Vastuullisen osuustoimintayrityksen tulisi edistää kunnianhimoista yritysvastuulainsäädäntöä

Jo vuosikymmenien ajan johtamistutkijat ja konsultit ovat luoneet erilaisia teorioita, jotka esittävät, että kestävä talous voidaan saavuttaa win-win strategioilla eli sellaisilla, jotka luovat sekä voittoa omistajille että samalla ratkaisevat ekologisia ja sosiaalisia ongelmia. Tällaisten teorioiden viehätysvoima on helppo ymmärtää, koska ne eivät vaadi radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia. Ne perustuvat ajatukselle, että yritysten johto ymmärtää, että sosiaalinen ja ekologinen kestävyys ovat edellytyksiä pitkän tähtäimen taloudelliselle menestykselle. Näin ollen poliittisten päättäjienkään ei tarvitse ryhtyä hankaliin lainsäädäntöprosesseihin, vaan he voivat ulkoistaa ongelmat markkinoiden näkymättömän käden hoidettaviksi.

Vastuullinen toiminta ei aina ole taloudellisesti kannattavaa

Tällaiset win-win teoriat on kuitenkin empiirisesti pitkälti osoittautuneet toimimattomiksi, mihin on ainakin kaksi mahdollista syytä. Ensiksi on monia ympäristöongelmia, joista ei helposti voi luoda voitollista liiketoimintaa. Esimerkiksi luonnon elinkirjon ylläpitämisestä on vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä liiketoimintamallia, joka tuottaisi suurille yrityksille riittävää kasvua tai voittoa. Kirjallisuudesta löytyy kyllä malleja siitä, miten luonnon monimuotoisuutta voi vaalia samaan aikaan, kun tehdään kestävää liiketoimintaa. Tällaiset liiketoimintamallit kuitenkin yleensä perustuvat hitaasti syntyviin paikallisiin ratkaisuihin, eivätkä ne näin sovellu suurpääoman tuottotavoitteiden airuiksi.

Toiseksi, vaikka win-win -mahdollisuus olisikin luotavissa, uudet liiketoimintamallit eivät välttämättä tuota riittävän suurta voittoa riittävän nopeasti. Näin ollen vastuullistenkin yritysten uudet avaukset saatetaan lakkauttaa, kun kohdataan merkittäviä vastoinkäymisiä tai jos liiketoiminta yleisesti joutuu vastatuuleen.

Osuuskunnat muutoksen airueina

Miten edellä mainittu sitten liittyy osuustoimintaan? Osuustoiminnalle tyypillinen kärsivällinen pääoma mahdollistaa yhteiskunnallisesti hyödylliset liiketoimintamallit, jotka eivät ole suurpääomalle kiinnostavia. Esimerkiksi tästä käyvät hyvin autojenjakopalvelut, joita on mahdollista pyörittää voitollisesti, mutta ei kovin suurilla marginaaleilla. Tästä syystä kentältä löytyy paljon osuuskuntia, esimerkiksi sveitsiläinen Mobility carsharing, joka on vanhin kaupallinen autojenjakopalvelu.

Kuitenkin myös osuustoimintaa koskee se, että jotkut ympäristöongelmat ovat ristiriitaisia lyhyen aikavälin taloudellisen tuloksen kanssa. Niitä ei näin ollen voi ratkaista win-win -strategioilla. Tämä korostaa lainsäädännön merkitystä, koska sen kautta voidaan luoda laajalti eri teollisuuden toimijoita koskevia sääntöjä. Näin voidaan varmistaa, että vastuuttomuudesta rangaistaan, mikä ohjaa teollisuudenaloja vastuulliseen suuntaan.

