Ajankohtaista

Uutiset

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

15.3.2024

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

Järjestö

Pellervon valtuuskunta kokoontui Helsingissä

Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja maanviljelysneuvos Timo Komulainen korosti valtuuskunnan kokouksessa osuuskuntien yhteistyön tärkeyttä. Hän toivotti vuoden vaihteessa Pellervo-Seuran jäseneksi palanneen Pohjois-Karjalan Osuuskaupan tervetulleeksi. ”Tilaa Pellervosta jäsenenä löytyisi myös esimerkiksi muille osuuskaupoille ja -pankeille, jotka eivät yhdistyksen piirissä vielä tällä hetkellä ole”, Komulainen jatkoi. Valtuuskunta kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa Helsingissä 7.3. Vuoden vaihteessa tehtävänsä aloittanut valtuuskunnan puheenjohtaja

7.3.2014

Pellervo-Seura ry TIEDOTE 4.2.2014 Julkaistavissa 4.2.2014 klo 10.15 HANNES GEBHARDIN MUISTOLAATTA KAJAANIIN Suomen osuustoiminnan isän Hannes Gebhardin muistolaatta on paljastettu Kajaanin Raatihuoneentorilla. Muistolaatta kiinnitettiin Pellervo-Seuran ja Kainuun yhteistoimintakerhon aloitteesta, yhteistyössä Kajaanin kaupungin kanssa. Osuustoimintaliikkeen johtohahmona ja taloustieteilijänä tunnetun Gebhardin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Kajaani oli Gebhardin nuoruuden kotikaupunki vuodesta 1870 seuraavan vuosikymmenen

4.2.2014

Hannes Gebhardin elämää koostava internetsivusto julkaistu

Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 150 vuotta Hannes Gebhardin syntymästä. Gebhard oli suomalaisen osuustoiminnan esitaistelija ja huono-osaisten elinmahdollisuuksien parantaja.

31.1.2014

Vastuullisuus

OP Ryhmä ja WWF aloittavat yhteistyön luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi

Kolmivuotinen laaja yhteistyö WWF:n kanssa on osa OP Ryhmän luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen tähtäävää vastuullisuustyötä. Suomen suurimpana finanssialan toimijana OP nåäkee tärkeäksi panostaa oman ja asiakkaidensa työn lisäksi yhteistyöhön kolmannen sektorin kanssa.

26.1.2024

Data ja yhteistyö – näihin kiteytyy niin suurten kuin pienten yritysten vastuullisuustyö lähivuosina

Yritysten toimintakenttä on valtavassa muutoksessa. Vaikka jatkuvasti lisääntyvä ja kiristyvä kestävyyssääntely ei välttämättä suoraan koske pieniä ja keskisuuria yrityksiä, välillisesti pankkien ja rahoittajien kautta sekä osana arvoketjuja vaikutuksilta ei voi välttyä. Pellervo järjesti 18.1. tilaisuuden, jossa keskusteltiin siitä mitä pk-yritykset voivat odottaa ja miten niiden tulisi toimia jo nyt ja erityisesti tulevaisuudessa, jotta niiden toimintaedellytykset markkinoilla säilyvät

24.1.2024

LPOnet digipalveluosuuskunnalle on myönnetty Avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt koko Itä-Uudellamaalla toimivalle asiakasomisteiselle LPOnet Osk:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Paikallisena asiakasomisteisena digipalveluoperaattorina tuomme missiomme mukaisesti lisää elinvoimaa Itä-uusmaalaisille asukkaille ja yrityksille. Kotimaisuudesta viestivä Avainlippu-tunnus on meille tärkeä tapa konkretisoida kuinka vastuullinen, asiakaslähtöinen ja pitkäjänteinen toimintatapamme on.

11.1.2024

Blogit

Maailman onnellisin kansa on kompromissihakuinen

Maailman onnellisin kansa elää keskellä työmarkkinakiistaa. Samaan aikaan maan hallitus valmistautuu huhtikuun kehysriiheen tekemään päätöksiä julkisen talouden sopeutuksesta.   Molempiin liittyy jännitteinen omien lähtökohtien kautta asiaan lähestyminen. Toki keskustelua ja näkemyksiä pitää olla sekä omaa kantaa puolustettava. Jossain vaiheessa keskustelun osapuolten on kuitenkin syytä pysähtyä ja katsoa kokonaisuutta etäämmältä. Kompromissin hakeminen ei ole heikkoutta vaan

22.3.2024

Yritysvastuudirektiivin loppusuora

EU:ssa valmistelussa oleva yritysvastuudirektiivin valmisteluvaiheessa ovat erilaiset tavoitteet ottaneet yhteen ja nyt päätöksenteon kriittisellä hetkellä nähdään loppuhuipennus. Suomen hallituksen päätös olla äänestämättä direktiivin puolesta EU:n neuvostossa on herättänyt keskustelua myös kotimaassa. Yritysten vastuullisuudesta on tullut arkipäivää ja yritysvastuusääntely ei ole uusi ilmiö EU-tasolla ja kansallisesti. Tämä osoittaa, että emme elä ”villissä lännessä” sääntelyn osalta. Pikemminkin

16.2.2024

Osuustoiminnan arvot muuttuvat teoiksi

Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.

