Kansalaislähtöinen sosiaalipolitiikka kilpailuvaltiossa -kirja julkaistiin: Yhteisötalous on kolmas tie

Professori (emeritus) Juhani Laurinkarin Kansalaislähtöinen sosiaalipolitiikka kilpailuvaltiossa -teoksen julkistamistilaisuus pidettiin verkossa 26.maaliskuuta.

Yhteisötalous on keino turvata kansalaisten taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Kyse ei ole vain markkinalähtöisestä toiminnasta vaan siitä, että kaikista kansalaisista tulee pitää huolta. Lähtökohtana on kuitenkin kansalaisten oma aktiivisuus, ei valtio-ohjattu toiminta. Tätä sosiaalipolitiikan teemaa käsittelee Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Juhani Laurinkari uudessa kirjassaan.

”Yhteisötalous perustuu kansalaisten joukko-organisoitumiseen yhteisiin päämääriin niin, että ohjausvalta on heillä itsellään moninaisten yksityisoikeudellisten organisaatioiden kautta”, Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu totesi julkistamistilaisuudessa.

Laurinkari käsittelee kirjassa mm. seuraavia teemoja: Hyvinvointivaltion muutokset kilpailutalouden oloissa, kansaislähtöisyys ja osallistumismahdollisuudet hyvinvointiyhteiskunnan keskeisinä arvoa, osuustoiminta sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajana, järjestöt ja yhdistykset tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden edistäjinä ja keskinäiset yhtiöt vakuutustoiminnan harjoittajina. Lopuksi hän pohtii myös yhteisötaloutta ekologisesti kestävänä toimintana.

Kirjan ovat julkaisseet yhdessä Ajatuspaja Kompassi ja Osuustoimintakeskus Pellervo ry.

Teosta voi lukea verkkokirjana ja pdf-versiona.

Yksittäiskappaleen painettua kirjaa voi tilata maksutta Pellervon verkkokaupasta.

Tilaisuuden puheenvuorot (pdf)

Avaus, toimitusjohtaja Sami Karhu, Osuustoimintakeskus Pellervo

Alustus ja kirjan esittely, professori Juhani Laurinkari

Arviointipuheenvuoro  ja esitysdiat, yliopistonlehtori Veli-Matti Poutanen, Itä-Suomen yliopisto

Kommenttipuheenvuoro, kansanedustaja Jari Koskela

Kommenttipuheenvuoro, toiminnanjohtaja Tapio Luoma-aho, Ajatuspaja Kompassi

Tilaisuuden tallenne:


https://youtu.be/WRSLy_HqlzE?t=33

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje