- /
Yhteisötalous on perinteisesti ollut kansalaislähtöinen malli vastata niukkuuden ongelmaan. Siinä on samalla sen kosketuspinta sosiaalipolitiikkaan. Erityisesti agraarisessa osuustoiminnassa tämä kansalaislähtöisyyden aspekti on ollut keskeinen. Perinne juontaa juurensa Saksasta ja Friedrich Wilhelm Raiffeisenin (1818–1888) toiminnasta. Raiffeisen oli merkittävä osuustoiminnan pioneeri. Hänen aloitteestaan ja johdollaan kehitettiin 1800-luvun agraarisessa Saksassa maaseudun osuustoimintaa ja luotiin juridista perustaa myöhemmälle, kansainväliselle osuustoimintaliikkeelle.
Raiffeisenille osuustoiminta oli käynnistyttyään laaja-alaista yhteiskunnan taloudellis-sosiaalista kehittämistä – julkaisutoiminta ja koulutus mukaan lukien. Raiffeisen itse oli henkilönä syvästi uskonnollinen ja sosiaalisella uudistustoiminnalla oli hänelle aina myös hengellinen merkitys.
Raiffeisenia pidetään nykyään erityisesti agraarisen osuustoiminnan käynnistäjänä. Hänen vaikutuksensa on myöhemmin muotoutunut maailmanlaajuiseksi. Erityisen vahva se on ollut Keski-Euroopassa; Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Hänen vaikutuksensa on myös toimialoittain laaja-alaista.
Raiffeisenin osuustoiminnan lähtökohtana oli alkujaan agraariväestön vaikea asema, suoranainen riisto, riippuvuus koronkiskureista, ja vuosien 1846–1847 katovuodet Saksassa ja niiden aiheuttama nälänhätä.
Näihin vaikeisiin haasteisiin hän vastasi kehittämällä itseapuun ja yhteisöllisyyteen perustuvaa osuustoiminnallista yritys- ja pankkitoimintaa. Myöhemmin jälkimmäisestä uudistuslinjasta muotoutui osuustoiminallisia säästö- ja lainapankkeja, joissa lainojen takuina on ollut jäsenistön varallisuus, ja tavoitteena tukea osuuskuntien ja niiden jäsenten autonomiaa.
Vuonna 1863 käynnistynyt tuotannollinen toiminta laajeni neuvonta- ja tukitoimintaan ja johti useiden säästö- ja lainayhdistysten perustamiseen. Niissä luototettavien asiakkaiden tuli olla osuuskunnan jäseniä. Tämä on myöhempien arvioijien mielestä ollut keskeinen vaihe matkalla nykymuotoiseen osuustoimintaan. Sen kuluessa osuustoiminnan periaatteet kirjattiin aiemmasta poiketen lainsäädäntöön.
Osuustoimintaperiaatteet saatiin vakiinnutettua lainsäädäntöön, kun marraskuussa 1867 säädettiin osuustoimintalaki. Sitä pidetään yhä merkkipaaluna osuustoiminnan historiassa. Lakimuutosta seurasi useita merkittäviä uudistuksia saksalaisessa agraariosuustoiminnassa.
Millainen sitten on raiffeisen-osuuskunta? Sen liiketoimintatavoite perustuu lakisääteiseen pyrkimykseen edistää ja tukea jäsentensä hankintoja tai taloudenpitoa yhteisöllisesti. Tämä tapahtuu yrittäjän omatoimisen itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen hallinnon avulla.
Osuuskunta on raiffeisenilaisessa perinteessä erityinen yritysmuoto; se on liikeyritys ja henkilöiden yhteenliittymä samanaikaisesti. Jokainen osuuskunta on oikeudellisesti itsenäinen. Osuuskunnan tehtävänä on tukea jäseniään, varmistaa näiden taloudellinen riippumattomuus ja turvata yrityksen olemassaolo ja toiminnan jatkuvuus.
Osuuskunnan muodostamiseen vaaditaan edelleenkin vähintään kolme henkilöä. Jäsenyys on kunkin henkilön vapaaehtoinen päätös. Jäsenet muodostavat vahvan yhteisön, joka tarjoaa jäsenille mm. kustannusetuja edullisten hankinta- ja myyntiehtojen avulla.
Jäsenosuuksien määrä määritellään yhtiöjärjestyksessä. Jokainen jäsen sitoutuu maksamaan vähintään lakisääteisen osuuden osuuskuntaan ja toimimaan yhteisön hyväksi. Lakisääteisyys on väline turvata toiminnan jatkuvuus silloinkin, kun keskinäinen auttamisen halu syystä tai toisesta rakoilee.
Raiffeisenilaisuuden ohjenuorana on aina ollut, että osuuskunnat edistäisivät jäseniensä taloudenpitoa yhteistoiminnallisesti. Vastatakseen palvelujen kysyntään ja turvatakseen toiminnan voimavarat osuuskunnat tarjosivat jo toiminnan alkuvuosina jäsenilleen erilaisia resursseja (esim. eläinten rehua, lannoitteita, siemeniä, koneita jne.). Lisäksi ne keräsivät ja käsittelivät sekä markkinoivat osuuskunnissa tuotettuja maataloustuotteita; viljaa, perunoita, maitoa, karjaa ja lihaa, viiniä, hedelmiä ja vihanneksia sekä muita uusiutuvia luonnonvaroja.
Laadunvarmistus ja tuotteiden jäljitettävyys ovat myös olleet raiffeisenilaisen arvoketjun prioriteetteja. Ne merkitsevät ympäristöä säästävää tuotantoa ja tarjoavat laajan valikoiman palveluita rahoituksessa, kuljetuksessa, varastoinnissa, jalostuksessa ja maatalousteknisessä neuvonnassa. Raiffeisen-osuuskunnilla onkin ollut merkittävä asema myös kulutustavaroiden toimittamisessa maaseutualueille. Raiffeisen-osuuskunnat ovat auttaneet siten monin tavoin erityisesti maaseutualueita pysymään elinkelpoisina.
Raiffeisenilaisuus on yhteiskunnallisena liikkeenä järjestäytynyt kolmitasoisesti; paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti, toki nykyisin myös kansainvälisesti. Paikallistasolla toimivat osuuskunnat, alueilla alueelliset liitot (regional unions) ja valtakunnan tasolla Saksan Raiffeisen-keskusjärjestö (Raiffeisen association).
Kohtuutonta henkilökohtaista eduntavoittelua ei hyväksytty. Esimerkiksi klassinen Brotverein tähtäsi vain yhteisön hyvään, ei jäsenten tai osuuskunnan johdon henkilökohtaiseen etuun. Toiminta yhteiseksi hyväksi oli Raiffeisenille jokaisen kristityn velvollisuus ja perimmiltään Kristuksen seuraamista, Tuomas Kempiläisen ajatusta mukaillen.
Raiffeisenin 150 vuotta sitten kehittämät osuustoimintaperiaatteet (omatoimisuus, oman taloudellisen vastuun korostaminen ja itsensä hallinta) ovat edelleen hyvin ajankohtaisia maailmanlaajuisessa osuustoimintaliikkeessä.
Raiffeisenin kotimaassa Saksassa yli puolet maataloustuotannon markkinoista on agraariosuuskuntien hallinnassa. Hänen kehittelemänsä osuustoimintaperiaatteet ovat nykyään edelleenkin keskeisiä myös globaalissa taloudessa. Niitä toteuttaa päivittäin noin 100 000 000 osuuskuntien jäsentä yli 900 000 osuuskunnassa yli 100 maassa.