uuden eduskunnan ja kesällä muodostettavan hallituksen keskeisimpiä tavoitteita. Yhden toimen taikasauvaa ei ole vaan nippu erilaisia kipeitäkin ratkaisuja.
Videot
Pellervon Aamu -tallenne: Talouden tila, osuuskuntien mahdollisuudet (kesto 49 min)
PTT:n analyysi maan taloudesta ja tulevaisuuden näkymistä, pohdintoja niiden vaikutuksista osuuskunnille. Keskustelemassa Pellervon Taloustutkimus PTT ry:n toimitusjohtaja, ekonomisti Markus Lahtinen ja Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko. Tallenne YouTubessa.
Osuuskunnat sijoittajina ja sijoituskohteena: Merkkejä osuustoiminnan murroksesta
Osuuskuntia haastetaan monelta suunnalta. Osuustoiminnan murrosta on kiinnostavaa tarkastella sijoitusosuuskuntien tarjoaman näkymän pohjalta. Toimittaja, pitkän linjan osuuskuntakouluttaja Jukka Suvitie esitti kuulijoille OT-Vuosikirjan 2023 julkistamiswebinaarissa vaativia kysymyksiä. Omistanko jotain osuuskunnan jäsenenä? Ja onko sen arvolla edes väliä? Suvitien vastaus jälkimmäiseen on selvä: Kyllä: arvostuksensa tunteva yritys on aina kehitys- ja kilpailukykyisempi – ja kontrollissa. Esimerkkinä hän
Pienosuuskuntien edunvalvonta ja vaikuttamistyö -webinaaritallenne
14.6. järjestetyssä webinaarissa keskityttiin pienosuuskuntien yhteisen edun ajamiseen ja sen tarpeisiin.
Uutiskirjeet
Uutiskirje 24.8. Pellervo osuuskuntien asialla
Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on nostaa yrittäjyyden ja omistajuuden arvostusta ja vahvistaa yritysten kasvua tukevaa elinkeinopolitiikkaa. Pellervon tehtävänä on vaikuttaa, että päätöksenteko on osuuskuntien toimintaedellytyksiä edistävää. Kyse on myös yhteiskunnan kokonaisedusta. Väestön ikääntyminen, kasvava julkinen velka ja pula osaavasta työvoimasta haastavat Suomen taloutta ja tulevaisuutta. Suomi tarvitsee pitkäjänteisesti toimivia osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka ovat osa suomalaisten
Lukuvinkkejä elokuun iloksi
Tiesithän, että OT-lehti on talousmedia osuustoiminnallisten ja keskinäisten yritysten johdolle ja hallinnon jäsenille. Näitä näkökulmia ja perspektiivejä et muualta löydä! Juttuja on paljon myös verkossa. Lehden omilta sivuilta voit perehtyä muun muassa isoon määrään yritysanalyysejä ja toimialavertailuja, joiden kirjoittajina on osuuskuntien eritysluonnetta syvällisesti ymmärtäviä taloustutkijoita. Akateemisista tutkimuksista uusimpana esitellään osuuskaupan hallintoon liittyvä. Pienemmistäkin osuuskunnista kerrotaan
Uutiskirje 16.6. Toimitusjohtajan terveiset: Uusi hallitus
Kevään ja alkukesän aikana on seurattu Petteri Orpon hallituksen muodostumista. Suomen hallituksen ja osuuskunnan perustamisessa on samoja piirteitä.
Tapahtumat
Starting a Cooperative -webinar
Are you interested in a co-operative as a form of business? Welcome to this free webinar to learn more. Introduction to the business form and founding a cooperative in FinlandDirector of Cooperation Kari Huhtala, Pellervo what is a co-operative? comparison of different forms of business in Finland why choose co-operative as a form of business?
Pellervon Päivä 2024
Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon vuoden päätapahtuma tarjoaa mielenkiintoisia aineksia ajattelulle ja mahdollisuuksia kohtaamisille kaikille osuustoiminnasta kiinnostuneille tai osuuskunnissa toimiville. Päivän aikana pidetään myös Pellervon vuosikokous.