Helsingin yliopisto hakee Mikkelin toimipaikkaansa yliopistotutkijaa, jonka alana on kestävä talous ja osuustoiminta.
Pakkausten osuus tuotteen hiilijalanjäljestä on pieni, mutta niillä on tärkeä rooli Valion ilmastotyön kokonaisuudessa. Vuonna 2020 Valion käyttämästä pakkausmuovista 24 prosenttia on kasvipohjaista, ja kierrätysmuovista valmistettuja pakkausmateriaaleja käytettiin 250 tonnia, joka vastaa 10,9 miljoonaa puolen litran panttipulloa.
Finnvera on tehnyt viimeaikoina päivityksiä pk-osuuskuntia koskeviin rahoitustuotteisiin sekä hakumenettelyihin. Olemme koonneet ne tähän ohjeeseen.
Verohallinto on hyväksynyt Pellervon hakemuksen toimia verovähennyskelpoisena rahalahjoituksen saajana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vähintään 850 euron ja enintään 50 000 euron suuruiset lahjoitukser Hannes Gebhardin rahastolle voi jatkossa vähentää verotuksessa. Vähennysoikeus koskee vuosia 2020-2024. ”Päätöstä oli odotettu jo pitkään, sen saapuminen vihdoin ilahduttaa kovasti”, toteaa Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen. Kaikissa lahjoituksiin liittyvissä asioissa kannattaakin kääntyä
Tuulipuiston 27 tuulivoimalan on määrä valmistua tuotantokuntoon kuluvan vuoden loppuun mennessä. Valmistuttuaan Sarvisuon tuulipuiston on yksi Suomen suurimmista ja sen vuotuinen tuotantomäärä kattaa arviolta puolet koko S-ryhmän vuosittaisesta sähköntarpeesta.
Ensimmäinen Pellervon juridisen edunvalvonnan uutiskirje! Lue mitä tärkeitä asioita viime vuonna on ollut agendallamme ja erityisesti mitkä ovat tämän vuoden tärkeimmät teemat.
Professori (emeritus) Juhani Laurinkarin Kansalaislähtöinen sosiaalipolitiikka kilpailuvaltiossa -teoksen julkistamistilaisuus pidettiin verkossa 26.maaliskuuta. Yhteisötalous on keino turvata kansalaisten taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Kyse ei ole vain markkinalähtöisestä toiminnasta vaan siitä, että kaikista kansalaisista tulee pitää huolta. Lähtökohtana on kuitenkin kansalaisten oma aktiivisuus, ei valtio-ohjattu toiminta. Tätä sosiaalipolitiikan teemaa käsittelee Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Juhani Laurinkari uudessa kirjassaan.
Närpiön Vihanneksen pakkaamolle on myönnetty kasvihuonealalla harvinainen ISO 14001-ympäristösertifikaatti. Osuuskunta haluaa olla alan edelläkävijä ja vastuullinen toimija ympäristöasioissa,
Pellervon Aamussa 25.3. käsiteltiin osuuskunnan ja edustajiston kokousten järjestämistä poikkeusaikana. Asiasta pohjusti lakiasianjohtaja Anne Kontkanen.
”Me haluamme, että osuustoiminta säilyy suomalaisessa yhtiörakenteessa.” Näin totesi kansanedustaja Juha Sipilä, kun hänen johtamansa kotimaisen omistajuuden ohjelman -työryhmä luovutti raporttinsa elinkeinoministeri Mika Lintilälle keskiviikkona 24.3.2021. Työryhmän tehtävänä oli tunnistaa keinoja vahvistaa, monipuolistaa ja tasa-arvoistaa yritysten suomalaista omistajuutta.
Valtioneuvoston SIHTI-hankkeen tutkimus arvioi 29 suomalaisyrityksen ihmisoikeusvastuutyötä. S-ryhmä sai tutkimuksessa 40,8 pistettä, mikä on reilusti yli yritysten keskiarvon 24,8.
