Uutiset

Pellervon hallitus vahvisti järjestölle sen ensimmäisen vastuullisuusstrategian

Pellervon hallitus vahvisti järjestölle sen ensimmäisen vastuullisuusstrategian

28.6.2021

Vastuullisuuden ja kestävien toimintatapojen tärkeys kasvaa vuosi vuodelta. Ei vain yrityksille vaan myös niitä palveleville järjestöille. Tästä syystä myös Osuustoimintakeskus Pellervo on viime vuonna aloittanut oman, ensimmäisen vastuullisuusstrategiansa valmistelun. Pellervon hallitus hyväksyi strategian kokouksessaan 10.6.2021

Osuuskunnat hyvin huomioitu uudessa sotelakiehdotuksessa, nyt on aktiivisen otteen aika

Osuuskunnat hyvin huomioitu uudessa sotelakiehdotuksessa, nyt on aktiivisen otteen aika

22.6.2021

Uusi sosiaali- ja terveydenhoitoa koskeva laki on eduskunnassa vihdoin loppusuoralla. Osuustoiminnan näkökulmasta tarkasteltuna luonnoksessa on tärkeää, että tarjouskilpailuissa osuuskunta olisi jatkossakin mahdollinen palveluntarjoaja. Luonnoksessa halutaan pitää huoli myös siitä, ettei julkisomistettujen osuuskuntien toimintaa vaikeuteta uuden lain myötä. Osuuskuntien menestys sotepalveluiden tarjoajana onkin jatkossa paljon kiinni niiden omasta aktiivisuudesta.

Valio ja St1 alkavat tuottamaan biokaasua lannasta

Valio ja St1 alkavat tuottamaan biokaasua lannasta

17.6.2021

Valio ja energiayhtiö St1 ovat perustamassa yhteisyrityksen, joka tuottaa maitotilojen lannasta ja muista maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa biokaasua pääasiassa raskaan liikenteen polttoaineeksi. Perustettavan yhtiön biokaasutuotannon tavoite on jopa 1 000 GWh (1 terawattituntia) vuoteen 2030 mennessä, mikä on kolmasosa Suomen fossiilittoman liikenteen tiekartan biokaasutarpeesta.

TED Talk: Professori Anu Puusan esitys osuustoiminnasta huikean suosittu

TED Talk: Professori Anu Puusan esitys osuustoiminnasta huikean suosittu

14.5.2021

Vain kolme suomalaista asiantuntijaa on saanut kutsun esiintyä kansainvälisesti erittäin arvostetussa TED Talk -konferenssissa. Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen professori, Pellervon hallituksen jäsen Anu Puusa on yksi heistä. Hänen vajaan 12 minuutin esityksensä on kirkas ja innostava kiteytys osuustoiminnan elementeistä ja mahdollisuuksista.  

Keskinäisten vakuutusyhtiöiden johtamisesta opinäytetyö UEF:ssa

Keskinäisten vakuutusyhtiöiden johtamisesta opinäytetyö UEF:ssa

7.5.2021

Itä-Suomen yliopistossa on valmistunut Tuomo Määtän palvelujohtamisen alan Pro Gradu -tutkielma Vakavaraisuuden vaikutus keskinäisen vakuutusyhtiön johtamiseen. Tutkimus käsittelee keskinäisten vakuutusyhtiöiden toimintaa, vakavaraisuuden muodostumista ja sen vaikutusta johtamiseen.

Poikkeuslaille jatkoa: vuosikokokokouksen voi pitää vielä syyskuussa

Poikkeuslaille jatkoa: vuosikokokokouksen voi pitää vielä syyskuussa

16.4.2021

Hallitus antoi 15.4.2021 esityksen yhteisöjen kokouksia koskevien poikkeussäännösten jatkamisesta 30.6.2022. Nykyinen poikkeuslaki on voimassa 30.6.2021 saakka. Hallituksen esityksen mukaisesti yhteisöjen vuosikokoukset voidaan siirtää pidettäväksi viimeistään 30.9.2021. Muutoin ehdotus vastaa sisällöltään voimassa olevaa poikkeuslakia.

Kantarin tutkimus: Alle puolet nuorista tunnistaa osuuskunnan yritykseksi 

Kantarin tutkimus: Alle puolet nuorista tunnistaa osuuskunnan yritykseksi 

14.4.2021

Osuustoiminnan isoin haaste on, ettei sitä tunneta riittävästi. Kantar TNS selvitti Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n pyynnöstä 18-30 -vuotiaiden suomalaisten asenteita osuustoimintaa ja yhteisyrittäjyyttä kohtaan. Kävi ilmi, että vain 41 % nuorista tunnistaa osuuskunnan yritykseksi. Joka neljäs arvelee sen olevan yhdistys ja joka viides veikkaa säätiöksi. Kuitenkin tutkimuksen vastaajat suhtautuivat osuustoimintaan pääosin myönteisesti, kun heille siitä kerrottiin.  

Tilaa uutiskirje