Pilotointi tehdään Utajärvelle rakennettavassa GeoHouse Älykylässä Pohjois-Pohjanmaalla. Kyseessä on Euroopan ensimmäinen MyDataan pohjautuva tietoturvallinen asuinalue.
Professori Iiro Jussila puhui Pellervon aamussa kokemuksistaan ja havainnoistaa osuustoimintajohtamisesta 2012-2019 professuurinsa aikana.
Atrian tavoitteena on hiilineutraali nautaketju ja hiilitaselaskelmat pihvilihaa tuottavilla emolehmätiloilla kertovat suomalaisen naudanlihan alhaisesta hiilijalanjäljestä.
S-ryhmällä on asennettuna aurinkopaneeleja kaupparyhmän katoille noin 70 000, mikä tekee ryhmästä selvästi Suomen suurimman aurinkosähkön tuottajan.
Periaatteet korostavat vakuutusalan roolia riskienhallinnassa, riskin kantajana sekä sijoittajana ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden edistämisessä.
Pellervon taloustutkimus PTT:n hallitus on valinnut taloustieteilijä, KTT Markus Lahtisen tutkimuslaitoksen uudeksi toimitusjohtajaksi. Talo on Lahtiselle tuttu, sillä hän toimi PTT:n kansantalouden tutkimusryhmän vetäjänä vuoteen 2015 saakka.
Uutiskirjeessä mm. Suomen akatemian rahoittamasta osuustoimintatutkimuksesta, Pellervon vuosikokouksen valinnoista ja Ilkka Uusitalon sote-painotteisesta avauspuheesta.
The Challenges and Prospects of Cooperatives in a Globalizing World -tutkimusprojektissa tarkastellaan laajasti ja poikkitieteellisesti osuustoiminnallisia yrityksiä.
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on puhunut vahvasti osuustoiminnan puolesta lausunnossaan, jonka se on antanut ”Kohti kestävää kulutusta” -EU-strategiasta. Kansainväinen osuustoimintaliitto ICA:ssa iloitaan suuresti tästä saavutuksesta, sillä se antaa aiempaa selvästi paremmat mahdollisuudet ajaa osuuskuntien asiaa eri EU-toimielimissä.
HLJ 25 on PI-johtamiskoulun järjestämä kurssikokonaisuus, joka koostuu asiantuntijaluennoista, teemakeskusteluista sekä työpaja- ja harjoitustehtävistä, joista vastaavat osaamisen ja kokemuksen perusteella valitut asiantuntijat.
Täysin uusina jäseninä Pellervon valtuuskuntaan valittiin Hannu Väänänen, Jaana Reimasto-Heiskanen, Kristian Westerholm, Marjo Kiukkonen ja Jari Hekkala.
Osuuskuntien kautta tarjotut palvelut tuovat uutta työtä sosiaali- ja terveysalan pienillekin yrittäjille ja mahdollistavat parempia palveluja varsinkin syrjäseutujen asukkaille. Koska voiton tavoittelu ei ole osuustoiminnan päätarkoitus, hinnat pystytään pitämään kohtuullisina.
Vietnamilaisilla metsänomistajilla ei yksin ole käytännössä mahdollisuuksia metsänsä sertifiointiin, mutta osuuskunnan kautta kustannukset saadaan jaettua. Uuden kansallisen lainsäädännön ansiosta sertifiointi on nyt mahdollista myös osuuskuntien kaltaisille ryhmille ja niiden liittoumille. Tähän mennessä sertifioidut metsät ovat kuuluneet FSC:n piiriin ja pääasiassa suurille metsänomistajille kuten yrityksille muutamaa rajattua tapausta lukuun ottamatta. ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun tuottajien
LähiTapiola Pohjoisen ja Lapin alueyhtiöt sekä Osuuskauppa Arina lahjoittivat Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin 89 koulun kolmasluokkalaisille yhteensä 3000 pyörän takavaloa liikenneturvallisuusviikolla 7.-9.11.2020
LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa puhuu osuustoimintayritysten johdolle ja hallinnon edustajille Pellervon vuosikokouksen aluksi perjantaina 18. syyskuuta kello 10-10.30.
Hallitus antoi 3.9. 2020 esityksen eduskunnalle, jolla esitetään jatkettavaksi yhteisöjen, mm. osuuskuntien kokouksia koskevista poikkeussäännöksistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi (HE 117/2020).
Tänään ilmestyneen Osuustoiminnan Vuosikirjan mukaan kymmenen suurimman osuustoimintayrityksen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2019 lähes 26 miljardia euroa. Tuloveroja nämä yritykset maksoivat yhteensä 437 miljoonaa euroa.
Ilmoittaudu mukaan “Agri-food and forestry cooperatives heading towards climate neutrality” webinaariin keskiviikkona 16.9. klo 16-18.20 (suomen aikaa).
Juho Kusti Paasikiven 150-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin Keravalla elokuussa kaksi seminaaria – Suomen taloudellinen hyvinvointi ja Paasikiven elämäntyö.
POP Pankkien yhteenliittymässä on tehty tämän vuoden syyskuun alkuun mennessä päätökset yhteensä kolmesta pankkifuusiosta.