Uusi osuuskunta – Tekijöiden liike -kirja esittelee osuuskunnat vaihtoehtona, jossa työtä tehdään ihmisten tarpeita eikä sijoittajien voittoja varten.
Uutiset
Osuustoiminta-lehden erikoisnumero osuustoiminnan vuosikirja julkaistiin. Numero tarkastelee 2013 vuoden osuustoimintaa lukujen valossa. Samalla ilmestyi myös Osuustoiminnan yhteiskuntavastuu 2014 -teema.
Copa-Cogeca varoittaa, että EU komission hedelmä- ja vihannessektorille antama tukipaketti ei riitä korvaamaan tulonmenetyksiä. Lisäksi tukea tarvitsevat myös muut, erityisesti maitoala.
Pellervon ja Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun yhteinen tulevaisuusareena keskittyy osuustoimintaan, asiakasomisteisuuteen ja joukkorahoitukseen.
Heikki Toivasen kirjoittama ja Maija Kotamäen kuvittama Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja ilmestyi marraskuussa 2013. Nyt kirjasta on valmistunut englanninkielinen painos, joka on tilattavissa Pellervon verkkokaupasta. Käännös tukee osuuskuntien käyttöön nojaavan tiimioppimis-mallin leviämistä kansaivälisesti. Tiimiyrittäjyyteen liittyvä kaverijohtamismalli on kehitetty alunperin Jyväskylän ammattikorkekoulun Tiimiakatemiassa. Mallin kansainvälisestä leviämisestä voi lukea lisää Tiimiakatemia Learning networkin kotisivulta.
Ruokatieto Yhdistys tiedotti tavoista lieventää suomalaisen elintarviketeollisuuden tuotteiden Venäjän vientikiellon vaikutuksia.
Suomalaisistasuustoimintayrityksistä Venäjän 7.8. julkaisemat pakotteet vaikuttavat erityisesti Valioon, jonka viennistä n. puolet suuntaa Venäjälle. Valion Venäjän liikevaihto oli viime vuonna 378 miljoonaa euroa.
Cogeca järjestää yhdessä Wageningen yliopiston kanssa ensimmäistä kertaa koulutuksen tuottajaosuuskuntien johtohenkilöille. Koulutus järjestetään Brysselissä Copa-Cogecan tiloissa 19.-20.tammikuuta 2015.
Kansainvälinen Osuustoimintapäivä 5. heinäkuuta 2014: Osuuskunnat luovat kestävää kehitystä kaikille
Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA haluaa kannustaa osuuskuntia näyttämään miten osuustoiminnallinen yritysmalli rakentaa kestävää kehitystä uudella vuosituhannella.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa alkoi tarjoamaan asiakkailleen terveyspalveluja 11.6, jolloin PK Terveyden toinen lääkärikeskus avautui Kauppakeskus Prismassa Joensuussa.
Markkinaoikeus antoi 26.6.2014 päätöksensä koskien perusmaitojen hinnoittelua Suomessa vuosina 2010-2012. Päätös langettaa Valiolle 70 miljoonan euron seuraamusmaksun.
Munakunta kertoi 17.6 sopineensa liittoutumisesta tanskalaisen kananmuna-alan toimijan Hedegaard Foods A/S:n kanssa. Yhteistyö toteutetaan siten että Munakunta siirtää koko liiketoimintansa perustettavaan yhtiöön Muna Foods Oy:n jonka omistus jakaantuu puoliksi osapuolten kesken.
Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA tarjoaa kahta osuuskuntien yhteistä identiteettiä vahvistavaa työkalua: .coop -domainpäätteen ja Coop-merkin, joka on osuuskuntien yhteinen kansainvälinen tunnus. Nyt tunnusten käyttöönoton helpottamiseksi on luotu englanninkielinen Toolkit-sivusto, joka opastaa tunnusten tehokkaaseen käyttöön. Myös suomalaisilla osuuskunnilla on oikeus hakea molempien tunnusten käyttöä osoitteessa http://identity.coop/. ICA myöntää tunnuksia osuustoiminnallisilla toimijoille ympäri maailman. Toolkitin löydät osoitteesta http://www.domains.coop/co-operative-identity/toolkit/
Metsä Group tiedotti, että Metsä Board Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Mika Joukion.
Hubert Kneusselin väitöskirja Kooperation und Partizipation im Energiesektor Deutschland eli Yhteistyö ja osallistuminen Saksan energiahuollossa -energiaosuuskunnat sosiaalisina liikkeinä väitöskirja hyväksyttiin Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa 9.6. suomalais-saksalaisen tohtorikoulun väitöskirjana.
S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajat saavat Bonusta LähiTapiolan kotitalouksille tarjoamista vakuutuksista kesäkuusta alkaen. Bonusyhteistyö on osa LähiTapiolan ja SOK:n välistä strategista yhteistyötä.
Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA julkaisi vuoden 2013 alussa suunnitelman osuustoiminnan vuosikymmenelle. Nyt siitä on julkaistu suomennos.
”Jotta Euroopan parlamentti voi edistää monipuolista ja kestävää taloudellista kasvua, tulee sen varmistaa, että kaikki yritysmuodot huomioidaan tasapuolisesti. Meidän täytyy tukea osuuskuntiamme”, sanoo Petri Sarvamaa.
Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi 22.5. tutkimuksen Osuustoiminnasta valoa vanhuspalveluihin. Tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko osuustoiminnan avulla ratkaista sosiaali- ja terveyspalveluiden ja erityisesti vanhuspalveluiden kysymyksiä.
Turun Osuuskaupan hallitus valitsi 19.5. TOK:n uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Antti Sippolan.