1.1 Johdanto
Yhteisötalous on taloudellista toimintaa kapitalismin ja suunnitelmatalouden välimaastossa. Sen piirissä tavoitellaan tasapainoa voiton tavoittelun ja sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisen välillä. Yhteisötaloutta ruokkii pyrkimys yhdistää yhteistyön eetos taloudelliseen kilpailuun. Se on myös aikaansa seuraavaa globaalia toimintaa asiakkaiden ja sidosryhmien ja koko yhteiskunnan hyväksi.
Yhteisötalouden pääpiirteet kansalaislähtöisenä taloutena, osuustoimintana, keskinäisinä yhtiöinä ja vaikkapa taloudellista toimintaa harjoittavina järjestöinä tunnetaan hyvin. Vähemmän tunnettua on, miten yhteisötalous kietoutuu sosiaalipolitiikkaan; tulonsiirtoihin ja palveluihin tai vaikkapa terveyspolitiikkaan ja haavoittuviin väestöryhmien asemaan. Siihen tarjotaan tässä kirjassa vastauksia tarkastelemalla yhteisötaloutta sosiaalipolitiikkana, osana yhteiskuntapolitiikkaa nykyisen kilpailuyhteiskunnan ja niukkenevan valtiontalouden haastavissa olosuhteissa.
Kolmessa hyvinvointiregiimin perusmallissa (julkinen, markkinat ja perhe) welfare-mix eli myös yhteisötaloudelliset yritykset, järjestöt – ja kolmas sektori yleensä – ovat keskeisiä toimijoita. Markkinaehtoisessa hyvinvointipolitiikassa valtion rooli on vähäinen, tai sen rooli muuttuu markkinaehtoisuuden lisääntyessä toiminnan ohjaajasta ja rahoittajasta sen koordinaattoriksi. Suomessa näin on tapahtunut sekä ideologisista että käytännöllisistä syistä. Valtiolla ei ole varaa rahoittaa sen vastuulle perinteisesti kuuluvaa sosiaalipolitiikkaa entiseen tapaan verotuloillaan.
Tämän kirjan lähtökohtana on, että yhteisötalous ja sen kehittäminen mahdollistavat laajan hyvinvointivaltion arvojen ja tavoitteiden toteuttamisen keskeisenä osana myös kilpailuyhteiskunnan yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikkaa, vaikka yhteisötalous toisaalta on puhtaasti taloutta. Yhteisötalous voisi hyvinvointipolitiikan alueella paikata valtion ja muun julkisen sektorin ja markkinoiden viimeaikaista epäonnistumista, mutta myös luoda uusia hyvinvointipolitiikan osallistavia ja kansalaislähtöisiä muotoja puhtaasti talouden piirissä. Suomalaisessa sosiaalipoliittisessa kirjallisuudessa ja poliittisissa käytännöissä yhteisötalous on ylipäätään ollut sivuosassa verrattuna hyvinvointivaltiotematiikan käsittelyyn.
Ankkuroin kansalaislähtöisen yhteisötalouden tarkastelun tässä julkaisussa tutkimuskirjallisuuteen. Kirja on tarkoitettu myös suurelle yleisölle. Sillä on yleissivistävä ulottuvuus. Pyrin tekemään yhteisötaloutta tunnetuksi kansalaislähtöisenä, erityisesti sosiaalipoliittisena toimintana, josta ei ole ollut Suomessa tarjolla tiivistä yleisesitystä, vaikka yhteisötaloudesta on kirjoitettu runsaasti muista näkökulmista.
Yhteisötalouden luonnehdintaa sosiaalipoliittisesta näkökulmasta kehystetään kuvaamalla globaalia – erityisesti eurooppalaisten yhteiskuntien – muutosta siirryttäessä laajasta keynesiläisestä hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös kilpailuvaltion tapaa ylläpitää ja kehittää sosiaalipoliittisia järjestelmiä. Se eroaa monin tavoin yhteisötalouden tavasta.
