Hallituksen esitys yhteisöjen, mm. osuuskuntien kokouksia koskevista poikkeussäännöksistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi (HE 45/2020) hyväksyttiin eduskunnassa 24.huhtikuuta. Poikkeuslaki vahvistetaan tasavallan presidentin esittelyssä 30. huhtikuuta. ja laki tulee voimaan 1.toukokuuta 2020.
Itä-Suomen yliopiston kauppatieteen opiskelija Anni Partanen kokoaa Pro Gradu työhönsä liittyen osuuskuntayrittäjien kokemuksia työn epävarmuudesta ennen osuuskuntayrittäjyyttä ja sen aikana.
Pellervon aamussa asiantuntijana Osuustoimintakeskus Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen. Kesto 45 min 48 s
Pellervon Aamussa 23.4.2020 lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen vastasi moniin poikkkeuslakia koskeviin kysymyksiin.
Osuustoiminnan neuvottelukunta teki tammikuussa 2020 aloitteen osuustoiminnan työelämäprofessoreista Suomen yliopistoihin. Hankkeessa on mukana laaja joukko yrityksiä ja lähes kaikki Suomen yliopistot. Aloite on saanut suotuisan vastaanoton ja edennyt sidosryhmissä koronatilanteesta huolimatta. ”Osuustoimintaan painottuvat työelämäprofessuurit ovat uusi merkittävä mahdollisuus lisätä yliopistojen ja elinkeinoelämän paikallista yhteistyötä. Kannustankin paikallisia toimijoita viemään hyvin liikkeelle lähteneet hankkeet maaliin kuluvan vuoden
Juuri ilmestynyt OT-lehti on täysin uudistunut. Lehdeltä toivottiin uudistuksen pohjaksi tehdyissä lukijakyselyissä kevyempää lukukokemusta ja modernimpaa ulkoasua.
Pellervo-Seura ry:n entinen toimitusjohtaja Aarne Hakala kuoli Jalasjärvellä lauantaina 7. maaliskuuta 2020. Hän oli syntynyt maanviljelijäperheeseen Ilmajoella 7.1.1929. Hakala oli kuollessaan 91-vuotias.
Arvo-liiton järjestämä kiihdyttämöohjelma on tarkoitettu yrityksille, jotka ratkovat yhteiskunnallisia haasteita. Tälle kierrokselle voivat hakea mukaan yritykset, jotka työskentelevät auttaakseen vaikeasti työllistyviä henkilöitä töihin.
Hallitus antoi 16.4.2020 eduskunnalle esityksen yhteisöjen, mm. osuuskuntien, yhteisökokouksia koskevista poikkeussäännöksistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi (HE 45/2020).
Rauli Albert aloittaa 1.9. Pellervon Brysselin edustajana MTK:n, SLC;n ja Pellervon yhteisessä toimitossa. Hänelle toimenkuvaansa kuuluvat myös kotieläinasiamiehen työt.
Pellervon, MTK:n sekä SLC:n yhteisen Brysselin toimiston kotieläinasiamieheksi on valittu Rauli-Jan Albert.
Alfred Kordelinin säätiö on julkistanut uuden apurahan, joka on tarkoitettu digitaalisten sisältöjen tuottamiseen ja niiden jakamiseen eri alustoilla sekä digitaalisuutta hyödyntäviin kokeiluihin tai omien toimintatapojen kehittämiseen.
Ensimmäinen Pellervon Aamu teemalla miten poikkeuslaki muuttaa osuuskuntien kokouksia järjestetään webinaarina torstaina 23.4. kello 9-9.45.
Osuustoimintakeskus Pellervo on liittynyt Finnish Business & Society ry:n (FIBS) jäseneksi kehittääkseen vastuullisuustoimintaansa. Taustalla on halu olla mukana edistämässä kestävää liiketoimintaa Suomessa.
Jaana Hagelberg valittiin uutena jäsenenä Finlands Svenska Andelsförbundin hallitukseen vuosikokouksessa 1.4.2020.
Oikeusministeriössä valmistellaan yhteisöjen osakkaiden ja jäsenten kokouksia koskevaa poikkeuslakia, jonka mukaan mm. osuuskunnat voivat poiketa osuuskuntalain tai osuuskunnan sääntöjen määräyksistä.
”Suomalaisen omistuksen, yritysten yhteiskuntavastuun ja terävästi toimivan osuustoiminnan ja keskinäisyyden merkitys kirkastuu nyt, kun on tiukempi paikka. On aika pitää järjestelmää pystyssä ja on aika luoda uutta”, sanoo Sami Karhu Pellervon Päivän avauspuheeseensa perustuvassa blogitekstissään.
Pellervon Päivä 2020 järjestettiin 2. huhtikuuta virtuaalisena tapahtumana koronavirustilanteen vuoksi. Ilmoittautuneita tapahtumaan oli upeat 389 henkeä.
Pellervon Päivä 2020 järjestettiin virtuaalitapahtumana 2. huhtikuuta.
Ruotsin osuustoimintajärjestö Svensk Kooperation tarkasteli raportissaan Vastuullisuus – osa osuustoiminnan ydintä vuodelta 2018 vastuullisuutta ja sen yhteyttä osuustoimintayrityksiin sekä osuuskuntaan yritysmuotona.