Todellista kestävyyttä ei voida saavuttaa ilman sääntelyä

Osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden olisi hyvä pohtia omaa näkemystään sosiaalisia- ja ympäristöongelmia koskevasta lainsäädännöstä. Monet ympäristöongelmat vaativat akuutteja ja laajoja toimia, jotka ovat monen teollisuudenalan kannalta ainakin lyhyellä tähtäimellä epämiellyttäviä. Hyvänä esimerkkinä vaadittujen toimien mittasuhteista toimii ilmastonmuutokseen liittyvät päästötavoitteet. Koronavuonna 2020 lukuisten teollisuussektoreiden sakatessa tai pysähtyessä globaalit ilmastopäästöt vähenivät 6,4 prosentilla. Kuitenkin, jotta Pariisin sopimuksessa tavoitteeksi asetettu 1,5 asteen lämpötilan nousu esiteolliseen aikakauteen verrattuna saavutettaisiin, se vaatisi päästöjen vuosittaista 7,6 % pudotusta seuraavan vuosikymmenen ajan. Tällaisiin tavoitteisiin ei voida päästä vapaaehtoisilla toimilla, vaan ne vaativat toteutuakseen lainsäädäntöä.

Lainsäädäntöön liittyen on ollut ilahduttavaa nähdä osuustoimijoita esimerkiksi Finnwatchin yritysvastuulakia ajavassa kampanjassa. Yritysvastuulaki onkin nyt etenemässä EU-tasolla. Jos ja kun osuustoiminta halutaan nähdä vastuullisuuden airuena olisi tavoiteltavaa, että osuustoiminnalliset yritykset edunvalvonnassa ja kansalaiskeskustelussa kannattaisivat laajalti ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen tähtäävää lainsäädäntöä. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa kansallinen yritysvastuulaki, joka on EU:n säätämää lakia kunnianhimoisempi ja kattavampi.

Lainsäädännön korostamisesta huolimatta myös osuuskuntien oman toiminnan ja tuotantoketjun vastuullisuuden parantamiseen tähtäävät toimet ovat tärkeitä. Valitettavasti se ei riitä uhkaavien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Vastuullisten osuustoiminnallisten yritysten olisikin hyvä nähdä itsensä myös poliittisina toimijoina, jotka osallistuvat kestävyysongelmien ratkaisuun myös lainsäädäntöön vaikuttamalla.

Taneli Vaskelainen

Kirjoittaja on Helsingin yliopistolla kestävää taloutta ja osuustoimintaa tutkiva yliopistotutkija ja kauppatieteiden tohtori.


Jaa artikkeli

Lue myös

Yhteisöexit – Mitä jos perustajat myisivät alustansa käyttäjille?

Maailmalla on esimerkkejä yrityksistä, joiden valtava menestys on tapahtunut asiakasomisteiseksi muuttumisen myötä. Voi olla että ilmiö yleistyy. Ajatuksen ympärille onkin muodostunut muutama vuosi sitten käynnistynyt “yhteisöexit” (exit to community) liike joka pyrkii tekemään tämänkaltaisista omistajanvaihdoksista suositumpia, etenkin teknologiayhtiöiden perustajien parissa. Sen lisäksi että yhteisöexit voisi olla ratkaisu moniin teknologiayhtiöiden ongelmiin, jotka kumpuavat niiden perinteisesti osakeyhtiömuotoisesta omistusmallista, se voisi myös ratkaista haasteita, jotka liittyvät osuuskuntamuotoisten yhtiöiden perustamiseen toimialoille, joilla ne ovat perinteisesti olleet harvinaisia.

Yritysten luotava nyt strategioita, joilla ei tähdätä jatkuvaan kasvuun

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on alettu yhä laajemmin keskustella siitä, miten jatkuva kasvu ei ole enää mahdollista yrityksillekään. Uudehko ajattelutapa on nDegrowth-talous, josta on käytetty suomennoksia kuten kohtuutalous, ei-kasvu tai negatiivinen kasvu. Se tarkoittaa vapaaehtoista talouden koon rajoittamista, ympäristön ja luonnonvarojen talouskasvulle asettamien rajojen tunnistamista ja pyrkimystä pois sokeasta uskosta talouskasvun ja hyvinvoinnin yhteyteen.