Suomen väestörakenteen muuttuessa myös elämisen standardit muuttuvat. Uusien hoitokeinojen tarve kasvaa. Merkitseekö muutos elämisen laadun heikkenemistä, vai pikemminkin uusien tarpeiden ilmaantumista, mikä taas edellyttää lisää voimavaroja? Mikä on ominaista tälle muutokselle sosiaalipolitiikan kannalta? Miten tässä muutoksessa voidaan hoitaa väestön hyvinvoinnin edellytyksiä ja heidän sosiaalisia ongelmiaan? Miten voidaan kehittää ja ylläpitää laaja-alaisen hyvinvointivaltion eetosta kiristyvän markkinakilpailun oloissa?
Muutos näyttää johtavan Suomessakin markkinoituvaan yhteiskuntaan supistuvine julkisine tulonsiirtoineen ja palveluineen, sekä siihen kytkeytyvine uusine tapoineen tulkita väestöryhmien hyvinvointia ja sen edellytyksiä.
Onko sosiaalipolitiikan muutos nykymuotoisena väistämätön? Millainen asema kansalaislähtöisellä yhteisötaloudella on tässä muutoksessa, ja miten sitä kehittämällä voidaan tukea sosiaalipolitiikan uudistamista laajan hyvinvointivaltion eetosta kunnioittaen?
Yhteisötalouden toimijat, kuten osuustoiminnalliset yritykset, ovat monissa maissa merkittäviä talouden toimijoita ja väestön työllistäjiä. Niille on ominaista palvelujen tuottaminen sinänsä, yhteiskunnan ja sen jäsenten palveleminen sekä demokraattinen, kansalaislähtöinen palvelujen tuottaminen hyvin erilaisiin käyttötarpeisiin.
Suppeimmin määriteltynä yhteisötalous tarkoittaa voittoa tavoittelemattomien organisaatioiden toimintaa. Laajimman tulkinnan mukaan yhteisötalous tarkoittaa myös sosiaalivakuutuksia, taloudellisia itseapujärjestöjä sekä useita muita voittoa tavoittelemattomia organisaatioita. Tällöin yhteisötaloudella viitataan organisaatioihin, jotka eivät ensisijaisesti pyri taloudelliseen voittoon, mutta eivät myöskään ole osa julkista taloutta. Tämä määritelmä sisältää myös uskonnolliset yhdyskunnat, poliittiset puolueet sekä ammattiliitot ja työnantajajärjestöt.
Kansalaislähtöisen sosiaalipolitiikan tarkastelua kehystän tässä julkaisussa toisen maailmansodan jälkeen käynnistyneen keynesiläisen hyvinvointivaltion kriisin kuvauksella. Erityisesti Suomessa se näyttäytyy perinteisen laajan pohjoismaisen hyvinvointivaltion haasteellisena tilanteena, joka linkittyy markkinatalouden ja markkinakäsityksen muutokseen. Muutoksessa ovat valtion ja markkinoiden asema sekä niiden keskinäinen suhde yhteiskunnassa. Tämä muutos kuvataan sosiaalipolitiikan paradigmaattisena muutoksena, joka on kansalaisten toimeentulon ja arkielämän järjestämisen ja kansalaislähtöisyyden kannalta keskeistä.
Kansalaislähtöisyyttä tarkastellaan tässä yhteydessä perinteisenä demokraattisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetoksena, jolle ovat ominaisia väestön laajat poliittiset ja sosiaaliset oikeudet ja velvollisuudet. Niiden nykytilaa ja kehittämismahdollisuuksia pohditaan edellä mainitun yhteiskunnallisen muutoksen ehdollistamina. Miten erityisesti laaja hyvinvointivaltio sosiaalipoliittisine tulonsiirto- ja palvelujärjestelmineen muuttuu, ja miten sen perintöä voitaisiin vaalia uusissa oloissa yhteisötaloutta tukemalla ja sen vaikuttavuutta laajentamalla?