Pellervon Aamu 25.3.: Ajankohtaiskatsaus osuuskunnan kokousten poikkeuslakiin Miten osuuskunnan ja edustajiston kokoukset pidetään 2021? Pellervo NYT. Näkökulma: Jussi Linnaranta Pellervon Aamussa 11.3. keskusteltiin osuustoiminnan suuryrityksen puheenjohtajuudesta Pellervon Päivä 2021 on aivan uudenlainen tapahtuma 14.4. Kansanedustajat haluavat edistää osuustoiminnan opetusta Kirjan julkaisuwebinaari 26.3. Kansalaislähtöinen sosisaalipolitiikka kilpailuvaltiossa. Vastuullisuus: Osuustoimintayritysten brändit jälleen mittausten kärjessä Uutiskirjeeseen
Mihin Pellervoa tarvitaan? Mitä odotuksia Metsäliitto Osuuskunnalla on Pellervolle? Mitä tärkeitä läpimurtoja on saavutettu ja mitä pitäisi vielä tavoitella?
Videovieraana tällä kertaa Pellervon tuore hallituksen jäsen ja Metsäliiton hallituksen puheenjohtaja. Kesto 5:08.
Iranilaiset olivat kiinnostuneita Suomen vahvasta osuustoimintakentästä ja mukana oli useita osuustoimintajärjestön edustajia kuulemassa aiheesta. Pellervolaisten lisäksi keskusteluun osallistui Kansainvälisen osuustoimintaliitto ICA:n hallituksessa Suomea edustava Marjaana Saarikoski sekä Iranin Suomen suurlähettiläs Forouzandeh Vadiati ja Suomen Iranin suurlähettiläs Keijo Norvanto. Iranin valtionhallinnossa on erillinen osuustoimintaministeriö, mutta Pellervon yhteistyö kansanedustajien kanssa koettiin innostavaksi. Kuitenkin erityisesti yhteistyö yliopistojen suuntaan
Sustainable Brand Index -selvityksen mukaan Suomen vastuullisin brändi on Valio jo kahdeksatta vuotta putkeen. Vastuullisuuslistauksessa pärjäsivät myös monet muutkin osuustoiminnan brändit – Valion lisäksi kärkipaikkoja pitivät Prisma, Kotimaista ja S-market.
Kampanjassa osuuspankki tarjoaa työnantajana toimivalle yhdistykselle tuen nuoren työllistämiseksi. Kun yhdistys palkkaa nuoren, OP maksaa yhdistykselle nuoren palkan kahdeksi viikoksi.
Pellervon Aamussa 11.3.2021 vieraana olivat Metsäliitto osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta ja SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen. Kesto 51 min 41 s.
Fiskars on ainutlaatuinen ympäristö elää ja työskennellä. Entisen ruukkiyhteiskunnan väestöstä suuri osa toimii luovilla aloilla ja lähes kolmannes on Onoman jäseniä; taidekäsityöläisiä, muotoilijoita ja eri taidemuotojen harjoittajia. Onoman 25-vuotisnäyttely TÄÄLLÄ I HÄR I HERE tutkii tätä ainutlaatuista paikallista kontekstia ja nostaa esiin osuuskunnan monipuolisuuden ja ihmiset teosten takana. Paikallisuus on teema, joka on saanut koko
Eduskunnan osuustoimintaryhmä kokoontui webinaariin 9. maaliskuuta keskustelemaan osuustoiminnan opetuksen ja tutkimuksen tilasta Suomessa.
Osuusliike Elannon toimitusjohtaja Väinö Tanner (1881-1966) oli maailman osuustoimintaliikkeen johdossa vuosina 1927-1945. Hän toimi tuolloin Kansainvälisen Osuustoimintaliiton ICA:n puheenjohtajana. Hänen aikanaan määriteltiin ensi kerran kirjalliseen muotoon osuustoiminnan globaali arvopohja ja periaatteet.