Pellervo-Seuran hallituksen puheenjohtaja, metsäneuvos Martti Asunta on pettynyt hallituksen osuuskuntien verotusta koskevaan esitykseen.
Esityksen mukaan osuuspääoman korosta 25 % olisi veronalaista pääomatuloa tai yritystuloa 2500 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta 85 % pääomatuloa ja veronalaista yritystuloa 75 %.
Pellervo järjestää syksyn alueseminaarin Hämeenlinnan osuusmeijerillä 24.9
LähiTapiola laajentaa toimintaansa terveys- ja hyvinvointipalveluihin. LähiTapiola luo korvaustoimintaan liittyvän valtakunnallisen puhelinpalvelun, jossa terveydenhuollon asiantuntijat ohjaavat asiakkaat oikeaan hoitoon.
Joroisten Osuuspankin on tarkoitus aloittaa vuoden kuluttua syksyllä 2015 omistuksellinen yhteistyö Oma Säästöpankki oy:n kanssa. Se kuuluu nykyisin POP-Pankki -ryhmään.
PI-johtamiskoulu järjestää 29.9. Miten mediassa voi menestyä? -miniseminaarin. Tilaisuus pyrkii luomaan tutkakuvaa mediavaikuttamisesta. Erilaisia näkökulmia mediaan ja kriisiviestintään valottavat mediavaikuttaja Mikael Pentikäinen, viestintäkonsultti Harri Saukkomaa sekä Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen.
Jo 60 000 OP-Pohjola-ryhmän asiakasomistajaa on merkinnyt osuuspankkien Tuotto-osuuksia. Syyskuun alussa osuuspankkien Tuotto-osuuksien myynti ylitti miljardin euron rajan. Tuotto-osuus on OP-Pohjola-ryhmän asiakasomistajien tapa sijoittaa omaan osuuspankkiinsa.
Tampereen yliopiston kauppatieteiden ja Pellervon yhteinen tulevaisuus- ja innovaatioareena järjestettiin Tampereen yliopistolla 3.9. Tilaisuudessa keskusteltiin mm. osuustoiminnan tulevaisuuden mahdollisuuksista ja kilpailueduista. Pääpuheenvuoron tilaisuudessa piti Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan.
Uusi osuuskunta – Tekijöiden liike -kirja esittelee osuuskunnat vaihtoehtona, jossa työtä tehdään ihmisten tarpeita eikä sijoittajien voittoja varten.
Osuustoiminta-lehden erikoisnumero osuustoiminnan vuosikirja julkaistiin. Numero tarkastelee 2013 vuoden osuustoimintaa lukujen valossa. Samalla ilmestyi myös Osuustoiminnan yhteiskuntavastuu 2014 -teema.
Osuustoiminta-lehden osuuskauppavertailussa jaetun ensimmäisen sijan nappasivat ylivoimaisesti PKO Pohjois-Karjalasta ja jo neljäntenä vuonna peräkkäin PKO:n naapuri Eekoo Etelä-Karjalasta.
OP-Pohjola-ryhmä, Metsä Group ja Valio olivat ylitse muiden 2013-14, selviää Osuustoiminnan Vuosikirjan 2014 analyyseistä.
Osuustoiminta-lehden lehdistötiedote Osuuspankkien, SOK:n sekä puhelin- ja sähköosuuskuntien näkymistä.
Ruralia-instituutin verkkopedagogi Pekka Hytinkoski kertoo osuustoimintablogissa Helsingissä järjestetystä kansainvälisestä Co-operative Enterprise Law -kurssista.
Copa-Cogeca varoittaa, että EU komission hedelmä- ja vihannessektorille antama tukipaketti ei riitä korvaamaan tulonmenetyksiä. Lisäksi tukea tarvitsevat myös muut, erityisesti maitoala.
Pellervon hallituksen varapuheenjohtajan Tiina Linnainmaan 50-vuotis syntymäpäiviä vietettiin Hämeenkyrössä Koskilinnassa.
Pellervon ja Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun yhteinen tulevaisuusareena keskittyy osuustoimintaan, asiakasomisteisuuteen ja joukkorahoitukseen.
Helsinki Summer School (HSS)-kesäkoulu toteutettiin myös tänä vuonna Helsingin yliopiston, Hankenin ja Aalto-yliopiston yhteistyönä 5-21.8.2014. Kesäkoulun tarkoituksena on esitellä edellä mainittujen yliopistojen erikoisosaamista, siis poikkeuksellisia opetussisältöjä hyvää opetusta myöskään unohtamatta.
Sami Karhu pohtii Pellervon osuustoimintablogissa osuustoiminnan ja perheyrittäjyyden yhtymäkohtia.