Kansalaislähtöisyys tulkitaan seuraavassa sekä kulttuurisena että taloudellisena ilmiönä. Kulttuurisena ilmiönä sillä tarkoitetaan tässä tiettyjen hyvinvointivaltiolle ja sen jäsenyydelle keskeisten piirteiden merkitystä ja kuulumista vallitsevaan elämäntapaan. Taloudellisena ilmiönä tarkoitetaan tässä ennen muuta yhteisötalouden muotoja sekä niiden vahvistamista osana markkinataloutta – osin kapitalististen markkinoiden häiriöitä paikkaavina, osin niille vaihtoehtoja tarjoavina ja niistä riippumattomina.
Aluksi kuvataan sitä, mitä kilpailuvaltiolla tarkoitetaan, ja niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että Suomessakin kilpailuvaltion ja kilpailutalouden piirteet ovat erityisesti 1990-luvulta lähtien vahvistuneet sekä taloudessa että yleisessä yhteiskuntapolitiikassa. Tässä yhteydessä tarkastellaan erityisesti tulonsiirtopolitiikkaa ja sosiaali- ja terveyspalveluita. Samalla tuodaan esiin, miten meillä kilpailuvaltioon siirtyminen on toteutettu omalla, kansallisesti erityisellä tavalla johtuen poliittis-taloudellisen järjestelmämme lukuisista erityispiirteistä muihin eurooppalaisiin yhteiskuntiin verrattuna.
Kilpailuvaltio ei näyttäydy tässä esityksessä yhtenäisenä, vakiintuneena yhteiskuntamuotona, vaan dynaamisena, kehittyvänä ja eri tavoin eri maissa toteutuvana sosiaalisena entiteettinä. Kilpailuvaltio ja sen talous rinnastetaan tässä tarkastelussa aluksi ns. keynesiläiseen talouteen ja nimenomaan siihen historiallisesti kytkeytyvään laajaan hyvinvointivaltioon, joka Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa edeltää historiallisesti nykyistä yhteiskuntamalliamme.
Lähtöoletuksena tarkastelussa on, että kilpailuvaltioon on siirrytty vastauksena keynesiläisen laajan hyvinvointivaltion kriiseihin ja kyvyttömyyteen tuottaa kustannustehokkaasti talouskasvua, kattavia sosiaali- ja terveyspalveluja väestölle, tasa-arvoa sekä työtä ja toimeentuloa. Samalla tuodaan esiin, että mahdollisia siirtymäpolkuja pois keynesiläisestä, valtiovetoisesta yhteiskunnasta on tarjolla useita. Niistä yksi on tässä teoksessa tarkasteltava yhteisötaloutta korostava vaihtoehto. Uuden yhteiskuntamuodon vaihtoehdot ovat osin teoreettisia, eli periaatteessa mahdollisia, mutta toteutumattomia vaihtoehtoja.
Mitä vaihtoehdot ovat ja millainen vaihtoehto Suomessa on valittu ja miksi? Ytimeltään ja eetokseltaan laajaa hyvinvointivaltiota pidetään kestävänä ja säilyttämisen arvoisena. Miten sen olennaiset osat voitaisiin säilyttää ja miten niitä voitaisiin kehittää vastaamaan nykyisten kaltaisten globalisoituvien, digitalisoituvien ja ympäristöystävällisten yhteiskuntien haasteisiin kasvattamalla yhteisötalouden sosiaalipoliittista merkitystä? Miten kääntää parempaan suuntaan muutosprosessi, jossa markkinat ja valtio ovat molemmat osin epäonnistuneet näihin haasteisiin vastaamisessa?
Yhteisötaloutta tarkastellaan teoksessa edistettävänä tavoitteena. Näin tukeudutaan yhteisötalouden perinteisesti keskeisillä alueilla historiallisesti ilmenneeseen eetokseen. Eetokselle on ominaista reformihakuisuus yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toiminnassa. Esimerkiksi osuustoiminta yhteisötalouden ydinalueena näyttäytyy paitsi historiallisena ilmiönä, myös laaja-alaisena poliittisena osuustoimintaliikkeenä.
