Yhteisötalouden syntyyn vaikuttivat 1800-luvun alussa Suomessa teollistuminen, kaupungistuminen sekä markkinoiden laajeneminen. Nämä yhteiskunnalliset voimat ovat olleet myös liberalismin ja sosialismin vaikuttimia (Pättiniemi 2004, 21; ks. myös Immonen 2006). Yhteisötalouden pioneerien piirissä vastaus näihin vaikuttimiin poikkesi kuitenkin sekä sosialismin että liberalismin vastauksesta. Ero liberalistiseen vapaakauppaan ja sosialistiseen suunnitelmatalouteen on säilynyt ja ehkä vahvistunutkin nykyaikaa kohti tultaessa. Toisaalta yhteisötalouden piirissä on ammennettu myös vaikutteita molemmista aatevirtauksista.
Edellä mainitut uudistusvoimat ilmentävät modernisaatiota; teollistumista ja kaupallistumista, sekä näiden kauaskantoisten muutosten synnyttämiä yhteiskunnallisia ongelmia ja jännitteitä. Yhteisötalouden, johon myös keskinäiset yhtiöt luetaan kuuluviksi, juuret ulottuvat kuitenkin Suomessakin modernia aikaa kauemmas, aina keskiajalle saakka.
Yhteisötaloudellisessa toiminnassa on Pekka Pättiniemen (2016 ja 2017) mukaan pidetty aina tärkeänä tuotannon tulosten tasapuolista jakoa, valtion vaikutuksen minimoimista tuotannon ja kulutuksen kansalaislähtöisessä järjestämisessä sekä kansalaisten oma-aloitteisuuden tukemista. Keskeistä on erityisesti tuottaja-asiakkaiden yhteistoiminta, jolla pyritään ehkäisemään ja korjaamaan markkinahäiriöitä ja julkisen säätelyn epäonnistumisia, sekä lisäämään kansalaisten tasa-arvoa ja osallisuutta taloudellisesti kestävästi (Tapani Köppä 2006, 156). Toisin kuin kapitalistisen talouden perusorganisaatioita – osakeyhtiöitä – keskinäisten yhtiöiden, osuuskuntien, yhdistysten ja säätiöiden toimijoita motivoivat liikevoiton tavoittelun sijasta sosiaaliset päämäärät.
Keskeistä yhteisötaloudessa on myös kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon tuotettaessa ja jaettaessa tavaroita ja palveluksia. Yhteisötaloudella on myös yleensä ollut vankka sosiaalipoliittinen ulottuvuutensa, mikä on ilmennyt esimerkiksi siinä, mihin tavaroiden ja palvelujen tuotantoa kohdennetaan ja millaisia muita tavoitteita, kuten työllisyyttä ja toiminnan vakautta, siihen sisällytetään. Verrattuna muuhun liiketoimintaan sosiaaliseen turvallisuuteen tähtäävät pyrkimykset nousevat yhteisötaloudessa tuottavuuden ja varallisuuden kasaamisen ohi, tai näin ainakin väitetään (ks. Laurinkari 2010, 85–89).
Yhteisötalous ei Suomessakaan ole yhtenäinen talouden blokki, vaan koostuu lukuisasta joukosta esimerkiksi yritystyypeiltään ja tuotannoltaan hyvin erilaisista organisaatioista, joissa yhteisötalouden yleisiä ideaaleja toteutetaan hyvin eri tavoin. Myös tutkimuskirjallisuudessa eri yhteisötalouden muotoja on kohdeltu hyvin eri tavoin.
Suomessa ainakin viime vuosina eniten huomiota ovat saaneet osuuskunnat ja yhdistykset (myös sosiaaliset yritykset), johtuen niihin kohdistuvista odotuksista työllisyysasteen kasvattamisessa. Keskinäiset yhtiöt ja säätiöt ovat saaneet osakseen toistaiseksi niukalti huomiota. Arja Suomen mukaan suomen kielellä ei juurikaan löydy kokonaisesitystä keskinäisistä yhtiöistä (ks. Suomi 2007 ja Pättiniemi 2004, 28).
Suomalaisessa sosiaalipoliittisessa kirjallisuudessa yhteisötalous on ylipäätään ollut sivuosassa verrattuna hyvinvointivaltiotematiikan käsittelyyn. Meillä tämä on näkynyt käsitteiden määrittelyssäkin. Vielä 2000-luvun alussa yhteisötalouteen sisällytettiin valtavirtaisessa sosiaalipolitiikassa keskieurooppalaisesta käytännöstä poiketen valtiollisen sosiaalipolitiikan taloudelliset kysymykset (ks. Poutanen 2006). Vasta 2000-luvun kuluessa Suomessa on tultu yleiseurooppalaisille linjoille yhteisötalouden määrittelyssä.
Tilastojen perusteella edellä mainittu asemointi on kummallinen, sillä jo pelkästään työllistäjänä yhteisötalous on Suomessakin merkittävä, vaikkakin jäljessä muista pohjoismaista ja Keski-Euroopan vahvoista yhteisötalousmaista, kuten Saksasta, Ranskasta ja Espanjasta. Suomessa noin kahdeksan prosenttia työllisyydestä toteutuu kuitenkin yhteisötalouden piirissä. Myöskään organisaatioiden määrillä arvioiden edellä mainittu näkemys ei ole ymmärrettävä, kuten Taulukko 1 osoittaa.
