Uutiset
Viestintäkampanjalla osuustoiminta tunnetummaksi
Vuosi 2025 on YK:n osuustoiminnan vuosi. Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoisuutta osuuskunnista ja niiden roolista yhteistä hyvinvointia lisäävinä talouden toimijoina.
Järjestö
Osuuskuntien nuoret vaikuttajat – koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
Valtiollisten kunniamerkkien hakuaika on nyt
Jäsenyritykset voivat hakea itsenäisyyspäivänä jaettevia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä Pellervon kautta. Tällaisen kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen mukaan huomattavia siviili- tai sotilaallisia ansioita. Hakeminen tapahtuu postitse, lomakkeet voi ladata sivun alalaidasta. Materiaalin viimeinen lähetyspäivä on torstaina
Tapahtumat
Osuuskuntien nuoret vaikuttajat – koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
Vastuullisuus
S-ryhmän Yhteishyvä palkittu yhtenä vuoden parhaimmista kestävän kehityksen sitoumuksista
S-ryhmän oma media Yhteishyvä on sitoutunut edistämään terveellisempää ruokavaliota, ja arkiruokareseptit noudattavat suomalaisia ravitsemussuosituksia. Kestävän kehityksen toimikunta palkitsi Yhteishyvän yhtenä vuoden parhaimmista kestävän kehityksen sitoumuksista. Yhteishyvän reseptejä luetaan yli miljoona kertaa kuukaudessa.
LPOnetille myönnetty ympäristösertifikaatti – vastuullisuus on konkreettisia arjen tekoja
Vuoden 2023 aikana LPOnet on ottanut käyttöön Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän, jonka avulla voi toteuttaa systemaattisesti ympäristövastuullisuutta ja seurata tavoitteiden toteutumista. Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. LPOnet ei kuitenkaan ole rajoittanut vastuullisuusohjelmaansa ainoastaan ympäristöohjelmaan, vaan on sisällyttänyt mukaan myös sosiaalisen sekä taloudellisen vastuullisuuden osa-alueet.
Metsä Group tekee tehdasalueilleen biodiversiteettisuunnitelmat – ensimmäinen kohde Kemissä
Metsä Group vahvistaa luonnon monimuotoisuutta omistamillaan maa-alueilla Kemissä. Yli 650 hehtaarin laajuinen alue käsittää Metsä Groupin tehdasalueen ja maita Kemin kaupunkiympäristössä. Metsä Groupilla on Kemissä rakenteilla oleva biotuotetehdas ja kartonkitehdas. Metsä Groupin tavoitteena on lisätä alueellista biodiversiteettiä kaikilla tehdaspaikkakunnilla, joita on yli 20 eri puolilla Eurooppaa.
Blogit
Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana
Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.
Videot
Pellervon Aamun tallenne: Osuuskunnat sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina
Tallenne 7.4. lähetetystä webinaarista. Miten osuuskunnat voivat vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteisiin? Entä millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat alan ammattilaisille ja hyvinvointialueille? Mukana: Katso myös OT-lehden artikkeli: