Euroopan komissio julkisti torstaina 9. joulukuuta kauan odotetun yhteisötalouden toimintasuunnitelmansa (Action Plan on Social Economy). Osuustoiminta on osa yhteisötaloutta.
Suunnitelman tavoitteena on luoda Eurooppaan suotuisa ekosysteemi yhteisötalouden ja sen toimijoiden menestymiselle.
Sipoossa sijaitseva S-ryhmän päivittäistavarakaupan logistiikkakeskus on palkittu yhtenä kolmesta hankkeesta Vuoden Energianerokas 2021 -kilpailussa. Logistiikkakeskus osallistui kisaan hankkeella, joka nimenä oli ”S-ryhmän päivittäistavaran logistiikkakeskuksen kokonaisvaltainen energianhallinta”. Tunnustus myönnettiin tänä vuonna kolmelle vastuullisuusteolle, jotka ovat esimerkkejä energiankäyttöä tehostavista ja hukkaenergiaa hyötykäyttöön kierrättävistä ratkaisuista.
Valio aloittaa yhdessä VTT:n kanssa projektin, jossa tutkitaan, millaisia ainesosia solumaatalouden avulla voitaisiin tuottaa elintarviketeollisuuden käyttöön. Tutkimusprojektissa kehitetään teknologiaa bioteknisesti tuotetuille proteiineille. Solumaataloudessa ruoka tuotetaan bioreaktoreissa, joissa ne kasvavat mikrobien avulla fermentoimalla. Fermentointi on Valiolle ennestään tuttu prosessi, sillä sitä käytetään perinteisesti hapanmaitotuotteiden ja juustojen valmistuksessa.
Suuryritysten vastuullisuustavoitteet heijastuvat yhä enemmän pieniin ja keskisuuriin yrityksiin suuryritysten kokiessa kasvavia paineita päivittää alihankintaketjujaan. OP:n tutkimuksen mukaan suuryritykset ovat nyt valmiita tekemään vastuullisuuden nimissä myös yrityksen talouteen negatiivisesti vaikuttavia toimia.
S-ryhmän tekemä ilmastotyö ylsi tänä vuonna arvosanaan A- maailmanlaajuisessa CDP-arvioinnissa. Metsä Board sai erinomaisen kolminkertaisen A-luokituksen ympäristöjohtajuudestaan ilmastonmuutoksen, vesiturvallisuuden ja metsien alalla.Se on yksi vain 14 yrityksestä, jotka saavuttivat kolminkertaisen A:n lähes 12 000 yrityksestä.
PI-johtamiskoulun HLJ-Akatemia järjestetään loistavien kulkuyhteyksien päässä 6.4.2022 Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa, juuri ennen Pellervon Päivää 7.4.2022. Kutsumme sinut tapaamaan kollegoja ja verkostoitumaan huipputapahtuman äärelle, jonka aiheena on: Kasva tai kuihdu kuihdu hallitusten strategia-agendalla Kasvu on monissa yrityksissä nähty tähän saakka vähemmän tärkeänä tavoitteena kuin kannattavuus. Nyt viriämässä on uutta ajattelua, joka haastaa yritysten omistajat ja johdon.
Indeksiin on valittu Suomen johtavia vastuullisesti toimivia yrityksiä. HKScan on myös ollut jo usean vuoden ajan Nasdaq Transparency Partner kiitoksena avoimesta vastuullisuusraportoinnista.
Kansainvälinen osuustoimintaliitto on jälleen julkistanut World Cooperative Monitorin, nyt 10. kertaa. Laaja selvitys kokoaa globaalisti yhteen osuustoiminnan talousluvut vuodelta 2019 sekä toimialoittain että yleisellä tasolla. Listoille yltäneiden suomalaisten yritysten joukko ei ole muuttunut edellisestä vertailusta.
Osuustoimintakeskus Pellervo ry palkitsi työntekijöitään pitkäaikaisesta urasta osuustoiminnan parissa.
Atria on asettanut tavoitteekseen olla vastuullisuuden edelläkävijä. Ilmastonmuutoksen takia Atrian tärkein tavoite tänään on hiilineutraali ruokaketju. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Atria on laajentanut vastuullisuusohjelmaansa, ja tavoitteena on koko arvoketjun ympäristövaikutusten ja hiilipäästöjen pienentäminen. Vastuullisuus on erottamaton osa Atrian strategiaa, liiketoimintaa ja jokapäiväistä työtä.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimassa hankkeessa tavoitellaan kehitysvammaisille henkilöille uusia työmahdollisuuksia ja palkkaa tehdystä työstä. Tuettujen osuuskuntien avulla pyritään osaltaan löytämään keinoja myös työvoimapulaan.
Osuustoimintakeskus Pellervon Perustaisinko osuuskunnan? -webinaarisarjaan kuuluva Osuuskunnan säännöt webinaari pidettiin 25.11. Asiantuntijana oli lakiasianjohtaja Anne Kontkanen Pellervosta.
Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA käynnistää kongressissaan 1.-3. joulukuuta tärkeän prosessin: Onko arvojamme tarpeen päivittää? Mitä on 2000-luvun osuustoiminta? Aiheesta on syytä käydä keskustelua myös kansallisella tasolla. Osin tästä syystä meillä on käynnissä jäsenkierros, tavoitteena 50 tapaamista. Tammikuun Pellervon Aamu syventyy identiteettiteemaan ja Pellervon Päivässä 7. huhtikuuta jatketaan. Nyt on myös aluevaalikeskustelun aika! Esittelemme osuuskuntamallin mainioita mahdollisuuksia
Mitkä tekijät motivoivat nuoria lähtemään mukaan jäsenpohjaisiin organisaatioihin? Tätä pohti joukko nuoria ja muutama varttuneempi Pellervon ja Finlands Svenska Andelsförbundin ruotsinkielisessä webinaarissa 4.11.
Atria toi aiemmin tänä vuonna hiilijalanjälkimerkinnän kaikkiin kanatuotteisiin. Merkintä pakkauksessa kertoo tuotteen koko tuotantoketjun ilmastovaikutuksen hiilidioksidiekvivalenteiksi muutettuna. Laskenta kattaa noin puolet Atrian tilajäljitetystä possunlihasta ja edustaa näin keskimääräistä Atrian possutuotteiden hiilijalanjälkeä.
Kaikki reilu sata suonenjokelaismeijerin tilaa kattanut laskenta osoitti kivennäismaiden ilmastohyödyt turvepeltoihin verrattuna.
Maitomaa laski alkutuotantonsa hiilijalanjäljen viime kesänä. Nyt alkutuotannon lukuun lisättiin turvepeltojen ja maankäytön muutosten vaikutukset, ja selvitystä laajennettiin kattamaan raakamaidon logistiikan sekä meijerituotannon päästöluvut.
Finlands Svenska Andelsförbundin hallitus myönsi kokouksessaan 4.11. järjestön kultaisen ansiomerkin neljälle vaikuttajalle. He ovat Hannu Krook, joka siirtyi vuosi sitten SOK:n pääjohtajaksi uusmaalaisen osuuskauppa Varuboden-Oslan toimitusjohtajan tehtävistä, ruotsinkielisen maataloustuottajajärjestö SLC:n puheenjohtaja Mats Nylund, hallituksen puheenjohtaja, Vaasan osuuspankin pitkäaikainen hallituksen jäsen, dekaani Pirjo Laaksonen ja osuuskunta Maitosuomen hankintapäällikkö, aiemmin osuuskunta Milkan toimitusjohtaja Ann-Charlott Kjerp. Myöntämisen perusteluina
Myös julkisyhteisö voi olla osuuskunnan aktiivinen perustaja, Esimerkiksi Oulussa kotipaikkaansa pitävän Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunnan takana on kolme sairaanhoitopiiriä ja kaksi kuntayhtymää. Se tarjoaa erikoislääkäripalveluita ja on alueellaan menestyksekkäästi ratkonut lääkäreiden saatavuuteen liittyviä ongelmia.
Pellervon Aamun vieraana 4.11. oli Sari Kuvaja, joka toimii yritysvastuukysymyksiin erikoistuneen konsulttiyritys ThirdRockin osakkaana, johtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yritysvastuun ja vastuullisuusviestinnän kehittämisestä. Lisäksi mukana kooltaan pieni, mutta suureen vastuullisuusvaikuttamiseen pyrkivä Osuuskunta Lumimuutos. Se sai juuri skotlantilaisen St Andrews’in yliopiston ympäristöpalkinnon, jonka suuruus on 100 000 euroa.
S-ryhmä on pudottanut oman toimintansa hiilipäästöjä vuodesta 2015 vuoden 2020 loppuun jo 70 prosenttia. Kaikkiaan ryhmän tavoitteena on leikata päästöjään 90 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, ja vähennyksissä on nyt edetty selvästi etupainotteisesti.