Uutiset
Eurooppalainen osuustoimintainnovaatio-kilpailu käynnissä
Euroopan maatalousosuustoimintajärjestö Cogeca hakee jälleen eurooppalaisia osuuskuntainnovaatioita maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen aloilta. Pellervon jäsenillä on mahdollisuus osallistua kilpailuun. Vuoden 2025 YK:n kansainvälinen osuustoimintavuosi toimii kuudennen palkintokierroksen lähtölaukauksena. Tänä vuonna haetaan erityisesti kestävyyteen perustuvaa innovaatiota, sillä uusien markkinoiden, tuotteiden, palvelujen tai prosessien luominen taloudellisten, sosiaalisten tai ympäristötavoitteiden ohjaamana on nykyisessä markkina- ja poliittisessa tilanteessa erityisen
Järjestö

Osuuskuntien nuoret vaikuttajat – koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
Tapahtumat

Vastuullisuus
Luontojalanjälkilaskenta tarkentuu – S-ryhmä laski valmisruokien luontojalanjäljen
S-ryhmä ja Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat koeponnistaneet luontojalanjälkilaskentaa myös yksittäisten tuotteiden tasolle selvittämällä Kotimaista-tuotesarjan valmisruokien luontovaikutuksia. Luontojalanjälkimittarin odotetaan valtavirtaistuvan myös yritysmaailmassa.
Blogit
Tutustumassa Gardajärven ympäristön yritysten yhteistoimintaan
Olen tällä viikolla Joroisten lukio Osuuskunta Eihvelin kanssa Gardajärven ympäristöön ja sen yrityksiin tutustumassa. Pääpainona on osuuskunnat, mutta käymme myös muutamassa perheyrityksessä, sekä erikoisuuten osuuskunnan pyörittämään kouluun Arcon kylässä.
Kasvisruuat uusi trendi
Ruokakauppaan kuuluu kummia. S-ryhmän Antti Oksan mukaan kasvikset ovat nyt kaikkein nopeimmin kasvava ruokakulutustrendi (IL 30.9.). Saman kaupparyhmän Ilkka Alarotu sanoo asian vielä suoremmin: suomalainen härkäpaputuote on ohittanut porsaan sisäfileet ja lähentelee karjalanpaistilihojen myyntiä (MT 29.9.). Puoli vuotta sitten juuri kukaan ei tiennyt mitään nyhtökaurasta tai härkäpapugranolasta. Nyt ne ovat koko kansan huulilla. Toimistojen kahvituvissa
Karilta irti – Ehdolle osuuskunnan hallintoon?
Monessa osuuskunnassa mietitään tänäkin syksynä hallinnon valintoja. Sopivista ja pätevistä ehdokkaista voi olla pula. Osuuskunnan päättäjien kannattaa kysyä, onko ongelma osin itse aiheutettu?
Videot
Pellervon Aamun tallenne: Osuuskunnat sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina
Tallenne 7.4. lähetetystä webinaarista. Miten osuuskunnat voivat vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteisiin? Entä millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat alan ammattilaisille ja hyvinvointialueille? Mukana: Katso myös OT-lehden artikkeli: