Uutiset

Valtion tukemaa asunto-osuuskuntamallia selvitetään

Valtion tukemaa asunto-osuuskuntamallia selvitetään

24.1.2017

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on nimittänyt Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ylijohtaja Hannu Rossilahden selvityshenkilöksi, joka laatii ehdotuksen sosiaalisen asumisen osuuskuntamallista. Lisäksi ministeri Tiilikainen on asettanut työryhmän arviomaan asuntokannan ja asuinolojen kehittämistä kasvukeskusten ulkopuolella.

Valtiolliset kunniamerkit luovutettiin Jan Lähteelle ja Sami Karhulle

Valtiolliset kunniamerkit luovutettiin Jan Lähteelle ja Sami Karhulle

12.1.2017

Pitkäaikainen elintarviketeollisuuden vaikuttaja Jan Lähde ja Pellervo-Seuran toimitusjohtaja Sami Karhu saivat heille itsenäisyyspäivänä 2016 myönnetyt kunniamerkit 12.1. Pellervossa järjestetyssä luovutustilaisuudessa. Lähde sai Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin ja Karhu Suomen Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.

S-ryhmä halpuuttaa jälleen

9.1.2017

S-ryhmä halpuuttaa 9.1. lähes 900 tuotteen hintaa. Nyt Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Alepoissa laskevat erityisesti kotimaisten kasvisten hinnat. Kasvisten hintojen laskulla S-ryhmä pyrkii mm. nopeampaan kiertoon ja parempaan valikoimaan.

Uusi OT-lehti ilmestyi

Uusi OT-lehti ilmestyi

14.12.2016

OT-lehti 6/2016 ilmestyi teemanaan Osuustoiminta oppimismallina. Numerossa luodaan katsaus yrittäjyyskasvatukseen ja etenkin osuuskuntien käyttöön sen tukena.

Selvitys: työttömyysturva-asiat sujuvat osuuskunnissa

13.12.2016

Työosuuskuntaan ei kannata olla liittymättä sen takia, että pelkää menettävänsä työttömyysturvan, mutta ei myöskään liittyä sillä perusteella, että 7-jäsenisen tai sitä suuremman osuuskunnan jäsenyys loisi automaattisesti työntekijäaseman, ilmenee tuoreesta selvityksestä.

Asunto-osuuskuntamalli vaihtoehdoksi asuntomarkkinoille

30.11.2016

Suomessa vähän käytetty asunto-osuuskuntamalli toisi uusia vaihtoehtoja asuntomarkkinoille, kun haetaan ratkaisuja kohtuuhintaiseen asumiseen kasvukeskuksissa. Pellervon taloustutkimuksen PTT:n RAKLIlle toteuttaman selvityksen mukaan esimerkiksi osuustoiminnalliset organisaatiot voisivat mahdollisesti toteuttaa osuuskunta-asumista.

Blogissa: Karilta irti – Pellervo ja osuustoiminta på svenska

28.11.2016

Pellervo on supisuomalainen nimi ja juontuu Kalevalasta. Sampsa Pellervoinen oli haltija, kylväjä ja maan hedelmällisyyden tuottaja. Ei ihme, että agraarisessa Suomessa valittiin osuustoimintajärjestön nimeksi Pellervo. Mutta mitä tekemistä Pellervolla on ruotsin kielen kanssa?

OPlta uusi sähköautojen leasingpalvelu

28.11.2016

Kulku-palvelu on OPn ensiaskel liikkumisen toimialalla. Palvelu madaltaa kynnystä sähköautoilun aloittamiseen tarjoamalla pääkaupunkiseudun kuluttajille ja pienyrityksille mahdollisuuden sähköautoiluun kuukausihinnalla.

Tilaa uutiskirje