Uutiset
Eurooppalainen osuustoimintainnovaatio-kilpailu käynnissä
Euroopan maatalousosuustoimintajärjestö Cogeca hakee jälleen eurooppalaisia osuuskuntainnovaatioita maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen aloilta. Pellervon jäsenillä on mahdollisuus osallistua kilpailuun. Vuoden 2025 YK:n kansainvälinen osuustoimintavuosi toimii kuudennen palkintokierroksen lähtölaukauksena. Tänä vuonna haetaan erityisesti kestävyyteen perustuvaa innovaatiota, sillä uusien markkinoiden, tuotteiden, palvelujen tai prosessien luominen taloudellisten, sosiaalisten tai ympäristötavoitteiden ohjaamana on nykyisessä markkina- ja poliittisessa tilanteessa erityisen
Järjestö

Osuuskuntien nuoret vaikuttajat – koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
Tapahtumat

Vastuullisuus
Luontojalanjälkilaskenta tarkentuu – S-ryhmä laski valmisruokien luontojalanjäljen
S-ryhmä ja Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat koeponnistaneet luontojalanjälkilaskentaa myös yksittäisten tuotteiden tasolle selvittämällä Kotimaista-tuotesarjan valmisruokien luontovaikutuksia. Luontojalanjälkimittarin odotetaan valtavirtaistuvan myös yritysmaailmassa.
Blogit
Tuottajaosuuskunnan pitää tuottaa jäsenarvoa
Tuottajaosuuskunnilla ja niiden pääosin omistamilla osakeyhtiöillä on yksi selkeä etu muihin yrityksiin verrattuna: markkinoilta saatu raha jää osuuskuntaan ja sen jäsenille.
Mitä Tiimiakatemialla oppii?
”Tiimiakatemialla ulos putkahtelevat yrittäjäopiskelijat oppivat melko monipuolisesti liiketoiminnan eri osa-alueita, sekä moni tietysti erikoistuu tekemällä hänelle kiinnostavimman alueen hommia, josta aikoo uraa lähteä luomaan”, kertoo valmistuva tiimyrittäjä Heikki Martikainen blogisarjansa neljännessä ja viimeissä osassa.
Osuustoimintablogissa: Tulevaisuuden näkymät
Tiimiyrittäjä Heikki Martikaisen blogikirjoitussarja jatkuu valmistuvien tiimiakatemialaisten tulevaisuudennäkymiä tutkaavalla kirjoituksella.
Videot
Pellervon Aamun tallenne: Osuuskunnat sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina
Tallenne 7.4. lähetetystä webinaarista. Miten osuuskunnat voivat vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteisiin? Entä millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat alan ammattilaisille ja hyvinvointialueille? Mukana: Katso myös OT-lehden artikkeli: