Vastuullisuus

Kestävyysraportointidirektiivin implementoinnin valmistelu etenee aikataulussa 

Kestävyysraportointidirektiivin implementoinnin valmistelu etenee aikataulussa 

16.6.2023

Kestävyysraportointidirektiivi, joka hyväksyttiin Euroopan parlamentissa viime vuoden lopulla, tulee saattaa kansallisesti voimaan viimeistään vuoden 2024 alusta. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi oli juuri lausuntokierroksella. TEM:n mukaan hallituksen esitys tultaneen antamaan heti alkusyksystä. Tavoitteena on, että kestävyysraportointia koskevat säädökset tulevat Suomessa voimaan 1.1.2024 alkaen.   Kansallisesti on tarkoitus säätää siitä, että myös osuuskunnat tulisivat

Atria todentaa ensimmäisenä Suomessa kotieläintilojen vastuullisuustyötä

Atria todentaa ensimmäisenä Suomessa kotieläintilojen vastuullisuustyötä

17.5.2023

Atria rakentaa yhdessä Atria Sika -ketjun sopimustuottajiensa kanssa sikatilojen vastuullisuustyötä todentavan mallin ensimmäisenä Suomessa. Mallin rakentamiseen osallistuu yhteensä 35 sopimustuottajaa. Tavoitteena on rakentaa vastuullisuuden todentamiseen malli, joka helpottaa vastuullisuusasioiden mittaamista, kehittämistä sekä raportointia. Vuoden 2025 aikana pilottiryhmän kehittämä lopullinen todentamisen malli laajennetaan koskemaan koko sikaketjua. Vastaava malli luodaan myös muihin tuotantosuuntiin kunkin ketjun ominaispiirteet huomioiden. 

Osku podkussa -podcastsarjan toinen tuotantokausi julkaistu

Osku podkussa -podcastsarjan toinen tuotantokausi julkaistu

10.5.2023

Osku podkussa on KSL-opintokeskuksen vuonna 2021 aloittama podcastsarja, jossa keskustellaan osuustoiminnasta. Keskustelut juontaa KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja Jukka Peltokoski. Vieraina jaksoissa on vaihtuvia asiantuntijoita ja osuuskunta-aktiiveja. Toisella tuotantokaudella keskustellaan pienosuuskunnista reilun ja kestävän talouden rakentajina.

Lumimuutos Osuuskunnan perustaja Tero Mustoselle Goldman-palkinto, ympäristöalan ”Nobel”

Lumimuutos Osuuskunnan perustaja Tero Mustoselle Goldman-palkinto, ympäristöalan ”Nobel”

24.4.2023

Ammattikalastaja, dosentti Tero Mustonen on saanut Goldman-palkinnon Yhdysvalloissa. Kyseessä on maailman merkittävin, vihreäksi Nobeliksikin kutsuttu, ympäristöpalkinto. Se on kunnianosoitus tavallisille ihmisille, jotka ovat tehneet epätavallisia tekoja planeetan suojelemiseksi. Palkinto myönnetään nyt ensi kertaa Suomeen. Sitä on jaettu vuodesta 1989. Goldman-palkinto myönnetään Mustoselle yhdessä vaimonsa Kaisu Mustosen kanssa perustaman Lumimuutos-osuuskunnan työstä ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseksi. Palkintosumma

<strong>Metsä Group historiallisessa käännekohdassa – ottaa käyttöön uudistavan metsätalouden periaatteet</strong>

Metsä Group historiallisessa käännekohdassa – ottaa käyttöön uudistavan metsätalouden periaatteet

28.3.2023

Metsä Groupin tavoitteena on, että suomalainen metsäomaisuus siirtyy seuraavalle sukupolvelle elinvoimaisempana, monimuotoisempana ja ilmastokestävämpänä kuin se on aikanaan nykyisille omistajille tullut. Uudistava metsätalous tarkoittaa talouskasvun ja luontopääoman vahvistamisen rinnakkaiseloa. Tavoite on merkittävä koko Suomelle, sillä Metsä Groupin emoyhtiön Metsäliitto Osuuskunnan jäsenet omistavat noin puolet Suomen yksityismetsistä.

Osuuskunta Kototuotteelle myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

Osuuskunta Kototuotteelle myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkki

21.3.2023

Ylivieskassa toimivalle Osuuskunta Kototuotteelle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Osuuskunta Kototuote tarjoaa monipuolisia palveluita kotona asumisen tueksi eri elämänvaiheissa.

Atrian aurinkopuiston laajennusosa lähes kaksinkertaistaa aurinkosähköntuotannon

Atrian aurinkopuiston laajennusosa lähes kaksinkertaistaa aurinkosähköntuotannon

17.3.2023

Atria Suomen yhdessä Solarigo Systems Oy:n kanssa toteuttama aurinkovoimalan laajennus Nurmon tehtaan yhteyteen on otettu käyttöön. Vuonna 2018 käyttöönotetun Atrian ensimmäisen aurinkovoimalan paneeliteho lähes kaksinkertaistuu. Se tuottaa vuodessa noin 4 100 MWh aurinkosähköä, mikä vastaa noin 2100 kerrostaloyksiön vuosikulutusta.

Vastuullisuusvaatimukset tiukentuvat – OP tuo markkinoille uudet kestävät rahoitusratkaisut pk-yrityksien, taloyhtiöiden ja maatalousyrittäjien tarpeisiin

Vastuullisuusvaatimukset tiukentuvat – OP tuo markkinoille uudet kestävät rahoitusratkaisut pk-yrityksien, taloyhtiöiden ja maatalousyrittäjien tarpeisiin

13.3.2023

Vastuullisuuden merkitys liiketoiminnassa korostuu jatkuvasti myös pk-yrityksillä. Vastatakseen asiakkaiden tarpeeseen edistää vihreän siirtymän tavoitteitaan, OP tuo markkinoille uusia kestäviä rahoitusratkaisuja – vihreän lainan, sekä kolme erilaisiin tarkoituksiin suunnattua Euroopan investointirahaston EIR-takaustuotetta.

Ajattelenko isosti vai pienesti?

Ajattelenko isosti vai pienesti?

8.3.2023

Kulttuuriosuuskunnan työntekijä pohtii sijaintiaan tulevaisuuden yhteiskunnassa ja kestävässä kehityksessä.
Onko osuuskunnassa työskentely omien arvojen mukaista työtä ja onko kestävä kehitys sisäänrakennettu osuuskunnan toimintamalliin?

Metsä Groupin sellutuotannon ympäristöjalanjäljelle erinomaiset tutkimustulokset

Metsä Groupin sellutuotannon ympäristöjalanjäljelle erinomaiset tutkimustulokset

28.2.2023

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on saavuttanut erinomaiset tulokset saksalaisen Fraunhofer Institute for Microstructure of Materials and Systems (IMWS) -instituutin tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin kattavasti sellutuotannon ympäristöjalanjälkeä. Tutkimuksessa yhtiön Äänekosken biotuotetehdasta verrattiin Euroopan ja Latinalaisen Amerikan sellutehtaiden keskiarvolukuihin.

OP Ryhmä vähensi energiankulutustaan noin 9 prosentilla loppuvuoden aikana

OP Ryhmä vähensi energiankulutustaan noin 9 prosentilla loppuvuoden aikana

27.2.2023

OP Ryhmä aloitti syyskuussa energiansäästöhaasteen vastauksena uhanneeseen energiakriisiin. Jo vuoden 2022 viimeisen neljänneksen aikana energiaa säästyi satojen sähkölämmitteisten omakotitalojen kulutuksen verran.

OP Ryhmän energiankulutus laski alustavan laskelman mukaan noin yhdeksän prosenttia vuoden 2022 viimeisen neljänneksen aikana verrattuna edellisvuonna vastaavaan aikaan. Yhteensä energiaa säästyi arvion mukaan määrä, joka vastaa noin 400 sähkölämmitteisen omakotitalon energiankulutusta samalla aikavälillä.

Päästökompensaatio-osuuskunta tarjoaa ilmastopalveluita maailman köyhimpien yhteisöjen auttamiseksi

Päästökompensaatio-osuuskunta tarjoaa ilmastopalveluita maailman köyhimpien yhteisöjen auttamiseksi

21.2.2023

Co-operative Climate Action -osuuskunta tarjoaa päästökompensaatiopalveluita, joilla tuetaan ilmaston lämpenemisestä eniten kärsiviä. Osuuskunnan on perustanut viisi vapaaehtoista Briteistä, Ranskasta ja Malawista ja palvelujen tarkoituksena on vähentää hiilidioksidia ilmakehästä, ylläpitää biologista monimuotoisuutta ja torjua köyhyyttä sekä tukea paikallisia pienyrityksiä Malawissa.

OP Ryhmä lahjoittaa 180 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle

OP Ryhmä lahjoittaa 180 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle

10.2.2023

Lahjoitus on osa OP Ryhmän lähes 4,5 miljoonan euron panostusta lasten ja nuorten hyvinvointiin vuonna 2023.

OP Ryhmä lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:lle yhteensä 180 000 euroa vuoden 2023 aikana. Summa kohdennetaan Eväitä Elämälle -ohjelmaan, joka tukee vähävaraisten perheiden lasten harrastamista. Harrastustuki on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille, joiden harrastuksen aloittaminen tai jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Lahjoitukseen osallistuvat OP Osuuskunta ja osuuspankit ympäri Suomen.

Biopohjainen muovi pienentää pakkauksen hiilijalanjälkeä – Atria tuo kauppoihin uudenlaisen pakkausmateriaalin

Biopohjainen muovi pienentää pakkauksen hiilijalanjälkeä – Atria tuo kauppoihin uudenlaisen pakkausmateriaalin

9.2.2023

Atrian vakuumipakattu jauheliha myydään jatkossa biopohjaisessa pakkauksessa. Pääosa pakkauksen materiaalista on tehty uusiutuvista raaka-aineista.

Jauhelihapakkauksen hiilidioksidipäästöt pienenevät 48 prosenttia, kun fossiiliseen raaka-aineeseen perustuva muovi korvataan biopohjaisella muovilla.
Uusi pakkaus otetaan käyttöön laajasti. Pakkauksiin käytetyn fossiilisen muovin määrä vähenee uuden pakkauksen myötä noin 120 000 kiloa vuodessa.

S-ryhmän energiansäästötoimet tepsivät – megawattiluokan sähkönsäästöä marketeissa

S-ryhmän energiansäästötoimet tepsivät – megawattiluokan sähkönsäästöä marketeissa

8.2.2023

S-ryhmä sitoutui valtakunnallisiin energiansäästötalkoisiin ja uudet säästötoimet ovat toimineet. Loppuvuodesta energian kokonaiskulutus S-ryhmän marketeissa laski vuoden takaiseen verrattuna noin 10 000 megawattituntia eli noin 550 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. Tärkeintä on valmius joustaa mahdollisen sähköpiikkien uhatessa, ja toimintamalleja on hiottu yhdessä myymälöiden kanssa. Uudet keinot voivat jäädä käyttöön.