Taulukko 1. Yhteisötalouden volyymi yritysten lukumäärällä mitattuna Suomessa v. 2019/2020. (Lähteet: Patentti- ja rekisterihallitus yhdistysrekisteri 2020; Osuustoiminta-lehti 3/2020; Suomen tilastollinen vuosikirja 2019)
Yhteisötalouden käsitteen vakiintumista edellä mainittujen organisaatioiden kattokäsitteeksi on tarkastellut lähemmin mm. Niina Immonen (2006) väitöskirjassaan "Yhteisötalous Suomessa - sisäpiirin slangia vai uutta yhteisön taloutta". Esimerkiksi Immosen oman yhteisötalouden määritelmän tuottaminen perustuu tällaiseen valintaan. Hän päätyy suomalaisen yhteisötaloudellisen toimintakontekstin toimijoiden näkemysten empiirisen (fenomenografisen) induktiivisen tarkastelun kautta seuraavaan yhteisötalouden määritelmään:
"Yhteisötalous on osuuskuntien, keskinäisten yhtiöiden, yhdistysten ja säätiöiden harjoittamaa taloudellista toimintaa, jonka tavoitteena on demokraattisen yhteistyön avulla edistää jäsenen ja ympäröivän yhteisön sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointia" (Immonen 2006, 12).
Immosen mukaan yhteisötalouden teoreettiseen käsitteeseen on tässä suhteellisen vakiintuneessa eurooppalaisessa merkityksessä sisällytetty neljä päämerkitystä (Immonen 2006, 85):
- Yhteisötalous on toimintaa, jossa yhdistetään taloudellinen aktiviteetti ja sosiaalinen hyödyllisyys, ja jossa ei pyritä pääoman parhaaseen mahdolliseen tuottoon ensisijaisesti, vaan sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen.
- Kohderyhmänä ovat henkilöt, joiden tavoitteena on luoda keinoja työelämässä selviämiseen ja muiden perustarpeiden täyttämiseen elämässään.
- Yhteisötaloudessa toimintaa ohjaavien rakenteiden ja sääntöjen tarkoituksena on edistää toimijoiden osallisuutta ja demokraattisuutta siten, ettei toimijan sana- ja päätäntävaltaa johdeta heidän toimintaansa sijoittamastaan pääomasta.
- Yhteisötaloudessa harjoitetaan taloudellista toimintaa, jonka avulla taataan tietty itsenäisyyden aste ja pyritään täyttämään toiminnalle asetettuja tavoitteita.
Alkujaan yhteisötalous sai sisältönsä pitkälti niin meillä kuin muualla Euroopassa sen keskeisen osa-alueen, osuustoiminnan kautta. Yhteisötalous on kuitenkin, kuten Olsson (1995, 24) jo totesi, laajentunut sisällöltään viittaamaan tämän, sille alun perin niin keskeisen, toimintalohkon ulkopuolellekin. Olssonin mukaan yhteisötalous kuitenkin sisältää vain organisaatioita, jotka noudattavat periaatteellisissa lähtökohdissaan ja toiminnassaan kansainvälisen osuustoimintaliikkeen periaatteita. Tällä varauksella Olsson lukee yhteisötalouteen osuuskuntien lisäksi kuuluvaksi keskinäiset yhtiöt ja taloudellista toimintaa harjoittavat yhdistykset, joilla lähtökohtaisesti on pyrkimys palvella ensisijaisesti jäsenkuntaansa, kuten osuustoiminnallakin on perinteisesti ollut (Poutanen 2007).
Myös muut suomalaiset yhteisötalouden tutkijat ovat tuoneet esiin käsityksen, jonka mukaan osuustoiminnalle ja myös koko yhteisötaloudelle juuri sen erityinen arvoperusta on tekijä, joka erottaa sen markkinakapitalismista. Yhteisötaloudessa ei tämän käsityksen mukaan ole kyse ensi sijassa taloudellisen voiton tuottamisesta (vrt. Laurinkari 2004).
Merenmies ja Pättiniemi (2010) kuvaavat yhteisötalouden organisaatioita seuraavan taulukon mukaisesti ristiintaulukoimalla organisaation suhteen markkinoihin ja sen vastaako organisaatio yhteiskunnan tarpeisiin vai pitääkö se toiminnassaan etusijalla uusiin toimintamahdollisuuksiin tarttumista.
Yhteisötalouden määrittelijöille on tuottanut paljon päänvaivaa rajata määritelmissä eroon toisistaan (kova) markkinakapitalismi ja sosiaalinen markkinatalous. Haasteellista on ollut myös löytää sellainen yhteisöllisyyden ja demokraattisuuden tunnusmerkistö, joka soveltuu vain yhteisötalouteen (ks. Köppä 2006).
Kuvio 2. Neljä yhteisötalouden organisaatioiden kategoriaa (Merenmies & Pättiniemi 2010).
Markkinakapitalismi palvelee markkinoita ylipäätään ja omistajiensa tulonmuodostusta, sosiaalitalous vain tai ensisijaisesti jäseniään. Kapitalismissa valta määräytyy suoraan rahasta eli siitä, miten paljon yritykseen on pääomia sijoittanut, yhteisötaloudessa tasaisesti henkilö-ääni-periaatteella. Yhteisöllisyyden kulttuurinen merkitys jää yhteisötalouden puolestapuhujien näkemyksissä enemmän vakuuttelujen varaan.
Tässä esityksessä ei suljeta kansalaislähtöisyyden mahdollisuutta pois osakeyhtiövetoisesta taloudesta, saati valtiojohtoisesta taloudesta, mutta sen sisältöä niissä ei lähemmin tarkastella.