Osuuspankit kutsuvat omistaja-asiakkaitaan valitsemaan vastuullisuustekoja

Osuuspankin perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaidensa ja toimintaympäristönsä kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia sekä turvallisuutta. Lokakuussa OP kutsuu omistaja-asiakkaat vaikuttamaan osuuspankkien vastuullisuustekojen valintaan.

OP:n perustehtävästä kumpuavaa vastuullisuustyötä halutaan kehittää tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Osana omistaja-asiakasohjelmaansa OP kutsuu ensimmäistä kertaa omistaja-asiakkaansa osallistumaan tulevien vastuullisuustekojen valintaan. OP Mediassa on 4.-31.10. avoinna kyselylomake, jolla voi ottaa kantaa oman osuuspankinvastuullisuustyöhön. Lomake löytyy osoitteesta www.op-media.fi/kaikkien-aikojen-tekoja. Osallistuminen kyselylomakkeen kautta on helppoa eikä se edellytä kirjautumista tai rekisteröitymistä.

– Lähes 120-vuotisen historiansa aikana osuuspankit ovat toimineet asiakkaidensa ja paikkakuntansa parhaaksi. Muutos kohti kestävää tulevaisuutta tehdään yhdessä, ja kutsummekin nyt kaikki kaksi miljoonaa omistaja-asiakastamme vaikuttamaan osuuspankkien tuleviin vastuullisuustekoihin, kertoo OP:n vähittäispankkitoiminnan henkilöasiakkuuksista vastaava johtaja Aki Gynther.

Vuonna 2020 osuuspankit ympäri Suomen mm. tukivat 4500 seniorin digitaitoja Varmuutta verkkoon -digiopastuksilla, opastivat yli 50 000 nuorta taloustaidoissa Taloustaitohankkeen kautta sekä tukivat lähes 290 000 lapsen ja nuoren liikkumista seurayhteistyön ja Hippo-kisojen kautta. Henkilö- ja yritysasiakkaiden taloudellista tilannetta helpotettiin koronakriisin aikana tarjoamalla lyhennysvapaata noin 120 000 henkilöasiakkaalle ja noin 17 500 yritykselle. Koronakriisissä pk-yrityksiä tuettiin myös liiketoiminnan digitalisoimisessa järjestämällä maksuttomia valmennuksia verkkokaupan perustamiseen ja verkkomarkkinointiin. Valmennuksiin osallistui satoja yrityksiä ympäri Suomen.
Jaa artikkeli

Lue myös

Ny arbetslivsprofessur vid Åbo Akademi

Åbo Akademi inrättar en ny arbetslivsprofessur vid Handelshögskolan. Professurens fokus kommer att ligga på hållbart entreprenörskap och kooperation inom små och medelstora företag och glesortsutveckling. Den affilierade professuren möjliggörs genom donationer som tillfallit universitetet genom den statliga motfinansieringskampanjen som avslutades i juni.

Tänä vuonna vietetään jo 100. Kansainvälistä osuustoimintapäivää

Perinteisesti heinäkuun ensimmäisenä lauantaina osuuskunnat eri puolilla maailmaa viettävät kansainvälistä osuustoimintapäivää (#CoopsDay). 2.heinäkuuta 2022 juhlitaan jo 100. kerran. Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n kansainvälistä osuustoimintavuotta, joka toi esiin osuuskuntien ainutlaatuisen panoksen maailman kehittämiseen. Vuoden 2022 osuustoimintapäivän tunnuslause "Osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa" toistaa tutun kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teeman.

Mari Kokko Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi

Elinkeinoministeri Mika Lintilän erityisavustaja Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon ja Pellervo Median uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävissään syyskuun 1. päivä. Päätöksen toimitusjohtajanimityksestä teki Pellervon valtuuskunta kokouksessaan Helsingin Pasilassa tiistaina 28. kesäkuuta.