Uutiset
Viestintäkampanjalla osuustoiminta tunnetummaksi
Vuosi 2025 on YK:n osuustoiminnan vuosi. Teemavuoden tavoitteena on lisätä tietoisuutta osuuskunnista ja niiden roolista yhteistä hyvinvointia lisäävinä talouden toimijoina.
Järjestö
Osuuskuntien nuoret vaikuttajat – koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
Valtiollisten kunniamerkkien hakuaika on nyt
Jäsenyritykset voivat hakea itsenäisyyspäivänä jaettevia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä Pellervon kautta. Tällaisen kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen mukaan huomattavia siviili- tai sotilaallisia ansioita. Hakeminen tapahtuu postitse, lomakkeet voi ladata sivun alalaidasta. Materiaalin viimeinen lähetyspäivä on torstaina
Tapahtumat
Osuuskuntien nuoret vaikuttajat – koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
Vastuullisuus
Osuuskunnille samat mahdollisuudet kuin osakeyhtiöille kestävyysraportoinnissa
Pellervo jätti 8. toukokuuta lausunnon hallituksen esitysluonnokseen kestävyysraportointidirektiivin (CRSD) kansallisesta voimaansaattamisesta.
Järvi-Hämeen Osuuspankki lahjoittaa 30 000 euroa 30 vuotta täyttävälle Päijänteen kansallispuistolle
Järvi-Hämeen Osuuspankki muistaa 30 vuotta täyttävää Päijänteen kansallispuistoa merkittävällä lahjoituksella, joka on osoitettu kansallispuiston maastopalvelujen kehittämiseen. Lahjoituksen avulla rakennetaan suojaa tarjoavat taukokatokset Kelventeen harjusaaren Karhunkämmenen sekä Lietsaaren retkisatamiin.
Blogit
Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana
Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.
Videot
Pellervon Aamun tallenne: Osuuskunnat sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina
Tallenne 7.4. lähetetystä webinaarista. Miten osuuskunnat voivat vastata sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteisiin? Entä millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat alan ammattilaisille ja hyvinvointialueille? Mukana: Katso myös OT-lehden artikkeli: