Järjestö
Pellervon vuosikokous pidettiin pidettiin torstaina 13. huhtikuuta Helsingin Pasilassa. Tavanomaisten vuosikokousasioiden lisäksi siellä päätettiin mm. sääntöuudistuksesta, jossa merkittävimpiä uudistuksia olivat toimitusjohtajan valinnan siirtyminen valtuuskunnalta hallitukselle ja järjestön nimen päivittyminen Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervoksi. Vuosikokous valitsi myös Pellervon 29-henkiseen valtuuskuntaan kaudelle 2023-2026 seuraavat henkilöt: Uutena valitut: Suvi Honkanen, LähiTapiola-ryhmäJaana Häkkinen, Osuuskunta MaitomaaJuha Kiviniemi, Itikka osuuskuntaMikko Mäkimattila, Metsäliitto
Suomalaisen osuustoiminnan kattojärjestö on vaihtanut virallisen nimensä Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervoksi. Historiaan jää Osuustoimintakeskus Pellervo, joka ehti olla käytössä viitisen vuotta. – Uusi nimi kertoo selkeästi, että edustamme kaikkia suomalaisia osuustoimintayrityksiä. Tärkein tavoitteemme on, että tämä jaettuun omistajuuteen perustuva, kestävää yhteistä hyvää tavoitteleva yhtiömuoto huomioidaan yhteiskunnassa yhdenvertaisena muiden kanssa, toteaa Pellervon toimitusjohtaja Mari Kokko. Arjen käyttönimenä
Osuustoimintakeskus Pellervo ja PI-johtamiskoulu saivat uuden työntekijän tammikuussa, kun Tiia Pekkarinen, 36 aloitti palveluassistenttina.
Pellervon valtuuskunnan pitkäaikaisen puheenjohtajan Heikki Haaviston muistoseminaari järjestettiin eduskunnassa tiistaina 17. tammikuuta. Suomen EU-neuvotteluissa keskeisesti vaikuttaneena ulkoministerinä ja ja MTK:n toiminnanjohtajana sekä puheenjohtajana merkittävän uran tehnyt Haavisto kuoli viime heinäkuussa. MTK:n ja Pellervon yhteisen tilaisuuden avaussanat lausui Pellervon hallituksen puheenjohtaja Petri Pitkänen: – Haavisto kannusti pellervolaisia osuuskuntia uudistumiseen ja liiketoiminnan järkeistämiseen. Samalla hän piti tärkeänä,
Edustamiemme osuustoiminnallisten yritysten osalta pidämme ensisijaisen tärkeänä sitä, että valmistelussa huomioidaan osuustoiminnallisten yritysten osakeyhtiöistä poikkeava liiketoimintamalli. Osana kestävyysraportointidirektiivin kansallista voimaansaattamista tulisi kirjanpitolakiin ottaa säännökset, joiden mukaisesti ryhmärakenteella toimivilla osuuskunnilla on osakeyhtiöitä vastaava mahdollisuus siihen, että yksittäiset osuuskunnat vapautetaan konsernirakenteella toimivien osakeyhtiöiden tavoin raportointivelvollisuudesta, jos osuuskuntien omistaman keskusyhteisön toimintakertomukseen sisällytetään omistajaosuuskuntien vastuullisuustiedot.
Pellervo, OP Osuuskunta, Tradeka ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) ovat lahjoittaneet Itä-Suomen yliopistolle 370 000 euroa, joka tullaan kohdentamaan kohdennettiin kauppatieteiden koulutusalalle. Lahjoittajat valitsivat kohteekseen Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen sen uraauurtavan osuustoiminnan tutkimuksen ja opetuksen ansiosta.
Pellervon valtuuskunta kokoontui Helsinkiin 8.-9. joulukuuta. Iltakoulussa torstaina keskusteltiin vapaamuotoisesti järjestön strategiasta eli Pellervon tavoitteista osuustoiminnan keskusjärjestönä, sen jäseniä yhdistävistä tekijöistä ja Pellervon arvoista. Varsinainen kokous käytiin perjantaina aamulla, ja sen asialistalla oli muun muassa uusien hallituksenjäsenten nimittäminen erovuoroisten tilalle. Uusina mukaan valittiin OP Osuuskunnan hallintoneuvoston ja OP Uusimaan hallituksen puheenjohtaja Annukka Nikola Kirkkonummelta ja
Mitä on osuustoiminta? Millainen yritys on osuuskunta? Vastauksia näihin kysymyksiin tarjosi #OsuuskuntaElämää-kampanja, jonka kohderyhmänä olivat etenkin lukio- ja ammattikouluikäiset nuoret. Sen takana olivat Pellervo ja yrityskumppaneina POP-Pankki -ryhmä, Tradeka ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO. Kampanjan lähettiläinä toimi kuusi nuorten suosimaa somevaikuttajaa, jotka olivat itse innokkaita tutustumaan aiheeseen ja lisäämään yleistä ymmärrystä näistä useimpien nuorten vieraiksi kokemista
Haetaan palveluassistenttia.
OTM, KTM Pauli Keränen (45) on valittu PI-johtamiskoulun uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän jatkaa nykyisen, eläkkeelle jäävän toimitusjohtajaJukka Suvitien erinomaista ja arvostettua työtä. Aloituspäivä on 5. joulukuuta.
Marraskuun Pellervon Aamussa vieraana olivat opetusneuvos Kristina Kaihari Opetushallituksesta ja vuorineuvos Taavi Heikkilä, joka toimii Executive in Residence -virassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Aiheena oli osuustoiminnan opetus suomalaisessa perus- ja lukiokoulutuksessa. Krisitina Kaihari totesi, että valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet ovat hyvin yleisiä, asiasisältöjä siellä ei juurikaan luetella. Päätäntävalta opetussisältöjen suhteen on toisaalta opetussuunnitelmia laativilla kunnilla ja käytännön soveltamiseen
Elämme kriisiaikaa, ja se kestää varmasti eduskuntavaaleihin saakka. On tärkeää, että maassa on toimintakykyinen hallitus – ja on meillä ollutkin, huolimatta pandemiasta ja sodasta, siitä täytyy antaa kiitosta, totesi PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen Mari Kokon emännöimässä Pellervon Aamussa.




