Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos on julkaissut osuuskunnille uuden palvelualustan, joka luo kasvumahdollisuuksia uudelle työlle ja yritystoiminnalle.
Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvosto on valinnut 2.11.2016 pidetyssä kokouksessa osuuskunnan hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2017 alkaen maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi, Jussi Linnarannan.
OP ryhmä ilmoitti haluavansa olla varmistamassa Suomen pitkän aikavälin menestystä osallistumalla käynnissä olevaan yliopistojen varainhankintakampanjaan 6,3 miljoonaan euron lahjoituskokonaisuudella.
Mikkelin yliopistokeskukseen on suunnitteilla kaksi uutta Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) professuuria ja näiden tutkimusryhmää. Uudet professuurit liittyvät osuustoimintaan sekä pk-yritysten kasvuyrittäjyyteen ja kansainvälistymiseen.
Kansainvälisen osuuskuntaverkoston AgriCordin puheenjohtaja Jean-François Isambert vieraili Suomessa
Maapallon väestön lisääntyessä, keskiluokan kasvaessa ja sen myötä ruokatottumusten muuttuessa ruoantuotannon tulee tehostua ja maatalouden kehitystä tukea niin varakkaammissa länsimaissa kuin kehitysmaissa. Suomessa ensimmäistä kertaa vieraillut Isambert muistutti viljelijäjärjestöjen olevan avainasemassa globaalin ruokaturvakysymyksen ratkaisemisessa.
YTM Timo Niskasen väitteli 22.10. aiheesta ”EU-sääntely osuuskunnan itsemääräämisoikeuden rajoittajana. Paikallisosuuspankit yhteistyöryhmästä yhteenliittymiin” Itä-Suomen yliopistossa sosiaalipolitiikan alalta. Vastaväittäjänä toimi professori (emer.) Tapani Köppä Helsingin yliopistosta ja kustoksena emeritusprofessori Juhani Laurinkari (emer.) Itä-Suomen yliopistosta.
Varainhoitoyhtiö FIM neuvottelee useiden sijoittajien kanssa rahoituksesta hankkeelle, joka tähtää tuhansien maahanmuuttajien työllistämiseen. Ensimmäisenä mukaan hankkeeseen on lähdössä SOK, joka sijoittaa siihen miljoona euroa.
Opintomatkalla Joroisten lukion osuuskunta Eihvelin kanssa Gardajärven ympäristöön kävimme tutustumassa osuuskuntamuotoisesti järjestettyyn Garda Scuola -kouluun.
Juuri ilmestyneen Osuustoiminta-lehden teemana on sote-uudistus 2019 ja osuustoiminta.
Maamme menestys perinteisissä kilpalajeissa on viime vuosina ollut laihanlainen. Nokian jälkeen yrityssarjan kärkipaikoille ei ole ollut asiaa. On yksi ranking, jossa Suomi menestyy. Osuuskuntamme ovat kovaa valuuttaa maailmantilastossa.
Maamme menestys perinteisissä kilpalajeissa on viime vuosina ollut laihanlainen. Nokian jälkeen yrityssarjan kärkipaikoille ei ole ollut asiaa. On yksi ranking, jossa Suomi menestyy. Osuuskuntamme ovat kovaa valuuttaa maailmantilastossa.
YTM Timo Niskasen sosiaalipolitiikan alan väitöskirja ”EU-sääntely osuuskunnan itsemääräämisoikeuden rajoittajana. Paikallisosuuspankit yhteistyöryhmästä yhteenliittymiin” tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.
Ylöjärveläiselle Osuuskunta Taidokkaille on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeus. Osuuskunta Taidokkaat on työosuuskunta, joka tuottaa monipuolisia palveluita kotitalouksille, yrityksille ja julkisille organisaatioille. Yhteiskunnallinen yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia haasteita ja ne käyttävät myös vähintään puolet voitostaan tähän. Tärkeää on myös toiminnan avoimuus ja vastuullisuus – näillä yrityksillä on arvot
Kansainvälinen osuustoimintaliitto julkaisi nyt viidettä kertaa World Co-operative Monitor:in (WCM), joka analysoi jälleen maailman suurimpien osuustoiminnallisten yritysten talouslukuja.
Olen tällä viikolla Joroisten lukio Osuuskunta Eihvelin kanssa Gardajärven ympäristöön ja sen yrityksiin tutustumassa. Pääpainona on osuuskunnat, mutta käymme myös muutamassa perheyrityksessä, sekä erikoisuuten osuuskunnan pyörittämään kouluun Arcon kylässä.
Tuotammeko yhä maailman laadukkainta bulkkia? Mistä löytyvät tulevaisuuden menestystuotteet, joista kuluttaja on valmis maksamaan? Tule mukaan ruokaforumiin, jossa on paljon sisältöä tiiviissä paketissa.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tiedotti, että se on päättänytt Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) kanta-asiakasjärjestelmää tarkastelevan selvityksen. Selvityksessä ei ole saatu kilpailun rajoittumisesta näyttöä, jonka perusteella selvitystä olisi ollut syytä jatkaa.
Opetushallituksen Ammatillisen koulutuksen parhaat käytännöt -kilpailuun ilmoitettiin 151 ehdotusta, joista viisi nousi palkinnoille. Kiipulan ”Tiimioppiminen tiimiyrittäjänä – osuuskunta oppimisen ympäristönä ammatillisessa erityisopetuksessa” oli yksi näistä.
”Toimistojen kahvituvissa kiistellään, pitääkö kasvispihvejä terästää basilikalla vai ei. Miten tässä näin on käynyt”, kysytään Pellervon osuustoimintajohtajan Kari Huhtalan blogitekstissä.
Ruokakauppaan kuuluu kummia. S-ryhmän Antti Oksan mukaan kasvikset ovat nyt kaikkein nopeimmin kasvava ruokakulutustrendi (IL 30.9.). Saman kaupparyhmän Ilkka Alarotu sanoo asian vielä suoremmin: suomalainen härkäpaputuote on ohittanut porsaan sisäfileet ja lähentelee karjalanpaistilihojen myyntiä (MT 29.9.). Puoli vuotta sitten juuri kukaan ei tiennyt mitään nyhtökaurasta tai härkäpapugranolasta. Nyt ne ovat koko kansan huulilla. Toimistojen kahvituvissa