16.1.2024

Videot

Webinaaritallenne: Onko hinnalla väliä – myyttekö tehokkaasti? (45 min)

5.12. järjestetyssä webinaarissa keskusteltiin hinnoittelusta pienosuuskunnassa ja hieman myös myynnistä. Mitkä asiat vaikuttavat hintaan ja mitä kannattaa pyytää? Kuka hinnan päättää ja myynnin  tekee? Miten hinnoittelu vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen? Webinaarin vetää Yritysneuvonnan kehittämispäällikkö Jarmo Hänninen ja mukana keskustelemassa ovat Mediakunta osk:n Hanna Kokkonen ja Osuuskunta Värkkäyksen Pia Reipas

8.12.2023

Pellervon Aamu -tallenne: Arvon matka pörssiin (42 min)

Pohjalainen sijoitusosuuskunta Arvo pääsi kilisyttämään Nasdaq Helsingin pörssikelloa 20. kesäkuuta merkiksi siitä, että kaupankäynti osuuskunnan osuuksilla alkoi.

26.10.2023

Ikilomalla-tubekanavalla pohditaan osuuskuntien merkitystä arjessa

Toinen vuosi Pellervon #OsuuskuntaElämää-kampanjaa eli somevaikuttajien kanssa tehtyä yhteistyötä alkaa olla loppusuoralla.  Sarjan toiseksi viimeisenä julkaisuna ilmestyi kotkalaisten Titta ja Thomas Halloranin perhekanava Ikilomalla Youtubessa 17 minuutin ”meidän päivämme” -video.   Siinä pohditaan arkipäivän hyörinän keskellä, mitä ne osuuskunnat oikein ovat ja miten ne vaikuttavat. Muun muassa duploukkojen ja -akkojen suulla selvitetyt asiat hahmottuvat asiaa tuntemattomillekin

6.10.2023

Uutiskirjeet

Uutiskirje 24.8. Pellervo osuuskuntien asialla

Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on nostaa yrittäjyyden ja omistajuuden arvostusta ja vahvistaa yritysten kasvua tukevaa elinkeinopolitiikkaa.   Pellervon tehtävänä on vaikuttaa, että päätöksenteko on osuuskuntien toimintaedellytyksiä edistävää. Kyse on myös yhteiskunnan kokonaisedusta. Väestön ikääntyminen, kasvava julkinen velka ja pula osaavasta työvoimasta haastavat Suomen taloutta ja tulevaisuutta. Suomi tarvitsee pitkäjänteisesti toimivia osuustoiminnallisia yrityksiä, jotka ovat osa suomalaisten

24.8.2023

Lukuvinkkejä elokuun iloksi

Tiesithän, että OT-lehti on talousmedia osuustoiminnallisten ja keskinäisten yritysten johdolle ja hallinnon jäsenille. Näitä näkökulmia ja perspektiivejä et muualta löydä! Juttuja on paljon myös verkossa. Lehden omilta sivuilta voit perehtyä muun muassa isoon määrään yritysanalyysejä ja toimialavertailuja, joiden kirjoittajina on osuuskuntien eritysluonnetta syvällisesti ymmärtäviä taloustutkijoita. Akateemisista tutkimuksista uusimpana esitellään osuuskaupan hallintoon liittyvä. Pienemmistäkin osuuskunnista kerrotaan

2.8.2023

Uutiskirje 16.6. Toimitusjohtajan terveiset: Uusi hallitus

Kevään ja alkukesän aikana on seurattu Petteri Orpon hallituksen muodostumista. Suomen hallituksen ja osuuskunnan perustamisessa on samoja piirteitä.  

16.6.2023

Tapahtumat

Pellervon Päivä 2024

Pellervon Päivän teemana 2024 on Merkityksellinen muutos. Seminaarilavalla mm. Hannu Krook ja Juha Ruohola, Ilkka Halava, Anu Ubaud, Martin Nordell ja Niklas Jensen-Eriksen. Tilaisuuden juontaa Nina Hirvensalo.

11.04.2024

Pellervon vuosikokous

Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon vuosikokous järjestetään Pellervon Päivän yhteydessä. Vieraspuhujaksi saapuu työministeri Arto Satonen. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille Pellervon Päivän osallistujille. Aamukahvi. Virallinen kokouskutsu on lähetetty jäsenille viikolla 11. Ilmoittautuminen Pellervon Päivän ilmoittautumisen yhteydessä. Valtakirjat pyydetään toimittamaan etukäteen: tiia.pekkarinen@pellervo.fi Kahvitarjoilu 9.30-10.

11.04.2024

Perustaisinko osuuskunnan? -webinaari: Jäsensopimus osuuskunnalle

Oletko kiinnostunut osuuskunnan perustamisesta ja osuustoiminnasta liiketoimintamallina? Tule avoimeen webinaariin mukaan kuulemaan tästä yhteisyrittäjyyteen perustuvasta yrittämisen muodosta! Mitä osuuskunnan jäsensopimuksessa tulee ottaa huomioon? PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja OTM Pauli Keränen valottaa teemaa ja kertoo pian julkaistavasta mallijäsensopimuksesta. Loppuun on varattu aikaa kysymyksille niin osuuskunnan jäsensopimukseen kuin muihin osuuskunnan perustamiseen liittyviä asioita koskien. Tervetuloa mukaan!   YouTube-kanavaltamme löytyy

15.04.2024